Keikat & festarit

Frontlè Magazine on vuonna 2015 perustettu musiikin riippumaton sanansaattaja. Kirjoitamme keikoista, festareista, ilmiöistä ja asioista. www.frontle.com

Edellinen

Le CMDF  1

LCMDF:n taustalta löytyy ihana siskos-duo Emma ja Mia Kemppainen. Bändin ensimmäinen biisi ladattiin musiikkipalvelu Myspaceen jo vuonna 2006. Sittemmin LCMDF on levyttänyt ja keikkaillut ympäri maailman ahkerasti. Super-upeeta elektronista poppia soittava yhtye on menestynyt hienosti mm. Briteissä, jonne tytöt on kiinnitetty ensi vuoden The Great Escape-festivaaleille.

Liki 10 vuotta sitten bändi tunnettiin paremmin nimellä ”Le corps mince de Françoise” mutta päivitti nimensä muutama vuosi sitten tarttuvampaan LCMDF -muotoon. Nimenvaihdon tausta on hyvinkin yksinkertainen. Yritäppä itse kirjoittaa pienessä liisterissä ”Le corps mince de Françoise”, eihän siitä tule yhtään mitään.

Päätimme vielä, yksinkertaisella kokeella, ottaa selvää oliko nimen vaihto turhaa. Tiedäthän vanhan leikin nimeltä rikkinäinen puhelin? Kyseisessä toiminnossa ensimmäinen leikkijä kuiskaa seuraavalle jonkin lauseen, ja tätä jatketaan kunnes viimeinen henkilö sanoo kuulemansa ääneen. Noh, Frontlé kokeili tätä pienessä taustahämärässä ja tulos oli selkeä ”Lego man freaks”. NUFF SAID.

Hiljattain uuden singlen Rookie julkaissut duo on kovassa iskussa. Suomen kiertueen päätösbileet nähdään perjantaina 18. Joulukuuta Helsingin Korjaamolla, jossa nähdään LCMDFn lisäksi toinen kova kotimainen Sin Cos Tan. We want more!!

https://soundcloud.com/lcmdf/lcmdf-rookie

Perjantai 18.12.2015
LCMDF
SIN COS TAN

Korjaamo, Vaunusali
Ovet 21.00
K-18

Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com


Thundercat (USA)  1

Alun perin Thundercat -artistinimi toi mieleeni lähinnä torien mustat college-paidat, joihin on painettu iso kotkansiivillä varusteltu kaksipäinen pantteri ja jonka suussa pyörii supermyrkyllinen käärmeenkieli. Todellisuus on kuitenkin ihan toinen eikä Thundercat ole, nimestään huolimatta, mikään vitsi.

Stephen Bruner a.k.a. Thurdercat on kipuamassa artistien tähtiluokkaan kovaa vauhtia. Stephenin musiikillinen tausta on mitä messevin. Hänen isänsä Ronald Bruner Senior on kansainvälisesti tunnettu jazz-rumpali, joka soitti yhdessä mm. Temptationsin, Diana Rossin ja Gary Bartzin kanssa. Stephenin veli Ronald Bruner Junior on Grammy-palkitty rumpali, joka on soittanut mm. Stanley Clarken ja Roy Hargroven kanssa.

Stephenin omatkin juuret ovat syvällä jazzissa, joita hän Ukkoskissana yhdistelee taidokkaasti lukuisiin muihin musiikkigenreihin. Miehen musiikissa onkin vaikutteita funkista, jazzista, soulista, popista, hiphopista ja elektronikasta. Thundercat on tehnyt yhteistyötä useiden nimekkäiden artistien kuten Flying Lotus, Erykah Badu, Wiz Khalifa ja Earl Sweatshirt:n kanssa.

Nyt kesällä 2015 julkaistu artistin kolmas albumi The Beyond / Where the Giants Roam [Brainfeeder] on kerrassaan loistava. Thundercat työntää musiikkigenrejä yhä pidemmälle hämärtäen popin, funkin, electronican ja progressiivisen rockin rajoja. Legendaarinen Herbie Hancock vierailee kosketinsoittimissa ja tuottajamestari Flying Lotuksen maaginen kädenjälki on läsnä tälläkin kertaa. Lotus on ollut työstämässä useita timanttisia produktioita mm. Nyt Suomeen saapuvaa The Underachieversia.

Thundercat saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen joulukuun alussa. Artisti nähdään Helsingissä Tavastia-klubilla keskiviikkona 2.joulukuuta.



THUNDERCAT (USA)
keskiviikkona 2.12. Tavastia
Ikäraja: K-18
Aika: ovet klo 20:00

Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com


Blackalicious (USA)  1

Amerikkalainen hip hop –duo Blackalicious yhdelle keikalle Suomeen. Tampere is the place to be, kun yksi underground hopin suurista nimistä suuntaa keikalle Manseen. Duon Blazing arrow -albumi 2000-luvun alkupuolella oli aikoinaan yksinkertaisesti niin kova, että kun levyä kuunneltiin lähes tauotta pelkäsin CD:n laaserin lopulta polttavan levyn ääniraidat sileiksi. Blazing Arrow:n kovuus ei tietenkään ollut sattumaa ja albumin tuottajajoukkokin oli mitä muhkein mm. Questlove, DJ Shadow, Hi-Tek, Ben Harper ja Cut Chemist.

Vaikka Blackalicious on tehnyt musiikkia jo 90-luvun alusta asti on bändi levyttänyt harvoin. Kymmenen vuoden tauon jälkeen kaksikko julkaisi syyskuussa 2015 neljännen, hartaasti odotetun pitkäsoittonsa - Imani Vol. 1. Albumi on yhtä kova kuin odottaa saattoikin. Tuhtien funksoundien ja kitarariffien värittämä hiphop uppoaa kuin Titanic 1912. Eikä Gift of Gabin hämmästyttävät lyyriset lahjat ole haihtuneet.

Bändi sai mielenkiintoista huomiota osakseen viime vuonna, kun Daniel Radcliffe (Harry Potter) ollessaan Jimmy Fallon Show:n vieraana räppäsi Gift of Gabin Alphabet Aerobics -kappaleen virheettömästi läpi. Tämän jälkeen biisi on noussut mediassa esille monissa yhteyksissä ja biisiä on sittemmin yrittänyt ”suorittaa” monet muutkin.

Viimeksi vuonna 2006 Suomessa keikkaillut bändi on erittäin odotettu vieras. Kekseliäillä ja positiivisilla sanoituksillaan kaksikko eroaa monesta nykyräppäristä. Blackalicious uskoo myönteiseen sanomaan ja tyylilliset taidot saavat haukkomaan henkeä. Gift of Gabin kielirulla ja monimutkaiset riimit, sekä Chief Xceln klassiset, suorat biitit ovat kenties täydellinen yhdistelmä.

Jos todella kaipaat elämääsi hyvää west-coast hip hoppia marraskuussa ota suunnaksi Blackalicious. Gigwhale.comin kautta liput (Tiketti) keikalle alk. 28€. Much love, respect and bless up.

BLACKALICIOUS
Tampereen Klubilla ke 25. marraskuuta.

Ikäraja: K-18
Aika: ovet 20:00

klo 21 TRE-FUNK III
klo 22 BLACKALICIOUS (USA)

Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com


SUPERMASSIVE 2015  1

Jo kolmatta kertaa leiskauttava Supermassive festivaali keskittyy musiikin undergroundimpaan päähän. Tänäkin vuonna festivaali on kiinnittänyt esiintyjikseen kattavan satsin vaihtoehtomuusikoita ulkomailta ja Suomesta. Viime vuodesta hieman supistunut tapahtuma järjestetään marraskuun 17.-19. Tavastian ohella myös Semifinalissa.

Supermassiven avauspäivänä tiistaina 17. marraskuuta lavalle nousee kokeellisen musiikin techno duo Kiasmos (IS), joka keikkailee Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Kiasmosin lisäksi tiistaina nähdään Suomalaisen vaihtoehtomusiikkikentän ja undergroundtaiteen grand old man Pekka Airaksinen.

Keskiviikkona 18. marraskuuta Supermassiven ohjelmisto tarjoilee todellisen äänivyöryn kun lauteille kapuaa mm. The Bug (ft. MC Flowdan), Prurient ja Metz. Legendaarisen Ninja Tune-levymerkin riveissä toimiva The Bug (UK) saapuu paikalle MC Flowdanin kanssa. Bug liikuskelee dubin, jazzcoren ja industrial hiphopin välimaastossa joten mehua riittää. Illan muu ohjelma ei kokonaisuudessaan kalpene tästä. Mielenkiintoinen artistikattaus ja pikkulauantain hekuma houkuttelevat takuulla paikalle runsaasti musadiggareita. Keskiviikko onkin mini-festarin moniulotteisin ja takuulla herkku.

Supermassiven päätöspäivänä nähdään 80-luvulla maineeseen noussut ruotsalaislaulaja Neneh Cherry (SWE). Cherryn Buffalo Stance oli aikansa todellinen superhitti, joka toi artistille runsaasti mainetta ja kansainvälisiä palkintoja. Pitkähkön hiljaiselon jälkeen nyt ilmestynyt Blank Project –albumi on otettu suurella mielenkiinnolla vastaan. Ilmeistä on, että vuodet ovat muokanneet Cherryn musiikkia erittäin kypsään suuntaan ja naisen lavapreesens huokuu itsevarmuutta.

Astetta hiphopimman päivästä tekee Neneh Cherryn lisäksi myös kotimainen Eevil Stöön ja Aztran muodostava MNTTT. Päätöspäivänä kuullaan lisäksi bändejä kuten Föllakzoid (CHI), Siinai ja noiserock-bändi Baxter Stockman.

SUPERMASSIVE 2015
Ti 17.11. KIASMOS (ISL), PEKKA AIRAKSINEN
Ke 18.11. METZ (CAN), THE BUG FT. FLOWDAN (UK), PRURIENT (US), ALUK TODOLO (FR), KESÄ
To 19.11. NENEH CHERRY & ROCKETNUMBERNINE (SWE/NO), FÖLLAKZOID (CHI), MNTTT, SIINAI, BAXTER STOCKMAN

Ikäraja: K-18
Aika: ovet klo 20:00-01:00

LIPUT: Tiketti (3 päivän liput vaihdetaan rannekkeisiin.)

Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com


The Prodigy – Rave on!  1

Yksi konemusiikin suurista nimistä saapuu Suomeen. Yli 25 miljoonaa albumia uransa aikana myynyt The Prodigy tunnetaan kaikkialla maailmassa. Yhtyeen kauan odotettu kuudes studioalbumi, The Day Is My Enemy, julkaistiin tämän vuoden maaliskuussa. Albumin nimeä kantava kiertue saapuu Helsingin jäähalliin 3. marraskuuta.

Bändin yli 20 vuotta kestänyt ura alkoi What Evil Lurks EPllä vuonna 1991. Suuuremman läpimurron The Prodigy teki kuitenkin vuonna 1996 todella suositulla kappaleellaan – Firestarter. Kappaleen massiivisen suosion kiihdyttämänä The Fat of the Land -albumi oli yksi vuoden 1997 myydyimpiä levyjä koko maailmassa. Albumin kannessa reivaavaa rapua ei päässyt pakoon.

90-luku oli läpimurto konemusiikille. Tietokoneiden ja ohjelmien kehittyessä kuka tahansa pystyi nyt tuottamaan omaa musiikkia omalla tietokoneellaan. The Prodigy oli 90-luvulla koetun valtaisan konemusiikin aallon harjalla ja tuo aalto synnytti lukuisan määrän uusia genrejä breakbeatistä – rumpubassoon.

Kun konemusiikki saavutti kaikessa voimassaan Suomen oli The Prodigy sen eturintamassa.
Elektroninen musiikki liikutti klubeilla ihmisiä joka suuntaan. Rakastuin konemusiikkiin välittömästi. Musiikki oli edelleen yhtä hyvää kuin aina ennenkin mutta nyt se oli vain paljon nopeampaa kuin koskaan ennen.

Nyt Suomeen saapuva The Prodigy on yhtä vastustamaton kuin uransa ensimmäisinä kymmenenä vuonna. Huikeat arviot saanut The Day Is My Enemy -albumi nousi suoraan Brittien albumilistan ykkössijalle ja rajua areenaenergiaa pursuileva yhtye liikuttaa jälleen massoja.

THE PRODIGY (UK) ja HEAVYWEIGHT DJs

Helsingin Jäähallissa tiistaina 3.11.2015 klo 20.00 (ovet auki klo 18.30)

LIPUT
Lippupalvelu 62,50e/52,50e (sis. toimituskulut)

Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com


MEW (DK) Helsinkiin  1

MEW on kerrassaan mielenkiintoinen bändi, joka on kerännyt runsaasti suitsutusta useista lähteistä. Maalauksellisesta indie pop, rock –materiaalistaan tunnettu yhtye on ihastuttanut Suomessa jo useamman keikan myötä. Yhtyeen suosio meillä onkin kasvanut vuosien saatossa, klubien lämmittelykeikoilta festareiden päälavoille. Viimeksi tänä kesänä bändi hurmasi Ruisrockin kymmentuhatpäisen yleisön.

En tiennytkään, että bändin epävirallisen virallista fanisivustoa (http://www.mewx.info/) ylläpidetään pitkälti Suomesta käsin ja että MEW on tiettävästi vetänyt pisimmän konserttinsakin juuri Suomessa. Bändi viihtyy täällä hyvin intiimissä klubi-tunnelmissa, vaikka kysyntää olisi varmasti jäähallikapasiteettiinkin.

Viime vuonna Tavastialla esiintyessään MEW myi paikan minuuteissa loppuun ja joitakin yksittäisiä lippuja keikalle myytiin kädestä käteen kovalla katteella. Nyt The Circukseen lippuja näytti vielä olevan jäljellä, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa myytäneen tämäkin keikka nopeasti loppuun.

MEWiä hehkutetaan yhtenä Skandinavian parhaimmista live-esiintyjistä eikä suotta, keikat ovat lumoavan näyttäviä. MEW pyrkii rakentamaan keikoistaan mahdollisimman ainutlaatuisia ja mieltymykset visuaaliseen taiteeseen ovat monesti läsnä. MEW on luonut aivan oman tyylinsä, joka omanlaisen soundinsa lisäksi etsii uusia tapoja tehdä musiikkia, albumeja tai keikkoja.

Vuonna 1994 Tanskassa muodostetun yhtyeen muodostavat Jonas Bjerre (laulu,kitara), Bo Madsen (kitara), Johan Wohlert (basso) ja Silas Graae (rummut).

Huhtikuussa uuden albuminsa ”+-” kuuden vuoden tauon jälkeen julkaissut bändi on kovassa nosteessa. Laulaja Jonas Bjerren vähäeleinen lavapreesens ja falsettilaulu vetoavat yleisöön. MEW on aito, välitön ja ihan hitsin hyvä!

KONSERTTI
To 29.10.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 20, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18

LIPUT
Palvelumaksuineen alkaen 37,50 euroa

Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com


Elastisen – ELA SHOW  1

En mahda sille mitään, että itselleni tulee edelleen Elastisesta puhuttaessa ensimmäisenä vahvasti mieleen Fintelligens, vaikkakin yhtye on ollut tauolla jo vuodesta 2012. Mennäänpä kuitenkin muutama vuosi ajassa taaksepäin rakkaalle 90-luvulle. Oli nimittäin vuosi 1998 ja elin omaa hip hop -kesääni kuunnellen Mobb Deeppiä, Rootsia ja Xzibittiä. Jenkkiräppi oli aitoa hiphoppia ja biisien sanat tarttuivat tiukkaan. Jopa niin tiukkaan, että edelleen yllätyksekseni osasin biisien sanoja ulkoa.

Pian tästä MoonTVllä ja soittolistoilla alkoi näkyä kotimainen Fintelligens. Suomeksi räppääminen oli tuohon aikaan vielä verrattain uusi juttu ja koska kontrasti jenkkiräpin kanssa oli suuri, meni omalla kohdallani todella kauan ennen kuin pystyin ottamaan Fintelligensin tosissaan. Salaa tietty fiilistelin joskus vuosituhannen vaihteen aikoihin tehtyä Stockholm-Helsinki biisiä, mutta olin jo ehtinyt lokeroimaan bändin siihen unohda –lokeroon.

Fintelligens ei kuitenkaan suostunut unohtumaan eikä feidaamaan. Iso H ja Elastinen osasivat hommansa ja puskivat kotimaista hoppia eteenpäin yhdessä ja erikseen. Vuonna 2003 yhdessä Kapasiteettiyksikön kanssa perustettiin suomalaiseen rap-musiikkiin keskittynyt Rähinä Records –levy-yhtiö ja asiat liikkuivat kuin itsekseen kohti jotain suurempaa.

Kymmenessä vuodessa Suomi oli kypsynyt vastaanottamaan suomalaista rap-musiikkia. Nyt musiikkityylin suomennos hyväksyttiin mukisematta tasavertaisena muiden genrejen rinnalle, fanikunta kasvoi kasvamistaan ja tie oli aurattu auki useille muillekin musiikkityylin edustajille.

Vuodet luonnollisesti jättävät jälkensä meihin ja toki Fintelligensinkin musiikki muuntui 2010-luvulle tultaessa uhoräpistä enemmän bileräpin suuntaan. Pian biisit kuten Mikä Boogie tai etkot, juhlat, jatkot pyörittivät peppuja ympäri Suomen. Elettiin Suomi -rapin kultaisen aikakauden porttien juurella.

Rap-musiikin vahvuus täytyy olla sen muuntautumiskyvyssä. Se on onnistunut luomaan itsensä niin monesti, ottamaan vaikutteita, ja liikkumaan uusiin suuntiin, että se on pysynyt valtavirrassa näin monta vuotta ja saanut taakseen lukuisan kannattajakunnan.

Kuvailisin nykyistä vallalla olevaa hip hop -aikakautta viihderäpin –aikakaudeksi, jossa kyseiselle aikakaudelle tyypillisiä merkkejä ovat isot, megaluokan keikat sekä biisien sijaan artistin selittämätön, ylikorostunut asema. Esimerkkinä tästä mainittakoon viimeaikainen JareKrishna hysteria ja liikehdintä. Räpilla pyyhkii Suomessa lujaa ja se näkyy.

Elastisenkin tukka alkoi kasvaa ja hymy levisi korvasta korvaan vaivihkaa vuosien aikana. Nyt aina kun miehen näkee, ei valkoinen hammasrivi pysy piilossa lainkaan. Positiivisuus on tietysti hyvä juttu ja varsin kysyttyä tänä päivänä. Elastinen on breikannut itsensä läpi mainoskasvona, The Voice of Finland –ohjelman tuomarina, Vain elämää –televisiosarjan yhtenä osallistujana, ja lukuisina ääninä animaatio elokuvissa, sekä yhteisbiiseissä monien artistien mm. legendaarisen Snoop Doggyn kanssa.

Elastinen itse haluaisi kuitenkin olla huippuhyvä taikuri ja jonkin asteista taikaa Elan otteissa onkin, sen verran suuri hype miehen takana on. Nyt on Elastisen aika astua areenalle. Hartwall areena on varattu miehelle valtaisan kysynnän vuoksi nyt kahdeksi päiväksi 9. Ja 10. Lokakuuta. Lokakuun ELA SHOW tulee olemaan Elastisen tämänastisen uran suurin näytös. Keikalla nähdään läpileikkaus miehen urasta ja lavalla nähdään Elastisen kanssa hänen orkesterinsa sekä toistaiseksi yllätyksenä säilyvät vierailijat.

Monia spekulaatioita vierailijoista liikkuu aina Snoop Doggista, Rähinä posseen, ja Cheekiin. Oma artistiveikkaukseni on, että lavalla nähdään ainakin Iso H ja Fintelligens ”comeback”. Illasta tulee aikakaudelleen uskollisesti SUPER MAGEE elämyksellinen kokemus ja pääartistina nähdään tietysti ELA itse. Anna sen soida.


Kirjoittanut Mr.Midsummer, Frontlé

Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot - www.gigwhale.com


Puhutaan hetki Antti Tuiskusta  2

Lokakuusta alkaen popskenen tämän hetken kuumin hotti, Antti ”Anatude” Tuisku kiertää Suomen merkittävimmät konserttitalot. Peto on irti -kiertueelle myydään jo lippuja ja henk.koht. suosittelen olemaan ripeä, ettei käy niin kuin allekirjoittaneen kavereille männäkesänä.

Viestejä Antti Tuiskun keikalta
Viestejä Antti Tuiskun keikalta

Kävin nimittäin heinäkuussa Tampereella eräillä klubifestareilla elämäni ensimmäisellä Antti Tuiskun keikalla. Olin ostanut itselle ja posselle liput jo reilusti ennakkoon, mikä osoittautui harvinaisen viisaaksi vedoksi siinä vaiheessa, kun muutama muukin kaveri olisi tapahtumailtana halunnut tulla tuiskuttamaan. Kun soitin innokkaana kysyäkseni olisiko keikalle saatavissa vielä lippuja, oli puhelu kuin kohtaus American Psychosta (ks. alla). Lippuja ei TODELLAKAAN ollut.

Kyseisen festivaalin keikkojen sijoittelu on todennäköisesti päätetty jo kauan aikaa ennen käänteentekevän Peto on irti –levyn julkaisemista. Keikka oli sijoitettu Tampereen keskustassa sijaitsevan, kissaeläinaiheisen hotellin yökerhon tiloihin. Järjestäjät eivät selkeästi olleet varautuneet tämän kesän Koko Suomi tuiskuttaa –ilmiöön, sillä yökerho oli tosiaan ääriään myöten loppuunmyyty. (Tämä on varsin ymmärrettävää, vaikkakin me Tosituiskuttajat olimme saaneet siitä jo vihjeitä Antin salaperäisistä #munvuosi -somepäivityksistä). Yökerhon esiintymislava oli sekä liian pieni että matala. Jonot olivat kuin Neuvostoliitossa: pitkät sisään, ulos, vessaan ja ylipäätään metrin eteenpäin missä tahansa kohtaa baaria, mutta itse esitys lunasti kyllä odotukset. Olin nimittäin (ja olen edelleen) katkera siitä Ruisrock-hommasta, etenkin kun joka paikka tuuttasi kuinka Anatude veti koko festarin parhaimman performanssin.

Siksipä olenkin iloisena vastaanottanut tiedon Antin konserttitalokiertueesta, sillä tällä kertaa haluan nähdä koko shown banaaninsyömisineen kaikkineen, ilman että joku hulauttaa jokaisen ”wääään” kohdalla siideriä niskaan ja toisella puolella yli-innokas möhömaha keinuttaa sen lantioo way too fucking close.

ANYWAY, Lippupalvelun lippuja saa täältä. Ja gigwhale kertoo myös keikkojen ajankohdat ja paikat.



Kirjoittanut Henna Lähtevänoja, Frontlé

Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.fi

Katso keikan lisätiedot ja osta liput - www.gigwhale.com


Täyttä vauhtia – Kid Ink Suomeen  1

Syksy tulla ropisee ja kesän festarikeikat painuvat lyhytkestoisesta keikkamuistista siihen pitkäaikaiseen säiliömuistiimme, jonne kaikki parhaimmat keikkamuistelot pakastetaan, ja joilla herkutellaan aina amnesiaan asti. Nopea vilkaisu gigwhale.comin Suomen loppuvuoden keikkatarjontaan paljastaa sieltä makoisan herkkupalan.

Yksi ehdoton valinta on radioystävällisen hiphopin ja r&b:n lähettiläs Kid Ink. Losilainen, päästä varpaisiin tatuoitu, räppäri julkaisi kolmannen studialbuminsa Full Speedin alkuvuodesta 2015, ja on viihtynyt US Billboard 200 -listalla kunnioitettavasti.

Kid Ink (Brian Collins) aloitteli musiikkitaipaleensa 16-vuotiaana tekemällä biittejä ja mixteippejä innoittajinaan mm. Pharrell Williams ja Timbaland. Ottipa hän tuolloin jo ensimmäisen tatuointinsakin. Vuonna 2012 hän breikkasi julkaisemalla ensimmäisen itsenäisen albuminsa Up & Away, joka sisältää singlet Time of your life ja Lost in the sauce. Tämän jälkeen levyjä ja hittejä on tipahdellut tasaiseen tahtiin, joista viimeisimpinä mainittakoot kappaleet Be real, Show me ja Body language, jossa fiittaa mm. oma suosikkini Usher.

Suomessa Kid vieraili jo viime syksynä, kun Nosturin keikka myytiin loppuun. Miekkosen piti seuraavan kerran esiintyä tämän kesän Blockfesteillä mutta perui tulonsa kiertuesuunnitelmien muutosten vuoksi. Nyt Kid Ink saapuu Helsinkiin sunnuntaina 15.11. The Circukseen. Lipunmyynti on nyt auki täällä.

”Amerikan Mikael Gabriel” tahtoo aina yllättää yleisönsä ja toivookin, että paikallaolijat saisivat jotain, jota eivät osanneet odottaa. Keikasta tulee takuulla pidempiaikaisen keikkamuistin arvoinen eli ryhmity ajoissa Kid kaistalle ja varaa lippusi ajoissa, sillä keikka myytäneen Nosturin tavoin loppuun. Ja mitä tatuointeihin tulee – ei miehestä juuri löydy tilaa uusille kuville vaan tatskoja on yksinkertaisesti liian-monta-laskettavaksi. Mies on artistinimensä ansainnut.

Iz U Down?


Kirjoittanut MinnyLee, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.com

Katso keikan lisätiedot ja osta liput - www.gigwhale.com


DJ Premier and His Live Band  44

10. syyskuuta tullaan näkemään mielenkiintoinen ilta kun yksi hip hopin arvostetuimmista ja nimekkäimmistä kulttihahmoista saapuu suomeen. Ensi vuonna viisikymppisiään juhliva DJ Premier on ollut pelissä pitkään ja ruokkinut kultaisella lusikallaan lukuisia hip hopin tunnetuimpia nimiä. Premier on takuulla vaikuttanut itse kunkin musiikillisiin hermoreseptoreihin, sillä Primo on häärinyt tuottajana mm. KRS-Onen, Nas:n, Jay-Z:n, Biggien, Mos Def:n, Xzibitin ja Snoop Doggin hittibiisien taustalla.

Nyt tässä vaiheessa pitäisi olla jo selvää, että kun puhumme DJ Premierestä puhumme hip hopin kenties vaikutusvaltaisimmasta persoonasta. Gang Starrista yhdeksi maailman tunnetuimmaksi tuottajaksi kivunnut DJ Premier nähdäänkin nyt onneksemme Nosturissa, torstaina 10. Syyskuuta.

DJ Premier ei suinkaan tule yksin, vaan tuo mukanaan New Yorkin jazzmuusikoiden parhaimmistoa. Jazz-hiphop-konsepti on timanttinen ja juontaa juurensa, Gang Starrin toisen osapuolen, Gurun vuonna 1993 aloittamalle Jazzmatazz-projektille. Jazzmatazz on vaihtoehtoista jazzräppiä, jossa Guru työskenteli yhteistyössä jazzmuusikoiden, kuten Donald Byrdin, Branford Marsalisin ja Roy Ayersin kanssa.

DJ Premierin (Christopher Martin) muodostama livebändi ja jazz-hiphop-turntablism-fuusio on jälleen hieno osoitus kuinka laajalle musiikillisia rajoja voidaan venyttää. Keikoilla bändi esittää DJ Premierin tuotantoa aina Gang Starrista mm. Nasin, Jay-Z:n ja Biggien kanssa tehtyihin biiseihin. Bändissä soittavat DJ Premierin lisäksi Brady Watts (basso), Lenny ”The OX” Reece (rummut), Takuya Kuroda (torvet ja koskettimet) sekä Corey King (pasuuna ja koskettimet).

Kirjoittanut Mr. Midsummer, Frontlé
Tykkää meistä facebookissa ja lue lisää tulevista keikoista, festareista, ilmiöistä ja ajankohtaisista artisteista osoitteesta www.frontle.com

Katso keikan lisätiedot ja osta liput - www.gigwhale.com

Edellinen