On simppeleitä harmittomia ja sitten simppeleitä harmillisia. Jälkimmäiset pitäisi eristää jollekin autiolle saarelle ja neutraloida sitä ennen, etteivät vaan lisääntyisi.
Olen todella, todella allerginen idiooteille. Varsinkin sellaisille, jotka demoavat sitä typeryyttään varsin aktiivisesti.
Eikä väsyneenä oikein jaksa olla erityisen ymmärtäväinen.
Mitämitämitä, tein hienon kahden rivin blogin ja se katosi vaihdossa "Voit nyt lisätä ensimmäisen kirjoituksen" -tekstiin. I want me money back tack!
Noh. Tuikitärkeä info oli siis se että katselin eilen illalla man on man -actionia botoxin sujahtaessa yhdestä ruiskusta toiseen. Söin samalla B&J:n suklaa/mokkapalajädeä. Sellainen tiistai-ilta.
"Kyllä mä aika paljon kestän mut sit kun menee hermo niin sen kyllä huomaa."
"Mä jaksan kuunnella pitkäänkin vittuilua mut kun riittää, niin tykitän takaisin kunnes vastapuoli katuu syntymäänsä."
... ja vastaavia "sankaritekoja" omia hermojaan turhaan koettelevilta ihmisiltä on kuultu monen vuoden aikana ihan liikaa.
Huomasin tässä taannoin sanovani yhä useammin heti tilanteen ollessa päällä, mitä mieltä siitä olen ja miksi en aio olla osana sitä pidempään. Sellainen antaa varmuutta ja rauhallisuutta. Ei tarvitse purra hammasta, niellä sanoja tai kiukkuaan, kärsiä hedarista eikä patoutuneesta (padotusta) raivosta. Eikä jälkeenpäin ole sellainen olo kuin pää räjähtäisi, koska siellä velloo ihan liikaa nurkkaan ja arkistoon pakotettuja asioita.
Minä en venytä enää pinnaani esittämällä tilanteessa jotain muuta kuin mitä olen tai mitä tunnen/ajattelen. Voisin toki, mutten löydä siihen yhtään päteväksi katsomaani syytä. Sitä paitsi mitä järkeä on muka pantata ajatuksiaan/tunteitaan, varsinkin jos niiden esittäminen heijastaa vain sitä ihmisen aitoutta ja piilottaminen vääristää kommunikaatiota?
Entä mitäs sitten, jos ei tulekaan enää mahdollisuutta sanoa ne kaikki kertyneet kiukut sille niiden aiheuttajalle? Pidetäänkö ne mukana vai kaivetaanko kuoppa maahan ja huudetaan ne sinne ja heitetään multaa päälle? Vai vedetäänkö kenties perisuomalainen känni ja sen jälkeen itsensä hirteen, koska ei happi muutenkaan kulkenut enää kunnolla, kun kurkkua kuristi vuosien varrelta kertynyt musta viha?
Hohhoijakkaa.
Tämä ei sovi minulle. Käytin tuota fraasia pariin otteeseen ja huomasin, että seinät jäivät pystyyn enkä ollutkaan vastapuolen silmissä mitenkään entistä huonompi ihminen.
Ei tarvi ihan vielä alkaa itkeä biksukauden yllättäneen tänäkin vuonna. Söin lumisateen kunniaksi neljä vadelmamazariinia. Olo on huono mutta kylläpä kannatti! :D
Olipa taas hienoa olla tekemisissä elävän trollin kanssa.
Skuuppi: ihminen loukkaantuu, kun en ehdikään tavata häntä kahden tunnin varoitusajalla, ei suostu kertomaan asiaansa puhelimessa, laittaa välit minuun (sanojensa mukaan) kokonaan poikki ja sitten - tadaa! - soittaa kuin mitään ei olisikaan tapahtunut kysyäkseen jotain tarvitsemaansa asiaa lainaksi.
Järkevänä ihmisenä pidän puhelun lyhyenä ja toivuttuani alkujärkytyksestä lähetän tekstarin: "Minulle ei sovi, että ensin riehut syytä ja sitten soitat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ainakin anteeksipyyntö olisi paikallaan. Noin muuten minua evvk olla tekemisissä kanssasi, mikäli linjasi pysyy tuollaisena."
Vastaus tuli hetken päästä: "No älä sit tekstaa mulle :D"
Kuittasin: "Ilmoitin sinulle näkemykseni, jossa tietäisit tilanteen etkä soittelisi pyytääksesi palveluksia. Älä käyttäydy paskasti jos et osaa ottaa vastuuta."
Joskus olisi kiva vain deletoida muistonsakin joistakin ihmisistä.
Joskus sitä katsoo taakseen ja näkee kävelleensä suoraan ansaan. Ja silloin kyllä saattaa vähän vituttaa. Kyseessä kun on sellainen selkeästi näkyvillä oleva ansa. sitä ei vaan ehdi tajuta, koska huomio herpaantuu.
Ihmiset...
Tee-se-itse. Koska kukaan muu ei tee sitä yhtä hyvin. Päivän teemana on tänään yllättäen aprillipila.
Jätin sitten maustepurkin hyllylle eri asentoon kuin yleensä. Enempää ei tarvittukaan.
Koska yleensä - yleensä, muttei tänään! - purkki on asennossa, jossa ravistellessa se antaa maustetta ns. ritiläreiästä eikä siitä ammottavasta aukosta, joka tyhjentää purkin kahdella heilahduksella, en osannut varoa, vaan tapojeni orjana maustoin laittamaani ruokaa kovin ottein, sain paistinpanulliseen hienon tulivuorisimulaattorin, jossa varsinainen ruoka pulppusi kuumissaan päälleen saamansa maustekasan läpi.
Helvetti.
No, syötän tuon poikaystävälle. Se kun tykkää tulisesta. Ruuastakin.
Naisen paikka ei todellakaan ole keittiössä.
T.: So what is it you'd like to share and/or discuss today?
C.: This afternoon I did something pretty meaningless but it got me thinking of something serious.
T.: Go on.
C.: I was out walking. I left my phone at home on purpose, and I just started thinking, I sort of let my thoughts flow. First they were all about what I should do once I return home, then workplace flashed in my mind, my present unhappiness with way too many things but then I sort of just went totally blank.
T.: What do you mean, blank?
C.: I just stopped thinking. I just... were there, noticing things like way too bright sunshine, sharp sound of piece of ice crushing whenever I stepped on it, freshness of light spring breeze on my skin.
T.: So you concentrated on the moment.
C.: I guess you can call it that. And then I did that something I mentioned earlier. There was this puddle of water with this big round piece of ice sort of covering the surface of the puddle. I lightly stepped on it with one foot to see what would happen.
T.: And what happened?
C.: It didn't break as I half expected it to but went under the water and only then did I notice it wasn't just a single round piece of ice. It was attached to another piece of ice, a long narrow one looking like a spinal cord or a hose.
T.: Go on.
C.: And I know it may sound stupid but it's almost as if I had been reminded that things aren't as simple as they may seem and that there are connections and influence a bare eye might be completely oblivious of.
T.: The "spinal cord" or "hose" on the half-frozen puddle?
C.: Not just that, no. Seeing that piece of ice ducking instead of breaking under pressure reminded me of how sometimes giving in can help avoid unneeded fight or loss and also save strength for where or when it's actually needed, and also how things are or may be connected even when not seen.
T.: Could you be a bit more specific about that kind of situation?
C.: I guess I feel a bit lost in my own life right now. I feel as if I wasn't the captain of this ship but merely a passenger who is seasick most of the time. the mistake I guess I keep making is that I fight the seasickness when I should just let it out, let it take over and then it would be out of my system.
T.: Would you really say you're in no control at all?
C.: Guess not. I just feel that way. And there's no way out or maybe I just haven't figured it out quite yet. But I guess I could stop worrying about what could be done and use this time more wisely. I could just be.
T.: How do you feel about doing that?
C.: Alright actually. I'll give it a try.
T.: You do that.
Pääsin tänään näiden
ja sitten näiden:
mutten tämän:
kimppuun. Sen vein kaverille. Miespuoliselle. Duh.
*otsikko luetaan rallatellen*
Pienin mun harmistumisen aiheista on se, että läppäri vaihtaa itsekseen näppäinasetukset suomenkielisistä enkunkielisiksi ja yksi isoimmista se, ettei ole vielä(kään) keksitty laitetta, joka jos ei korjaisi, niin ainakin ilmiantaisi ihmisten ajatusvirheet.
Onneksi ei vituta. Enää. Kovin paljon ainakaan. Ja toisaalta, jos ei jotain ole kokenut/saanut, niin ei sitä voida menetykseksi laskeakaan. Kai. Jokseenkin fatalistiseen suuntaan hakeutuva ajatuskulku.
Auringonlasku. 22 suklaamunaa. Iso laiskanlinna. Ei kai enempää tarvitakaan siihen, että vitutus haihtuisi olemattomiin. Kokeillaan.
