Pari vuotta sitten Helsingin seurakuntayhtymässä pyysimme lehti-ilmoituksella nuoria aikuisia kirjoittamaan omasta elämästään. Aiheiksi annettiin muun muassa: “Mitä sinulle merkitsevät rakkaus, ihmissuhteet, raha, työ?” Pyyntöön vastasi n. viisikymmentä kirjoittajaa. Kirjoitus-pyynnön taustalla oli uteliaisuus siitä, mitä nuorten aikuisten kulissien takaiseen elämään kuuluu. Papit tekevät työtään oppilaitoksissa, työpaikoilla, perheneuvonnassa. Kirkollisten toimitusten yhteydessä kohdataan vihkipareja ja pienten lasten vanhempia. Näissä tapaamisissa on monelle papille syntynyt vaikutelma, että nuorten aikuisten elämään kohdistuu paljon sellaisia odotuksia, joihin on tänä päivänä yhä vaikeampaa vastata järkevällä tavalla. Moni nuori aikuinen voi ilmeisen huonosti, vaikka elämän ulkoiset puitteet ovat varsin hyvässä kondiksessa.
Tämä ristiriita tuli esille myös meille lähetetyissä kirjoituksissa, joista suurin osa oli aika peittelemätöntä itsetilitystä siitä, kuinka asiat eivät mene ns. putkeen. Nuorten aikuisten kirjoituksissa toistuivat samat teemat, esim. elämän hallinnan puuttuminen ja etenkin yksinäisyys. Sana yksinäisyys oli kirjoittajien yksi yleisimmin käyttämiä sanoja. Näiden teemojen ikään kuin vastaparina kertomuksista huokui rakkauden ja toisen ihmisen fyysisen kosketuksen kaipuu. Moni kirjoittajista toivoi voivansa paljastaa sisimpänsä ja tulla nähdyksi sellaisena kun oikeasti on.
Kirjoitusten yleissävy oli kiistatta alavireinen. On mahdollista, että kirjoitusten sisältö olisi ollut erilainen, jos kirjoituspyynnön olisi esittänyt vaikka City-lehti. Instituution (siis kirkon), jonka keskeisinä tehtävinä nähdään hautaan siunaaminen, hautausmaiden ylläpito ja erilainen auttamistyö oletetaan ehkä ymmärtävän ihmisten hätää keskimääräistä paremmin.
Kirjoituksista jäi kieltämättä vähän hämmentynyt olo ja monia kysymyksiä nousi mieleen: missä määrin kirjoitusten sisällöt ovat yleistettävissä? Oliko kirjoittajien kuvaama elämä ”normaalia” vai poikkeuksellisen problemaattista? Onko kirjoituspyyntö puhutellut erityisesti niitä, jotka halusivat kirjoittamalla purkaa elämänahdistustaan? Oliko puhdasta sattumaa, että samat teemat toistuivat kirjoituksissa, kuten yksinäisyys ja kokemus rakkauden puutteesta? Voisiko kirjoitusten sisällön tulkita oireena jostakin, ja jos voi, niin mistä?