Hiihdin..

En ole hiihtänyt varmaankaan viimeiseen viiteentoista vuoteen. Eilen otin hämyisen varaston takimmaisesta nurkasta epämääräisen pussin, joka kätki sisäänsä sukseni. Sukset oli samassa kunnossa kuin silloin kun ne sinne varaston nurkaan lykkäsin.

Monot oli sitten asia erikseen.. Aika kultaa muistot, senhän tietää kaikki.. Muistin, että omistin puhtaan valkoiset kauniit monot, joissa oli värikkäitä kuvia. Totuus oli, että suunnatoman penkomisen jälkeen, löysin keltaiset monot, joissa oli violetteja raitoja. Dyson merkkisiä monoja ei varmaan enää edes tehdä.

Anyway.. Kaksi asiaa oli siis jo suoritettu. Kaiva sukset esille ja metsästä jostain monot. Enää tarvitsi siis löytää kaupasta suksille voidetta, jotta meno ladulla olisi hieman helpompaa. Kaupassa oli äärimmäisen mielyttävä myyjä. Myyjä olisi varmasti tullut kotiin asti voitelemaan sukseni, mutta minulle riitti ohjeet ja vinkit.

Loppujen lopulta pääsin ladulle. Aurinko paistoi kauniisti ja puut notkui tykkylumen alla. Pupujussin jalanjälkiä hangella ja raikas ilma..

Ei varmasti ole yllättävää, että ensimmäisen mäen jälkeen otin "pers tuntumaa" lumihangen kanssa. Jotenkin tuntuu siltä, että kun lapsena kaatui, niin sitä nousi nopeasti ylös ja jatkoi matkaa eteenpäin. Lapsena myöskään ei koskaan sattunut niin paljoa kaatumiset, että olis saattanut miettiä mahdollista sairaslomaa :) Noh, jäin henkiin. Kyynärpäähäni tuli uskomaton punasininen motti joka illan mittaa tasaantuin mustelmaksi. Särkykin katosi seuraavaan auringon nousuun mennessä.

Jos vaikka sitä lähtisi taas huomenna hiihtämään.. Kerrankin kun on siihen mahdollisuus.