Aniara

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Viisikko.

Sixpack tyhjenee, osa neljä, eli Kuusikosta Kvartettiin.  1

Toukokuussa kirjoitin seuraavasti: ….

”Mutta yksi on varmaa, Sixpack eli nykyinen Viisikko tulee vielä tutisemaan pahasti liitoksissaan. Rinne tod. näk. haluaa tarkennuksia hallitusohjelmaan, mikä heti hänen hallitustiensä alkuun aiheuttaa ongelmia hallitusyhteistyössä. Tämä on kuitenkin pientä sen rinnalla, että viimeistään syksyn tullen Vihreät huomaavat, että vaaleihin on enää puolisen vuotta ja Fennovoiman ydinenergialuvan uusiokäsittely tulee taivaan lahjana eduskuntaan. Niinpä Neiti Ville Vihreä johdattaa joukkonsa liput liehuen oppositioon.

Jos Viisikko tämän kestää, on se melkoinen saavutus, olipa tuolloin PM. kuka tahansa.
Kuka sanoi, että politiikka on tylsää?”

Nyt on aika täysi ja ”tuomiopäivän kellot” kaikuivat niin Neiti Kim Il Ville Vihreälle ja enteellisesti myös pahasti tyhjentyneelle ”ex-Sixpackille”, torstain tai viikonlopun (kun vihreät käsittelevät lähtöään puolue-elimissä) jälkeen.

Vihreiden hallitustaivalta tarkastellessa, täytyy yhä uudelleen hämmästellä heidän ideologiansa venyvyyttä ja poliittista kumiselkärankaa, kun aiemmin ollaan oltu hyväksymässä paljon suurempia ydinenergian (Huom. koettakaa nyt viimein ymmärtää, että on kysymys ENERGIAN ei voiman tuottamisesta) tuottamiseen tähtääviä päätöksiä. Nyt kun lupia karsitaan (OL4) ja vain Fennovoima (kyllä olisi heidänkin aika päivittää nimensä Fennoenergiaksi) saa täydentää edellistä hakemustaan, lähdetään hankkimaan eduskuntavaalien ääniä.

Vihreä logiikka on joskus hieman vaikeatajuista.

Mutta vielä hänen ylhäisyyteensä, Neiti Kim Il Ville Vihreään, joka kädet kyynärpäitä myöten ristissä, kiittää Taivaan Isää siitä, että hän on lähettänyt palvelijansa Vladimir Putinin maan päälle ja ennen kaikkea Ukrainaan. Tämä oli Vihreille samanlaista ”Taivaan Mannaa” kuin muinoin erämaavaelluksella satoi ankarasti kärsineelle Juudean kansalle: Takuuvarma vaalivaltti.

Mutta Neiti Kim Il Ville Vihreä, ei vain tyytynyt tilanteeseen vaan lähti kasvattamaan tulevien Eduskuntavaalien saldoaan aina kolmanteen potenssiin, lausumalla Financial Timesille taikasanan ”Finnlandizierung”. Ehkä Neiti Kim Il Ville Vihreä kuvitteli saavana lisätukea ideologialleen ja vihreille kumppaneilleen, mutta tämä taisi olla jo liikaa niin entisille hallituskavereille kuin myös usealle vaalikarjan edustajalle. Ja luulenpa että, tämä Neiti tietää itsekin astuneensa soveliaisuuden rajan yli. Nyt ei pelkästään kalastettu kevään (?) eduskuntavaalien ääniä, vaan aiheutettiin Suomelle vahinkoa, mitä tässä talous- ja poliittisessa tilanteessa ei missään tapauksessa saisi saada aikaan.

Mutta näin on käynyt ja lapsi voi ainakin olosuhteisiin nähden hyvin, jos se vain selviää Sote- ja kuntauudistuksen, työttömyyden, vientikaupan ja eläkeuudistuksen päälle painavista haasteista kevään vaaleihin asti.

Tässä toimessa vaaditaan kovaa kuntoa, ei vain PM:ltä vaan myös jokaiselta VN:n jäseneltä.
Taitavat Selfie kuvien ottamiset jäädä taka-alalle.


Sixpack tyhjäksi, osa kaksi  1

Viikko näyttää olevan pitkä aika edesmenneen ”Sixpackin”, nyk. kait ”Viisikon seikkailuissa”. Muistaakseni brittiläinen lastenkirjailija kirjoitti, jopa filmattuja viisikon seikkailuja, missä lapset + koira selvittivät sankarillisesti isompia ja pienempiä aikuisten rötöksiä.

Alkuperäinen ”Sixpack” lähti suurin ja kunnianhimoisin tavoittein mm. uudistamaan Suomen kuntajärjestelmää, joko hyvällä tai sitten pakolla. Tämä pakko kohdistuisi ensisijaisesti suurien kaupunkien ympäristöön, kärkenä pääkaupunkiseutu.

Haasteet olivat suhteutettuna vähintään em:n lapsiviisikon tasoa, siis suhteutettuna.

Tuskin on vuottakaan kulunut siitä, kun kaikkitietävä ja -osaava kuntaministeri, jolta kyllä puhetta tulee kuin porolta paskaa, antoi ymmärtää, että kohta otetaan pakkokeinot käyttöön, mikäli puhe ei tehoa.

No vastustajia riitti ja mitä nyt pakkoliitosten tielle saattoi ilmaantua pienoinen este, ei vähäisempi eikä isompi kuin valtakunnallinen perustuslaki.

No tänään sitten nykyinen ”Viisikko” ilmoitti, että se luopuu pakkoliitoslaista.

Mitkähän ovat kuntaministerin saavutukset menneellä hallituskaudella, etenkin alkuperäisiin suhteutettuina?

”Sixpack tyhjäksi” ykkösosassa käsiteltiin kahden ministerin Eurohaaveita.

Jälleen vanha sanonta ”ei kahta ilman kolmatta” toteutui.

Tosiuskovaisten ministeri lähtee tavoittelemaan paikkaa Brysselin auringossa.

Tämä toteutuessaan ei edelleenkään merkitse ”Viisikon” hallitustaipaleen päättymistä, ainakin jos ”Viisikon” jäseniltä tai sidosryhmiltä kysytään.

Uskoo ken haluaa, mutta aikahan sen näyttää.