Avioliitossa olevat miehet käyttäytyvät kiltimmin kuin naimattomat, jos kiltteys määritellään vähisempänä aggressivisuutena ja vähäisempinä rikoksina. Tätä voisi kai kuvata myös vastuullisempana käyttäytymisenä.

Se on kuitenkin tähän asti ollut epäselvää, menevätkö kiltimmät miehet useammin naimisiin, vai tuleeko miehistä kiltimpiä avioliiton myötä.

Vastaus on sekä että. Antososiaalisesti käyttäytvät miehet päätyvät avioliiton satamaaan harvemmin kuin muut, mutta avioliittoon mentyään heidän antisosiaalinen käytöksensä vähenee. Mitä parempana osapuolet kokevat avioliiton, sitä suurempi vaikutus sillä on miehen käyttäytymiseen.

Siitä ei ole tietoja, mikä tarkemmin avioliitossa vähentää miehen antisosiaalista käyttäytymistä. Se voi olla kaveripiirin muuttuminen tai kavereiden kanssa vietetyn ajan väheneminen. Tai se voi olla yksinkertaisesti se, ettei avioliitossa enää koe tarvetta antisosiaaliselle käyttäytymiselle.

Ei kuitenkaan vaikuta siltä, että vaimo pistäisi miehen kuriin. Mitä parempi avioliitto, sitä enemmän se vähentää miehen ongelmakäyttäytymistä. Pirttihirmun hallitsemaa avioliittoa tuskin pidetään yhtä hyvänä kuin molempien itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa liittoa.

Sen sijaan miehen iällä ei näyttänyt olevan kovin mainittavaa vaikutusta. Identtisillä kaksosilla, joista toinen oli avioliitossa, oli yleensä merkittävä ero häiriökäyttäytymisen määrässä avioliitossa olevan eduksi. Näin vaikka tällaista eroa ei ollut havaittavissa ennen avioliiton alkua.

Uskonto herätti keskustelua jopa kirjoituksissa, jotka eivät koskettaneet uskontoa edes etäisesti. Tällä kertaa jätän uskonnot rauhaan, keskityn agnostisismiin.

Agnostisismista on useampia haaroja, joista yksi sisältää lähinnä ajatuksen, ettei yksilö tiedä tai ole kiinnostunut jumalan olemassaolosta. Minä en puhu heistä, vaan vahvan agnostismin kannattajista. Vahvan agnosistismin mukaan mukaan jumalan olemassaolosta ei voi sanoa juuta eikä jaata, koska olemassaolosta ei voi tietää. Minusta agnosistismi tarkoittaa nimenomaan vahvaa agnosistismia. On aika outoa kutsua uskonnolliseksi suhtautumiseksi tai maailmankatsomukseksi agnosistismia, jossa yksilö ei tiedä eikä ole kiinnostunut asiasta. Jos ajatusta soveltaa laajemmin, niin jo saatiin roppakaupalla uusia maailmankatsomuksia. Minä en tiedä tai edes ole kiinnostunut peräpuikoista. Mikä on maailmankatsomukseni nimi?

Vahva agnostisismi on ateismin täysin munaton versio. Jos agnostikko uskoisi jumalaan, hän epäilemättä tunnustautuisi teistiksi. Hän voisi sanoa, ettei tiedä tai että jumalan olemassaolo ei häntä liikuta. Mutta hän ei tee vain niin, vaan menee uudelle tasolle - että asiasta ei periaatteessakaan voi tietää mitään.

Agnostikko voi todeta, ettei yliluonnollisista ilmiöistä voida saada tietoja luonnontieteen menetelmin, ja onkin osittain oikeassa. Yliluonnolliset ilmiöt ovat jo määritelmän mukaisesti olla luonnontieteiden tavoittamattomissa, mutta niiden vaikutukset eivät. Jos telepatia on totta, sen vaikutukset voidaan helposti osoittaa, ilman että osataan vielä sanoa mitään siitä, millä mekanismilla telepatia toimii. Jos yliluonnollinen ilmiö on olemassa, mutta sillä ei ole mitään havaittavaa vaikutusta mihinkään, on tilanne täsmälleen sama kuin että ilmiötä ei ole olemassa. Occamin partaveitsi ohjaa valitsemaan yksinkertaisemman selityksen.

En ole löytänyt agnostikkoa, joka olisi agnostisismi yltäisi muualle kuin jumalan olemassaoloon. Johdonmukaisen agnostikon pitäisi todeta menninkäisistä, keijukaisista, horoskoopeista ja kummituksista samoin kuin jumalasta: "ei voi tietää". Agnostikko on agnostikko vain sellaisten yliluonnollisten asioiden suhteen, joiden olemassaoloon merkittävä joukko muita ihmisiä uskoo. Hänen agnostisminsa on seurausta siitä, että hän ei halua ärsyttää muita. Uskovaiset kun tuppaavat herkästi ärsyyntymään uskon väitteiden kyseenalaistamisesta. Agnostikon ei tarvitse sanoa lohikäärmeistä, ettei niiden olemassaolosta voi tietää, koska kukaan ei loukkaannu adragonismista. On yksi asia olla sanomatta asioita, joiden tietää loukkaavan kuin ottaa koko maailmankuvakseen näkemys, ettei tarvitse sanoa kantaansa.

Sekään ei agnostikkoa pelasta, jos hän sanoisi, ettei menninkäisten olemassaolosta voi tietää. Aistiemme tarjoama rajallinen tieto ja havaintojemme subjektiivisuus ei suo varmuutta tulkintamme oikeellisuudesta. Mutta kun katsotaan käyttäytymistä, on aistien välittämä tieto ja havaintojen subjektiivisuus agnostikollekin äärettömän arvokasta. Jos tulee ristiriita aistien ja maailmankuvan kanssa, aistit voittavat aina.

Myy agnostikolle auto. Hopeanharmaa Mersu, vuosimallia 2001, hyvässä kunnossa. Ostaja pyytää varmasti nähdä auton. Sano, että tuossahan tuo on, vaikket ehkä sitä näekään. Hän varmasti katsoo sinua huuli pyöreänä. Nyt voi muistuttaa häntä maailmankatsomuksestaan. Eihän agnostikko voi luottaa aisteihinsa. Mistä hän tietää, ettei vain kuvittele autoa olemattomaksi? Mistä hän tietää, etteivät hänen silmänsä valehtele? Mistä hän tietää, etteivät hänen aivonsa tulkitse silmien välittämiä viestejä väärin? Eihän hän voi olla edes varma siitä, että sinua on olemassa! Hän ei voi tietää, että hänellä on rahaa maksaa auto, puhumattakaan siitä, että kukaan muu näkisi tällä rahalla minkäänlaista arvoa. Kun kysymyksessä on muutakin kuin konfliktin välttäminen, ei agnostikolle tule mielenkään kyseenalaistaa aistejaan.

Rationaalinen ateisti uskoo jumalaan, kun hänelle tarjotaan siitä pätevät todisteet. Uskovainen ei vaihda uskoaan todisteiden puutteessa eikä olemassaolemattomuutta voi varmuudella todistaa, mutta silti uskovainenkin yleensä ainakin harkitsee todisteita. Agnostikko taas, jos hän on johdonmukainen, on kaikkein fiksoutunein näkökannassaan. Eihän agnostikko voi antaa todisteille painoa, sillä kaikki ne ovat päätyneet tietoisuuteemme aistiemme kautta. Koska yliluonnollisen olemassaolosta ei voi tietää, edes periaatteessa ei ole todistetta, joka häneen vaikuttaisi. Agnostikko yrittää tasapainoilla kahden näkökannan välissä, mutta samalla lukitsee itsensä asemaan, josta ei pääse pois - ja jossa ei oikein voi ollakaan, jos aikoo käyttäytyä johdonmukaisesti ajatusmaailmansa kanssa.

Tähän kirjoitukseen ei voi kommentoida yksikään johdonmukainen agnostikko, sillä hän toki kyseenalaistaisi aistiensa välittämän tiedon ja subjektiivisen kokemusmaailmansa. Epäjohdonmukaiset agnostikot toki voivat minut haukkua.

Prostituutiota sanotaan maailman vanhimmaksi ammatiksi. Miksi ihmeessä?

Prostituutio ei voi olla maailman vanhin ammatti, eivätkä sitä kukaan historian tuntijat sellaiseksi esitäkään. Jotta prostituutiota voi olla, on oltava jotain, jolla seksiä voisi ostaa. Yhteisön on tuotettava sen verran ylimääräistä, että mukaan mahtuu ainakin yksi, joka ei suoranaisesti tuota vaurautta. Ruokaa ja suojaa pitää olla tarjolla yli oman tarpeen.

Ylimääräisen vaurauden haaliminen on jo itsessään ammatti, oli se vauraus sitten suojaa, turvaa, ruokaa tai mitä vaan. Sellaisen kokoaminen edellyttää vähintään joitakin seuraavista ammateista: keräilijä, metsästäjä, maanviljelijä, kalastaja, lastenhoitaja (jotta muut voivat esim. metsästää), kätilö, ompelija jne. Arkeologi Petri Halisen mukaan vanhin ammatti olisi parantaja, samaani tai kätilö.

Legenda maailman vanhimmasta lienee perua Rudyard Kiplingin teoksesta On the City Wall, joka ilmesty 1888: "Lalun is a member of the most ancient profession in the world." Kipling ei kuitenkaan kirjoita kätilöstä, sillä hän jatkaa kuvailemalla tämän ns vahimman ammatin moraalisesta tuomitsemisesta yhteiskunnassa.

Lalunin esiäiti oli Lilith, joka oli Kabbalan ja babylonialaisten mytologioiden mukaan Raamatun Aataminen ensimmäinen vaimo ennen Eevaa. Kabbalan mukaan Aatami yhtyi ensin eläimiin ja sitten Lilithiin. Lilith kuitenkin kieltäytyi pitämästä Aatamia herranaan. Feministisen tutkimuksen mukaan kyse oli siitä, että Lilith ei suostunut lähetyssaarnaaja-asentoon. Keskiaikaiset juutalaiset uskoivat Lilithin olevan lapsen kimpussa, jos lapsi hymyili sapatin tai uudenkuun yönä unissaan. Tällöin nukkuvaa lasta lyötiin kolme kertaa nenälle ja manattiin Lilith lapsesta pois. On siinäkin peruste lapsen pieksemiselle. Hymyilee, perkele, unissaan.

Sanontaan palatakseni, miksi "maailman vanhin ammatti" -sanontaa käytetään vieläkin, ja miksi sillä viitataan nimenomaan prostituutioon? Lähinnä väitettä tai sanontaa toistavat tavalliset ihmiset sen kummemmin sitä miettimättä. Ehkä sillä halutaan korostaa prostituution vanhuutta tai merkitystä. Sanoisivat sitten, että se on vanhaa tai merkityksellistä.

Sanonnan "maailman vanhin ammatti" käyttäminen merkityksessä oikeasti vanhin ammatti ja viitaten samalla prostituutioon, on yksinkertaisesti typerää.

ESP, Extra-sensory perception, on eräs parapsykologian käsitteistä. Tiivistetysti se tarkoittaa yliaistillista havaitsemista, tyypillisimmin selvänäkemistä, ennustamista ja sellaista. Professori Daryl Bem Cornell Universitystä tutki ilmiötä 1000 yliopisto-opiskelijan avulla.

Tietokoneen näyttö oli jaettu kahteen osaan. Tietokone arpoi kuvan ilmestyvään jompaan kumpaan osaan, mutta ei näyttänyt tulosta. Koehenkilö arvasi, kummalle puolelle kuva ilmestyy, ja tietokone näytti, osuiko arvaus oikeaan. Kuvat esittivät useita eri aiheita ja ne oli jaettu eri ryhmiin sen mukaan, millaisen tunnereaktion ne tuottivat. Tunnereaktioita näille kuville oli mitattu aikaisemmissa tutkimuksissa.

Ei liene yllätys, että opiskelijat arvasivat oikean kuvan 49,8% todennäköisyydellä. Tulos sopii oletukseen, että kuvan sijaintia ei voi ennustaa - pelkällä tuurilla "pitäisi" saada 50% kuvista oikein.

Mutta kun kuvat esittivät eroottisia aiheita - pääosin ihmisiä jörnimässä - osuivat koehenkilöt oikein 53,1% tapauksista. Prosentti ei ehkä vaikuta suurelta, mutta tilastollisin menetelmin voidaan osoittaa, että on alle 1% todennäköisyys saada näin hyvä prosentti sattumalta. Toisin sanoen, on 99% todennäköisyys sille, että ero on aito eikä sattuman kautta saatu. 50% tulos (tai hyvin lähellä sitä) oli kaikissa muissa asetelmissa, riippumatta kuvan sisällöstä tai sen tuottamasta tunne-elämyksestä. Vain pornokuvien sijainti kyettiin arvaamaan paremmin kuin mitä "piti".

Artikkelissa (PDF) pohditaan ilmiötä monipuolisesti ja pyydetään muita tutkijoita toistamaan tutkimuksen, jotta saadaan varmistus, onko ilmiö aito vai ei. Ohjelmistopaketin voi myös ladata itselleen.

Mutta yliluonnolliseen uskovien ei kuitenkaan kannata hyppiä innosta. Vaikka Bemin tutkimus oli pääosin hyvin tehty, siinä oli myös virhelähteitä ja sitä kohtaan on esitetty runsaasti kritiikkiä (PDF). Tutkimuksen lähtökohta oli pikemminkin kokeileva kuin varmistava. ESP:tä etsittiin monin eri tavoin, eikä verrattu kahta tilannetta toisiinsa. Tämä tarkoittaa, että tutkimusten p-arvo (todennäköisyys, että tulos on sattumaa) oli laskettu väärin, eli erilaiseen tilanteeseen tarkoitetulla menetelmällä. Tutkimuksessa oli useita kohtia, joihin tämä kritiikki sopii.

Toinen kritiikki koskee sitä, että ei ole olemassa mitään selitystä sille, kuinka ennaltanäkeminen toimii. Jos ilmiö on aito, on sillä selvä evolutiivinen etu. Ennaltanäkevien yksilöiden pitäisi luonnontilassa lisääntyä enemmän ja ilmiön olla kohtalaisen yleinen. Jos kritisoi, että ennaltanäkemisen taito ei periydy, pitäisi selittää, miksi ei.

Jos ihminen kykenisi arvaamaan oikein 53,1% tapauksista, on helppoa osoittaa, että tällainen yksilö voisi voittaa kasinolla helposti yhdessä illassa 100 euron panoksella puoli miljoonaa. Jälleen pitäisi selittää, miksi ilmiötä ei ole kasinolla, mutta se ilmenee parapsykologiaan uskovan tutkijan pornokuvatutkimuksessa.

Itse näen ennalta, että pian lukijoista 53,1%:lla on ruudullaan pornoa.

Ihmisillä on taipumus siirtää katsettaan siihen suuntaan, mihin muut katsovat, vaikka suunta ei olisi tärkeä katsojan oman senhetkisen tehtävän kannalta.

Yhdysvalloissa tutkittiin ilmiötä poliittisesti liberaaleilla ja konservatiiveilla. Koehenkilöillä oli huomattavia eroja siinä, kuinka paljon heidän huomionsa siirtyy toisen ihmisen katseen mukaan. Konservatiiveilla tätä esiintyi tuskin ollenkaan, kun taas liberaalit olivat tarkkoja huomaamaan katseen kohdistuksen ja siirtämään omaa fokustaan sen mukaan.

Tutkijat arvioivat tämän johtuvan siitä, että konservatiiveille oma autonomia on tärkeää, ja tämä saa heidät vähemmän alttiiksi kiinnittämään niin paljon huomioita muihin. Liberaalit puolestaan olivat herkempiä muiden ihmisten lähettämille signaaleille.

Poliittiseen suuntautumiseen vaikuttaa muuten muutkin asiat. Ne ihmiset, jotka reagoivat uhkaaviin kuviin herkemmin, olivat enemmän konservatiivisia ja kannattivat voimakkaita puolustusvoimia, kuolemanrangaistusta, isänmaallisuutta ja Irakin sotaa.

Yllättävää tutkimuksessa oli se, kuinka suuri ero ryhmien välillä oli. Kun näin yksinkertaisessa ja helposti mitattavissa olevassa asiassa on tällainen ero, kuinka suuria eroja eri maailmankatsomuksen omaavilla ihmisillä onkaan havaitsemisprosesseissaan?

Jos ensin kuvittelet syöväsi jotakin tiettyä ruokaa, syöt sitä vähemmän kun tilaisuus syömiseen tulee. Kuvittelu toimii psykologisesti jossain määrin oikean syömisen korvikkeena. Tutkimustulos kumoaa pitkäaikaisen käsityksen, että kuvitteleminen vain lisää halua ja siten lisää syömistä. Usein käytetty strategia unohtaa tai peittää kaipuunsa on perustavalla tavalla virheellinen.

Tutkimuksessa oli monta eri asetelmaa, joilla pyrittiin selvittämään kuvitellun syömisen vaikutuksia oikeaan syömiseen, ja että oliko syy nimenomaan kuvitellussa syömisessä tai jossain muussa. Tulokset olivat johdonmukaisia: kuviteltu syöminen vähensi oikeaa syömistä, samaan tapaan kuin jos kuvittelun tilalla olisi syönyt oikeastikin.

Ilmiötä ei kuitenkaan ollut, jos koehenkilö vain kuvitteli ruuan, mutta ei kuvitellut syövänsä sitä. Jos koehenkilö kuvitteli syövänsä toista ruokaa, se ei vähentänyt kohteena olevan ruuan syömistä. Vain se, että kuvitteli syövänsä nimenomaan kohteena olevaa ruokaa, vähensi sen syömistä.

Jos siis haluat syödä vähemmän, kuvittele syöväsi paljon juuri sitä ruokaa, jota seuraavalla aterialla aiot syödä.

Ihmiset ovat onnellisempia silloin, kun vauraus on tasaisemmin jakautunut yhteiskunnassa. Asiassa on kuitenkin mielenkiintoinen paradoksi. Mitä tasaisemmin vauraus on jakautunut, sitä halukkaampia ihmiset ovat pääsemään toisten edelle vauraudessa.

Mitä tasaisemmin vauraus oli jakautunut, sitä vähemmän kateutta muiden ihmisten hiukan parempi tilanne aiheutti. Mutta samaan aikaan se sai aikaan suuren tarpeen parantaa omaa statusta. Jos vauraus on jakautunut tasaisesti, pääsee samalla statuksen lisäämisellä paljon useamman ihmisen ohi kuin mitä epätasaisemman jakautumisen yhteiskunnassa.

Kun vauraus oli jakautunut tasaisemmin, olivat ihmiset paljon halukkaampia ostamaan merkkivaatteita, autoja, viihde-elektroniikkaa ja muita tuotteita, joiden nähtiin parantavan ostajan statusta. Samanlaista ilmiötä ei ollut tilanteessa, jossa vauraus oli jakautunut epätasaisesti, mutta jossa ostajalla oli yhtä paljon rahaa käytettävissään.

Tiivistetysti: tasaisesti jakautunut vauraus tarjoaa keinon kiivetä sosiaalisia tikapuita kustannustehokkaasti.

Rukouksilla ei ole koskaan havaittu mitään yksilön itsensä ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia. Tämä ei ole mikään yllätys. Vaikka uskoisitkin rukouksen voimaan, haluaisitko, että putkiremonttia tekemään tehnyt putkimies mielummin asentaisia putkia vai rukoilisi, että ne asentuisivat?

Kristillinen Templeton-säätiö tutki rukouksen tehoa. Siinä joukko ihmisiä rukoili potilaiden puolesta, joille oli tehty ohitusleikkaus. Kun kohde ei tiennyt rukoilusta, ei rukouksilla ollut mitään vaikutusta leikkauksen jälkeen mahdollisesti esiintyviin komplikaatioihin. Niitä oli aivan yhtä paljon, rukoiltiin potilaan puolesta tai ei. Mutta kun kohde tiesi rukoilusta, oli komplikaatioita enemmän. Tutkijat selittivät tämän paineilla lisääntyneistä odotuksista, eli "suorituspelolla". Jos siis aiot rukoilla jonkun paranemisen puolesta, siitä vaan, mutta älä ainakaan kerro rukoilustasi kohteelle.

Rukouksen tehoa on tutkittu monessa muussakin tutkimuksessa. Tulokset ovat yhdenmukaisia: rukouksen vaikutukset ovat puhtaasti psykologisia. Rukouksella on vaikutuksia vain, kun kohde tietää siitä. Mutta ne voivat silti olla hyödyllisiä.

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin rukoilun vaikutuksia rukoilijalle itselleen. Niitä oli paljon. Rukous antoi ihmiselle tunteen, että joku kuuntelee häntä. Rukoillessa uhreiksi joutuneet kokivat, että jumala näkee heidät sellaisena kuin he ovat, ja usein tämä käsitys oli positiivinen. Näin rukoilu auttoi heitä näkemään itsensä paremmassa valossa ja näin voivat paremmin. Joskus rukouksilla on samanlainen vaikutus kuin keskustelulla läheisen kanssa. Jos tässä keskustelussa toisen rooli on lähinnä kuunnella, toimii rukous melkein samalla tavoin. Rukoilu voi olla myös hyvää sijaistoimintaa. Se voi viedä ajatukset pois ikävästä tilanteesta tai ikävästä asiasta ja näin auttaa keskittymään johonkin muuhun.

Aina ei rukouksen vaikutus ollut hyvä edes rukoilijalle itselleen. Jotkut antoivat rukouksen avulla anteeksi väkivaltaiselle puolisolleen, vaikka parempi olisi ollut lähteä suhteesta.

Jumala ei selvästikään vaivaudu tekemään mitään rukoillun ihmisen puolesta, jos tämä ihminen ei itse rukoile tai tiedä hänen puolestaan rukoillun. Jumalalla ei ole mitään tekemistä rukoilun kanssa.

Jos tietäisit, kuinka saisit tulevasta avioliitostasi vakaamman, tyydyttävämmän, seksuaalisesti laadukkaamman ja kommunikaatioltaan paremman, tekisitkö niin? Sen voi tehdä kuka vaan, se ei vaadi aikaa eikä rahaa. Melkein - mutta vain melkein - voisin lahjoittaa vasemman kivekseni tieteelle, jos sitoudut siihen. Se, jolla tämän kaiken saa, on seksistä pidättäytyminen ennen avioliittoa.

Mitä aiemmin suhteessa seksin aloittaa, sitä huonompi avioliitosta tuli, paljastui amerikkalaisessa yli tuhat avioparia käsittäneessä tutkimuksessa. Tutkija arvioi syyksi sen, että jos pidättäytyy seksistä, oppivat osapuolet kommunikoimaan paremmin ja tutustuvat toistensa tarpeisiin paremmin. Jos keskittyy naimaan kuin minkit, ei suhteessa kehity samanlaisia parisuhdetaitoja. Ja kun seksin merkitys käytännössä väistämättä vähenee jossain vaiheessa, näille parisuhdetaidoille on kysyntää.

Jos aloitti seksin puolivälissä tutustumisen ja avioliiton välissä, oli parisuhde parempi kuin niillä, jotka hyppäsivät vällyjen väliin heti aluksi. Toisin sanoen, mitä pidempään seksiä lykkäsi, sitä parempi parisuhteesta tuli. Ainakin, kun puhutaan ajasta ennen avioliittoa.

Koska tutkimus on korrelatiivinen, ei siitä voi johtaa puhdasta syy-seuraus -suhdetta. Voi siis olla, että on joku muu tekijä, joka saa ihmisen sekä pidättäytymään seksistä että kommunikoimaan hyvin parisuhteessaan. Tällaisia muuttujia kuitenkin pyritään kontrolloimaan hyvin.

Yksi mahdollinen häiriömuuttuja on uskonnollisuus. Monilla uskovaisilla on tarve tai halu kieltäytyä seksistä ennen avioliittoa. Vaikka uskovaisilla piirre oli yleisempi, oli vaikutus yhtä vahva sekä uskovaisilla että uskonnottomilla. Toisin sanoen, uskovaisuus ei ollut paremman parisuhteen taustalla.

Jos haluat seksiä ennen avioliittoa, parisuhteen kannalta olisi parasta aloittaa 5 minuuttia ennen vihkimistä.

Jostain selittämättömästä syystä suurin osa vanhemmista valehtelee lapsilleen järjestelmällisesti. Valehtelu jatkuu kunnes lapsi itse ymmärtää, että hänelle on valehdeltu. Kun vanhemmat huomaavat, ettei vale enää uppoa lapseen, valheet keskitetään nuorempiin lapsiin.

Minkä ihmeen vuoksi valehtelemme lapsillemme, että joulupukki on olemassa ja että hän tuo lahjoja kilteille lapsille? Mitä tarkoitusta tämä palvelee?

Perinne on paljon käytetty perustelu. Jos perinne on tärkeää, miksi joulupukkina on aina tämä puna-asuinen paksu karvanaama, eikä ikinä perinteinen suomalainen harmaa, melkeinpä vihamielinen äijänkäppyrä? Sitä paitsi, perinteen noudattaminen vain siksi, koska niin on tehty, on ehkä typerin epäperustelu mitä onkaan.

Jos pukkitarinan tarkoituksena on saada lapset tottelemaan, mihin sitä pukkia tarvitaan? Eikö voisi vain sanoa, että saa jouluna autoradan, jos käyttäydyt koko vuoden kunnolla?

Jotkut sanovat, että lapset pitävät joulupukista, minkä vuoksi heille valehdellaan hänen olevan oikeasti olemassa. Paskan marjat. Lapset usein peräti pelkäävät joulupukkia. Ja vaikkeivät pelkäisikään, saako toiselle ihmiselle saa valehdella, koska uskoo tämän pitävän valheesta enemmän kuin totuudesta? Jos näin on, ei näillä vanhemmilla varmastikaan ole mitään sitä vastaan, että lapset valehtelevat vanhemmilleen saaneensa koulussa pelkästään kiitettäviä. Mutta kuinka yllättävää, vanhempia koskevatkin täysin vastakkaiset moraalisäännöt kuin heidän lapsiaan. Yritä siinä sitten päätellä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Kuinka voimme opettaa lapselle, että valehtelu on väärin, jos vahtelemme hänelle koko hänen lapsuutensa? Vieläpä lähinnä siksi, koska meitä huvittaa.

Sadut ovat satuja ja totuus on totta. Satuja kerrotaan lapsille satuina, ja samoin pitäisi tehdä joulupukin kanssa. Jos lapsi kysyy, onko peikkoja oikeasti olemassa, sanot varmasti, ettei ole. Mutta jos hän kysyy, onko joulupukkia oikeasti olemassa, melkoisella varmuudella valehtelet hänelle päin naamaa, koska et uskalla kertoa hänelle totuutta sillä tiedät hänelle valehdellun samasta asiasta jo vuosia. Häpeä.