Noku emmää vittu tiedä

Todella kamalaa on elämä, kun joutuu myöntämään, että kuvitelma, haave, joka on estänyt kaikki vakavat ihmissuhteet, saattaakin toteutua. Todella ällöttävää.

Hitto. Nyt kun pelkään niin kamalasti tätä suhdetta, niinkin paljon, ettei se toteudu, joudun samalla luopumaan mun tarinasta. Siitä, joka alkaa aina, että Se olisi ollut minun unelmieni mies, jos meille olisi annettu tilaisuus olla yhdessä. Todellakin, "annettu" tilaisuus. Johan noita on ollut noita tilaisuuksia, viimeksi viikko sitten, mutta en tarttunut.

Pelottaa. Siis jos siitä tulisikin jotain?

Tai paremminkin, jos siitä ei kaikkien näiden haaveilujen jälkeen, vihdoinkin kun yrittäisimme, tulisikaan mitään?

Kyllä, tulen olemaan vanhapiika koko loppuelämäni.

Eivät edes koirat voi syödä kuollutta ruumistani, kun olen allerginen.

Tai jos hankkisi niitä koiria, niin voisi kuolla tukehtumalla ja SITTEN ne koirat söisivät minut.

Ei haisisi ruumis rappukäytävässä.