Pop

AlkuunEdelliset1–10 / 30SeuraavatLoppuun

Jussi69:n Bäkkärille

17.12.2010 13:48
Tarinoinpa juuri Etelä-Amerikan kiertueen päättäneen The 69 Eyesin Jussi69:n kanssa, mitä uutta markkinoilla. Kaikkihan ovat varmaan jo tietoisia siitä - kiitos iltapäivälehtien - että bändi päätyi keskelle ampumavälikohtausta Kolumbiassa, ei siitä sen enempää.

Mutta mikä mielenkiintoista on se, Jussi69 on tänä vuonna juhlinut rokkibaareissa jo 26 eri maassa. Eikä pidä unohtaa, että kiertueen jälkeisellä Rio de Janeiron -lomallaan tyyppi hommasi vielä autenttisella asennerock-habituksellaan itselleen kahdeksan päivän aikana vipit kymmenelle paikalliselle klubille sekä päälle vielä omat taksikuskit kaupungista.

Mutta miksi tämä on mielenkiintoista? No, siitä syystä, että jos kaiffarilla on näin paljon hands on -kokemusta bilettämisestä ja kaikista maailman parhaista rock-klubeista, niin voisi kuvitella, että hänellä olisi jotain annettavaa muillekin asian tiimoilta.

Ja kuinka ollakaan, Jussi69:stä on tullut nyt myös rockravintoloitsija. Hän ryhtyi osakkaaksi Helsingin Bar Bäkkärissä.
"Roolini on ideoida bileitä ja viedä hyvää konseptia eteenpäin. Tiedän mitä siellä pitää olla, koska olen käynyt kaikissa maailman hyvissä rock-baareissa", kertoo Jussi69.

Jos tavoitteena on päästä lähellekään The Viper Roomin tai muiden Losin rock-klubien tunnelmaa, ei mistään perusräkälästä voi puhua.
"Suomessa rokkibaari usein yhdistetään kuselle ja yrjölle haisevaan kellariin, jossa myydään lämmintä olutta. Meillä mimmitkin voi käydä vessassa ja paikan pitää olla niin laadukas, jotta siellä aidosti viihtyy."

Jussin mukaan kaupungissa on kysyntää Bar Bäkkärille.
"Emme kilpaile suoraan liverock-klubien kanssa, eikä Bäkkäri ole se rocktittelillä ratsastava mesta, jossa keski-ikäiset alkoholistit vetävät perseet. Tämä on mesta pirteälle, uudelle rock-skenen sukupolvelle, jolle ei ole tarjolla vielä mitään."

Ainakin joulunodotus alkaa mielenkiintoisesti. 20.12. Bar Bäkkärissä on luvassa Suomen ainoa julkinen esitys Bam Margeran Where the #$&% Is Santa? -leffasta. Näytöksen jälkeen on luvassa suhteellisen rokit jatkot, jotka houstaa Bam Margera itse.
"Ei mun kontakteista ainakaan haittaa ole. Näiden bileiden ilmoituskin on Bam Margeran sivustolla ja sen Twitterissä."
Ihan ookoo PR-duunia suomalaiselle rokkibaarille, sillä Margeralla näyttää olevan liki 180 000 seuraajaa Twitterissä.

Helmikuussa Bäkkärissä järkätään Lemmy-dokumentin viralliset ensi-iltabileet ja ensi vuoden mittaan on luvassa muun muassa liuta deejii-vieraita. En tiedä, voiko sitä vielä kertoa, mutta ainakin Sonic Syndicaten laulaja vetää baarissa viikon mittaisen residenssin.

Lisää infoa täältä:

bamargera.com
bakkari.fi

Kuva #1255731

Marsua korville

24.10.2010 18:48
Mitä yhteistä onkaan Slashilla ja Richie Samboralla, Juhani Sirénillä ja Jimi Hendrixillä? Marshallin kitaravahvistin.

Ja tuskin sinäkään olet välttynyt näkemästä (ja kuulemasta) Marsun skobea, sillä ei tarvitse olla kummoinenkaan rokkikonsertti, niin lava on vuorattu Marshallin tekniikalla.

Marshall on menestyksekkäästi huonontanut ammattisoittajien kuuloa liki viisi vuosikymmentä, joten onkin jo korkea aika keskittyä myös tavallisiin musadiggareihin. Ja näin tapahtuu marraskuun 15. päivä, kun Marshall lanseeraa uudet kuulokkeensa, joiden tekniikassa ja muotoilussa on hyödynnetty yhtiön vuosikymmenten kokemusta alalta.

Nämä retrohenkiset headphonet on kehitetty yhteistyössä ruotsalaisen Zound Industriesin kanssa, joka on aiemminkin tehnyt tyylikästä private label -kuulokebisnestä esimerkiksi Levi'sin ja H&M:n kanssa.

Pirun tyylikkäät luurit, pakko myöntää, mutta jää nähtäväksi, pärjääkö Marsu laadussa rakkaille Sennheisereilleni?

Täältä vähän lisätietoa hommasta:

www.marshallheadphones.com

www.zoundindustries.com

Sporttibiisit by Eva Wahlström

25.9.2010 11:23
Musiikki kuuluu kaikkialla. Myös urheilussa. Kuuntelet iPodia lenkillä, radiota salilla. Taitoluistelijat salchowailevat musiikin tahtiin, lätkäjoukkueilla on oma entrance-biisi.

Mutta olen pitkään halunnut selvittää, miten urheilulaji vaikuttaa musiikkimakuun? Kuuntelevatko esimerkiksi jääkiekkoilijat aggressiivisempaa musiikkia kuin taitoluistelijat ennen jäälle luistelemista?

Tämähän on toki täysin yksilöstä kiinni, eikä mitään voi yleistää, joten tulen yleistämään lajityypillisen musiikkimaun vastaisuudessa yhden lajityypinedustajan puheiden avulla. Alright, sitten asiaan.

Lajityyppi: nyrkkeily
Lajityypinedustaja: Eva Wahlström

Haastattelin siis Suomen menestyksekkäintä naisnyrkkeilijää hänen musiikkimaustaan. Nyt on vastausten aika. Eva, mitä, missä ja miksi?

Treenit:
"Nyrkkeillessä en juurikaan kuuntele musiikkia. Kun harjoittelen tekniikkaa tai teen otteluharjoituksia, musiikki häiritsee täydellistä keskittymistä. Nyrkkeilyssä rytmi on tärkeä, eikä asioita voi tehdä musiikin rytmiin. Kuntopiirejä tehdessä haluan musiikkia, joka peittää oman hengästymisen ja joka auttaa minua tekemään tarpeeksi tiheällä sykkeellä.

Uin paljon. Jos haluan uida tehokkaasti, niin kuuntelen Rihannaa, David Guettaa, Kanye Westia tai vastaavaa. Palauttavan uinnin aikana kuuntelen ambientia. Vesi ja ambient-musikki yhdistelmänä auttaa pääsemään eri maailmaan vähäksi aikaa.

Koska olen liikunnanohjaaja ja olen pitänyt ryhmäliikuntaa vuosia, on paljon musaa, jolle olen allerginen ja jota en voi kuunnella yhdistämättä sitä johonkin tiettyyn liiikkeeseen."

Otteluun valmistautuminen:
"Amatöörinä oli tärkeää kuunnella musiikkia valmistautuessani otteluun. Päivällä ennen matsia kuuntelin jotain rauhoittavaa, kuten Airia tai Husky Rescueta, ennen matsia esimerkiksi fiilistä nostattavaa r'n'b:ta. Se piti myös jännityksen poissa, kun ei tarvinnut kuunnella ympärillä olevia yleisön ääniä tai vastustajan lämmittelyä. En missään nimessä halunnut olla aggressiivinen, vaan keskittynyt.

Kun sairastuin, enkä voinut urheilla pariin vuoteen, kaipasin takaisin kehään enemmän kuin mitään muuta. Kun keväällä vihdoin pääsin takaisin kilpailemaan, päätin, etten enää kuuntele musiikkia valmistautuessani matsiin. En yritä torjua jännitystä, pelkoa ja hetkessä olemista kuuntelemalla musiikkia, vaan halusin kuulla kaiken, mitä ympärillä tapahtuu. Kehääntulobiisiksini on valikoitunut Kanye Westin Stronger, lähinnä sanojen takia, ja tottakai se tuo mulle hyvän fiiliksen; Nyt lähetään pitämään hauskaa."

Vapaa-aika:
"Omat suosikit ovat Pearl Jam ja Alice in Chains, mutta musiikkimaku yltää laidasta laitaan. Nykyään kotona soi lähinnä lastenlevyt."

Varusteet:
"Olen nyrkkeillyt sen verran kauan, että alussa kuuntelin musiikkia kasettisoittimella. Nauhoitin Christina Aguileran Genie in a Bottlen radiosta, ja kuuntelin sitä treenatessa. Kasettisoitin oli housujen vyötäröllä ja tippui koko ajan. Sen jälkeen kuuntelin kisamusiikkia kannettavalta cd-soittimelta, aina samaa Kelisin levyä, jonka kulutin puhki.

Urani aikana olen hajottanut kolme iPodia, hävittänyt yhden. Nyt on kierrossa toinen vedenkestävä MP3-soitin, mutta en tiedä, missä sekin on. Minulla oli myös Adidaksen MiCoach, mutta sekin hajosi. Poikani uitti sitä jossain ja yritin kuivata sen uunissa - ei kestänyt."

Se eka kerta

11.9.2010 19:30
"Mitkä ovat ensimmäiset aikuisten biisit, jotka muistat kuulleesi?" Kysymyksen esitti pari viikkoa sitten kohtapuolin keski-ikäistyvä, mutta kauniina säilynyt naispuolinen ystäväni. Ja hänen vastauksensa oli Hassisen Koneen klassikko Levottomat jalat sekä valikoituja paloja M. A. Nummisen tuotannosta.

Kysymys on mielenkiintoinen, sillä eka kerta on aina eka kerta. Jouduin pari päivää pohtimaan omaa vastaustani. Ehkä olen kuunnellut pätkiä KISSin Animalizesta serkkuni mankasta jo vuonna 1985, mutta ensimmäisen levyn (tai kasetin), jota todella muistan kuunnelleeni, sain vuonna 1987 Kanariansaarilla.

Taistelin 9-vuotiaana paikallisessa levykaupassa naispuoleisen serkkuni kanssa viimeisestä Duran Duran -kasetista. Isäni singahti paikalle joku toinen kassu kädessään, sanoi että anna serkkusi ottaa Duran Duran ja ota itse tämä. Kiitä sitten myöhemmin.

Mökötin koko loppuloman, mutta kotiin palattuamme annoin kasetille mahdollisuuden. Tarkemmin ottaen Stevie Wonderin In Square Circle -albumille. Levyn ensimmäinen biisi Part-Time Lover iski yhdeksänkesäiseen poikaan kuin hirvikärpänen sienestäjän paljaaseen niskaan. Kyseenomainen kipale on ensimmäinen aikuisten biisi, jonka muistan kuulleeni ja on siitä asti kuulunut jokaisen omatekemäni kokoelmakasetin /-CD:n/iPodin soittolistan vakiokattaukseen.

Tein ystäväpiirissäni pienen kenttätutkimuksen saman kysymyksen tiimoilta. Vastaukset olivat sangen mielenkiintoisia. Seassa oli niin Little Richardia (koska vanhemmat diggasivat siitä), Alice Cooperia (lauloin Poison-biisin mukana 4-vuotiaana) kuin Abbaakin (Kuuntelin Dancing Queenia kasetilta leikkiessäni My Little Poneilla).

Mutta entäs te siellä? Mikä on se ensimmäinen aikuisten biisi, jonka muistatte kuulleenne? Vastaukset pöytään, tästä saa mainion Spotify-soittolistan.

Ai niin, isä, jos ei vielä ole liian myöhäistä, niin kiitos.

Ja se Part-Time Lover vielä musiikkivideona vuoden 1985 tyyliin:
www.youtube.com/watch?v=Ll6LLGePYwM

Death Parade

25.7.2010 22:28
19 kuollutta musadiggaria ja satoja loukkaantuneita. Maailman suurin elektronisen tanssimusiikin ulkoilmatapahtuma, Love Parade, on todennäköisesti tullut tiensä päähän eilisen Duisburgin tunnelipaniikin myötä.

Kun rakkauden paraati ensimmäistä kertaa järjestettiin vuonna 1989 länsi-Berliinissä neljä kuukautta muurin murtumisen jälkeen, oli paikalla noin 150 tanssimusiikin himouskovaista. Tämän jälkeen osallistujamäärä kasvoi muutamassa vuodessa eksponentiaalisesti. Toissa vuonna Dortmundissa järjestetyssä Love Paradessa tamppasi yli 1,5 miljoonaa tanssijaa. Kauniista ajatuksesta oli kasvanut maailmanlaajuinen konsepti.

Mutta liika on liikaa. Kuolemantapausten lisäksi on surullista, että hyvä konsepti saattaa jäädä historiaan näin ikävän loppukaneetin saattelemana. Nykyisellä tiedolla syyttävä sormeni osoittaa jämäkästi järjestäjiin. Rakkaus tanssimusiikkiin ei riitä, jos puolentoista miljoonan bilettäjän kekkereissä ei puitteet ole kunnossa. Siinä tilanteessa sireenien pitäisi soida jo paljon ennen ambulanssien saapumista.

Kun samaan tunneliin ahtautuu tuhansia ihmisiä ja paniikki iskee, tuskin kukaan kyselee:
Where is the Love?

19 x RIP.

Rap-kliseiden huipentuma

16.6.2010 15:39
Tissiä ja pyllyä. Moët & Chandon, luksusvodka ja fisut virtaavat tauotta. Kyseessä ei ole jonkun wanna-be-jenkkiräppärin uusi herutusvideo, vaan ehtaa suomihiphoppia.

Pakko oli hieraista silmiä, kun tsiigasin ex-Kapasiteettiyksikön Uniikin uuden Pojat on poikii -herutusvideon. Kun filkalla esiintyvät vielä pokerihai Ilari Sahamies sekä hänen Ferrarinsa ja Mersunsa, Anna Abreu, Sedu Koskinen, liuta dollaripinkkoja sekä tanssimimmien rintamuksiin teipatut Powerpoker.com-tarrat, tietämätön voisi nopeasti kuvitella, että on Rähinän pojille livennyt liukkaasti lippikseen ison maailman räppielkeet. Nimittäin jos tältä videolta et löydä jotain hiphop-ikliseetä, se ei ole klisee.

Tosin Uniikin, Elastisen ja kumppaneiden huumorintajun tuntien kyseessä taitaa olla kuitenkin tarkoituksen mukainen, itseironinen ylilyönti, eikä todellista rotsin availua. Oli miten oli, niin kyseessä on kaikessa kummallisuudessaan, sangen viihdyttävä "vitsillä sisään" -pätkä, jonka sanoman biisillä fiittaava Spekti hyvin tiivistää:
"Tai vetää kaffii ja pullii. Tytöt tykkää kun mul on mahtava kul..takello."

Videon löytää muun muassa Rähinän sivuilta:
www.rahina.com/media

Ja jos bling bling -meno ei millään maistu, vähän toisenlaista suomirap-herutusta irtoaa täältä:
www.youtube.com/watch?v=UwhPQxceP-0

Husky Rescue maailmalla

26.5.2010 13:29
Hong Kong, 26.5. klo 11.15 Suomen aikaa. Astun sisään W Hong Kong -hotelliin ja kuulen hississä lopputahdit sangen tutun kuuloisesta kipaleesta. Ei piru, sehän on Husky Rescue!

Jos en täysin väärin muista, niin kyseinen biisi oli We Shall Burn Bright orkesterin viimeisimmältä Ship of Light -levyltä. Olen kuullut viimeksi Husky Rescueta (muuten kuin omista stereoistani) Barcelonassa yhdessä suomalaisravintolassa, mutta tällä kertaa taustamusiikin mestarit ovat todella ylittäneet itsensä.

Ensimmäiseksi, ympäri maailmaa levittäytynyt W-ketju on erittäin arvostettu rykelmä korkeatasoisia design-hotelleja. Siis foorumi on täydellinen hypnoottiselle popille. Toiseksi, yksittäisen hotellin hississä kuultu biisi ei jää vain hissimusiikiksi vaan sama kappale kuuluu sillä hetkellä myös aulassa, baarissa ja ravintolassa.

Mutta ei tämä vielä mitään. Juttelin heti perään W:n biisivalinnoista sattumalta paikalle pärähtäneen hotellinjohtajan kanssa ja hän kertoi, että kaikissa 52 W-hotelleissa soi samaan aikaan samat biisit, jotka syötetään jokaisen hotellin äänentoistojärjestelmään suoraan Jenkkien pään musiikkikeskuksesta.

En tätä tietenkään uskonut, joten pyysin hotellinjohtajaa soittamaan W-hotelliin Los Angelesissa. Siinä sitä kuuntelimme kappaletta, joka soi samaan aikaan Hollywoodissa pikkutunneilla ja aamupäivästä Honkkarissa.

Joten hyvä Husky Rescue! Kyllä hyvälle hissimusiikille on aina tarvetta.

R.I.P. Guru

23.4.2010 13:07
Alkuviikosta rapakon takaa kuului ikäviä uutisia. Legendaarisen Gang Starrin vähintään yhtä legendaarinen MC Guru menehtyi syöpään vaivaisen 43 vuoden iässä.

Siihen on jo vuosien saatossa tottunut, että räppäreitä kuivettuu säännöllisin väliajoin luotisateessa, mutta muun muassa jazzia ja hip hopia (Jazzmatazz, Vol. 1) huikeasti yhdistelleen Gurun a.k.a. Keith Elamin kuolema pysäytti, ainakin hetkeksi. Sen verran olen Gurua nuorempana kuunnellut, että tuntui kuin pseudo-sukulainen olisi lähtenyt lähipiiristä - aivan turhaan ja aivan liian aikaisin.

Mitään vastaavaa ei edes juolahda mieleen, jos joku poispilattu 19-vuotias finninaamainen wanna-be-gangsta-räpäyttäjä uhoaa Los Angelesin getoissa Glock povarissa, ja kuolee siinä sivussa tulitaistelussa. Se on täysin omaa tyhmyyttä.

Mutta kuuluu rap-maailmasta jotain positiivistakin. Nimittäin, ehkä Suomen dynamiittisin kolmikko Raptori palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen keikoille! Jufo III, Izmo ja Kaivo starttavat turpansa Helsingissä Burleski-ravintolassa vapunaattona. Lisäksi Raptorilta on toukokuun lopussa luvassa uusi Sekoelma-kokoelmalevy.

Kai se jotain lohduttaa?

Suomen paras festari?

6.4.2010 16:58
Provinssirock ja Ruisrock. Siinä ovat Suomen parhaat kesäfestarit, ja juuri siinä järjestyksessä. Loput tulevat kaukana perässä.

Tai näin olen luullut. Tulevan kesän festaritarjontaa plärätessä heinäkuun puolivälissä järjestettävä Ilosaarirock nousee ehdottomasti kärkeen must go -listallani. Ja syyt ovat tässä: Faith No More (jos missasit viime Ruisrockin), Biffy Clyro, DJ Shadow ja sokerina pohjalla teiniaikojen lempparini Bad Religion.

Tässä seurassa ei pärjää Provinssin Rammstein tai Wolfmother, eivätkä edes Ruisrockin Ozzy Osbourne ja NOFX, vaikka mainioita akteja ovatkin.

Olen pitänyt vuosikausia Ilosaarirockin esiintyjävalintoja lähinnä keskinkertaisina tai korkeintaan ihan hauskoina kuriositeetteina, joiden takia en Joensuuhun asti jaksanut raahautua. Nyt täytyy kyllä pyörtää puheensa ja matkata tänä kesänä ensimmäistä kertaa elämässäni Ilosaarirockiin.

Tai no, osuisihan samaan ajankohtaan myös Kihveli Soikoon -skifflemusiikkifestarit Hankasalmen asemalla. Eli mietitäänpä nyt vielä.

Kaiken kattava festarikalenteri ensi kesälle löytyy muuten täältä:

meteli.net/festarit/

Vagina & Winehouse

25.3.2010 13:43
Brittilaulajatar Amy Winehouse on tottunut olemaan tabloidilehtien kansissa. Milloin on päivitelty 26-vuotiaan mimmin alastonposeerausta, milloin alkoholiongelmaa tai keuhkolaajentumaa. Milloin kiertueen peruuntumista syystä, että Amy päätti kokeilla heroiini-kokaiini-ekstaasi-ketamiini-alkoholi-cocktailia ja päätyi sen vuoksi (yllättäen) sairaalahoitoon.

No nyt Amy on noussut taas uutisotsikoihin, mutta tällä kertaa todellakin omilla avuillaan - nimittäin vaginallaan. Celebitchy.comin mukaan Winehouse on lähtenyt tähdittämään kuukautiskuppiyhtiö Mooncupin markkinointikampanjaa ja kertonut samalla, millä lempinimellä hän sitä itseään kutsuu. Ja meille kaikille tiedoksi, Winehousen vaginan nimihän on siis VaJew-Jew.

Mikäpäs siinä. Tai ketä kiinnostaa? Riippuu kuulijasta. Joka tapauksessa on mukavaa nähdä Winehouse otsikoissa kerrankin positiivisen asian merkeissä. Neljän vuoden levytystauon jälkeen tosin olisi ehkä aika saada mimmiltä jotain uutta musiikkinäytettäkin. Huhujen mukaan tänä vuonna se kolmas albumi saattaisi ilmestyä. Ehkä.

Lisää vaginoille annettuja lempinimiä täältä:

loveyourvagina.com
AlkuunEdelliset1–10 / 30SeuraavatLoppuun