Steve'n'Seagullsin bluegrass kiinnostaa ulkomailla

Youtube-covereiden tuoma suosio vie suomalaisbändin syyskuussa Jenkkeihin.

Youtubeen hillibilly-versiot muun muassa AC/DC:n ja Iron Maidenin biiseistä tehnyt Steve'n'Seagulls suuntaa syyskuussa rapakon taakse kiertueelle. Rundi alkaa 8. syyskuuta San Diegosta ja päättyy 29. syyskuuta New Yorkiin. Hittivideoiden myötä kysyntää kansainvälisillä keikkalavoilla on ollut mukavasti.

Steve'n'Seagulls kommentoi alkanutta kesää seuraavasti: "Kesä on lähtenyt festarikeikkojen myötä sangen leppoisasti käyntiin. Teimme kesän alussa sekä Englannissa ja Ruotsissa yli viikon kestoiset rundit ja vastaanotto oli mieltä ylentävää. Ruotsissa tosin bändin keikkabussi joutui murron kohteeksi, mikä sinänsä harmitti kuin pientä oravaa."

Kysyttäessä mitä bändi odottaa tulevalta Pohjois-Amerikan kiertueelta, kuuluu vastaus:

"Tienvarsimotelleja, paikallista livekulttuuria sekä valtavia siirtymiä paikasta toiseen. Jenkeissä on bändin suurin fanipohja ja ilolla odotetaan mitä reissu tuo tullessaan."

Steve'n'Seagulls julkaisi debyyttilevynsä Farm Machine toukokuussa. Suomessa albumi nousi virallisen listan sijalle seitsemän ja Yhdysvalloissa Billboardin bluegrass-listan sijalle kolme.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi