Lähetä yksityisviesti

Juha Lempiäinen

Perustiedot

Nimi
Juha Lempiäinen
Sukupuoli
Mies
Ikä
40 v
Syntymäaika
29.3.1984
Sijainti
Helsinki

Taustatiedot

Harrastukset
Lenkkeily, boulderointi, mindfulness meditaatio

Tarina

Life is good; hyviä ihmisiä ympärillä, terve, työ (josta hetkittäin jopa pidän;) ja mahdollisuus tehdä vapaa-ajalla asioita joista nautin. Olisi hienoa löytää ihminen jonka kanssa tämän voisi jakaa.

Valmistuin kolmisen vuotta sitten lääkäriksi ja sen jälkeen olen tehnyt sekä kliinistä työtä, että tutkimusta. Illat ja viikonloput kuluvat useimmiten ystävien ja perheen kanssa aikaa viettäen. Myös liikunta on kiinteä osa omaa arkeani. Viime aikoina olen innostunut boulderoinnista ja juoksemisesta... Mahtavia puuhia molemmat.=) Olen avoin ja sosiaalinen ihminen. (Ainakin useimpina päivinä;) Siitä huolimatta ajoittain tekee hyvää olla ihan omissa oloissaan. Kuunnella musiikkia kuulokkeista, lukea hyvää kirjaa tai yksinkertaisesti istua aloillaan ja antaa ajatusten tulla ja mennä. Viimeisintä puuhastelua voinee kutsua myös meditoimiseksi.

Ja mikäli tuntuu, että voitaisiin ajoittain liikkua samoilla aallonpituuksilla, niin kirjoittele. =)