Opintotuki ja sen kehittämiskohteet ovat nousseet vaalikeskusteluun, aivan kuten neljä vuotta sitten toimiessani Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana. Tuolloin opintorahaa korotettiin hallitusohjelman päätöksin 15% ja niin ikään tulorajat nousivat. Tätä ennen tarkistuksia ei oltu tehty vuosikymmeneen.

Opiskelijat ovat jälleen liikkeellä vaatien opintotuen sitomista elinkustannusindeksiin. Myös minulta on asiasta vaalikentillä kysytty, joten päätin kirjoittaa omista näkemyksistäni opintotuen kehittämiseksi vähän laajemmin. Alla siis neljä omaa ehdotustani opintotuen kehittämiseksi.

1. Työnteon tulee olla aina kannattavaa, eli tulorajoja tulee nostaa.

Työnteon tulee olla kaikissa tilanteissa ja kaikille kannattavaa. Opintotuessa on opintopisterajat, joiden kautta varmistetaan tuen kohdistuminen aidosti opintoja suorittaville. Jos ahkeran opiskelun lisäksi käy vielä ahkerasti töissä, tämä on hyvä asia sekä yhteiskunnan että opiskelijan kannalta. Nykyiset tulorajat rankaisevat ahkeraa leikaten tukea liian aikaisin.

2. Opintotuen tulee nousta elinkustannusten nousun mukana

Opintotuki on nykyään ainoa perusetuus, joka ei seuraa elinkustannusten nousua. Kun elämisen yleiset kustannukset nousevat, täytyy opintotuen pysyä samassa tahdissa ilman tarvetta opiskelijajärjestöjen pitkälliselle lobbaukselle joka kerralla.

3. Tukea silloin, kun sille on suurin tarve

Opintorahan taso voisi olla opintojen alkuvaiheessa korkeampi ja loppuvaiheessa vastaavasti matalampi. Alkupainotteisuus kannustaisi hakeutumaan työelämään ja hankkimaan työkokemusta jo ennen opintojen päättymistä ja toisaalta tukisi alkuvaiheessa täysipäiväistä opiskelua nykyistä paremmin.

4. Epäselvä ja vaikeasti hahmottuva lainavähennysmalli ei toimi

Nykyinen monimutkainen lainavähennysmalli tulisi ainakin uudistaa tai vaihtoehtoisesti se voitaisiin poistaa. Suurin osa nykyopiskelijoista ei edes tiedä, miten lainavähennys toimii, eikä se juuri kannusta lainanottoon.

Tällainen reformi maksaisi jotain. Opintorahan indeksiin sitomisessa puhutaan kuitenkin hyvin pienestä summasta koko valtion budjettiin suhteutettuna (noin 15meur / vuosi). Tämä on muistaakseni ensimmäinen menonlisäys pitkään aikaan, jota esitän. En itse asiassa muista, olenkohan koskaan aikaisemmin esittänyt jonnekin valtion budjetissa lisää rahaa.

No, tätä en kyllä häpeä esittää ensimmäisenä lisäysesityksenäni.

Työssä käyvä perheenäiti tarvitsee apua siivouksessa. Yksin asuva vanhus kaipaa asuntoonsa pikkuremonttia. Lumityöt eivät onnistu polvensa loukanneelta. Mistä apu?

Politiikassa huomio kiinnittyy ymmärrettävästi usein ongelmiin ja niiden ratkaisuun. Välillä haluaa kuitenkin nostaa esiin myös onnistumisia. Mielestäni hienoa esimerkki onnistuneesta veropolitiikasta on ollut kotitalousvähennys.

Kotitalousvähennys tarkoittaa lyhyesti sitä, että kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetystä työstä voit verotuksessa tehdä vähennyksen, joka täysmääräisenä pienentää maksamiesi verojen määrää. Tällaista työtä on esimerkiksi siivous, remontin teko tai hoitotyö. Käytännössä maksat firmalle laskun tehdystä työstä, ja verotuksessa voit vähentää 60 prosenttia vuoden aikana maksamastasi summasta. Tasokorotuksen jälkeen kotitalousvähennys on korkeintaan 3000 euroa henkeä kohden vuodessa.

Kotitalousvähennys on tuonut mukanaan kolme selvää etua:

1. Pienet koti- ja remonttityöt saatiin pois harmaan talouden alueelta rehelliseksi ja virallisen järjestelmän sisällä tehtäväksi duuniksi.

2. Kotitalousvähennys edistää palveluiden kysyntää, mikä taas edistää niiden tarjontaa. Eli kotitalousvähennys edistää palvelutyötä ja -yrittäjyyttä. Kun teollisuuden työpaikkojen määrä on laskussa, on palvelutalouden kehittyminen mitä toivottavinta ja tarjoaa toimeentuloa yhä useammalle.

3. Kun ihminen haluaa parantaa elämänlaatuaan ja viettää enemmän aikaa perheensä tai harrastuksensa parissa, hän voi hankkia itse tekeminään vapaa-aikaa vähentävät palvelut kotiinsa kustannustehokkaasti. Tämä myös murtaa Suomessa vieläkin usein vallalla olevaa “itse tekemisen” kulttuuria palvelumyönteisempään suuntaan.

Järjestelmää on kritisoitu puhumalla piikayhteiskunnasta tai ”rikkaiden” suosimisesta. Tutustumalla alan yritysten taksoihin ja käyttämällä netistä löytyviä laskureita kotitalousvähennyksen vaikutuksesta voi kuka tahansa nähdä, että kyse ei todellakaan ole vain suurituloisille suunnatusta mahdollisuudesta.

Piikayhteiskunnasta puhuminen on mielestäni merkki jumittumisesta menneisyyteen. Miksi palveluammatteja ja toisten ihmisten työtä halveksutaan? Mistä syntyy kasvu, jos palvelutaloutta ylenkatsotaan? Itse kun en usko, että raskas teollisuutemme on tulevina vuosina se ensisijainen kasvun ja työllisyyden lähde.

Kotitalousvähennys on toki vain pieni yksityiskohta koko talouden mittakaavassa. Sitä suuremmalla syyllä samanlaisia erinomaisia ideoita tarvitaan lisää.

Timo Soinin vastenmielinen kiertely aborttikysymyksen ympärillä jatkui torstai-iltana Ylen neljän suuren tentissä. Kysyttäessä raiskatun naisen oikeudesta aborttiin Soini vastasi pitävänsä ihmiselämää pyhänä. Toimittajan kysyessä ”eli ei?” Soini toisti aiemmat sanansa.

Oletettavasti vastaus tarkoittaa, että hän ei sallisi aborttia missään olosuhteissa. Aivan varma asiasta ei voi olla, koska Soini ei uskalla sanoa mielipidettään selväsanaisesti ääneen. Hän tietää, miten käsittämättömänä enemmistö suomalaisista tällaista näkemystä pitää. Kansanmiehen suorasanaisuus näyttää vaikeammissa kysymyksissä vaihtuvan moraaliseen selkärangattomuuteen.

Soinin logiikan mukaan kyseessä on hänen uskonnollisen vakaumuksensa kyseenalaistaminen. Ei ole. Olivat erilaiset uskonnot aiheesta mitä mieltä tahansa, naisen oikeus aborttiin on mitä selkein yhteiskunnallinen ja poliittinen kysymys. Piiloutuminen uskonnon taakse näin tärkeässä asiassa on suoranaista pelkuruutta. Äänestäjillä on oikeus tietää, millaista politiikkaa ehdokkaat kannattavat.

Kun Soini on toistuvasti kieltäytynyt vastaamasta aborttia koskeviin kysymyksiin suoraan, hän on käyttänyt kahta perustetta. Ei ole kuulemma aiemminkaan tästä aiheesta kyselty, eikä tällaisia muiltakaan poliitikoilta kysellä. Kumpikin perustelu on täydellistä roskaa.

Ei varmaankaan ole aiemmin näin paljon kyselty, kun perussuomalaiset oli pikkupuolue ilman mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Nyt Soini on potentiaalinen pääministeri, joten kansalla on oikeus tietää, millaista politiikkaa hän aikoo tehdä tärkeissä asiakysymyksissä, joihin naisen oikeus aborttiin kuuluu.

Ja aiheesta todellakin on kysytty muilta politiikoilta, viimeksi torstai-iltana, jolloin kolmen muun suurpuolueen johtajat uskalsivat vastata kysymykseen suoraan ja selkeästi.

Kun Soinilta ei tässä asiassa näköjään suoraa vastausta tulla saamaan, olisi mielenkiintoista tietää, onko perussuomalaisilla puolueena jonkinlaista linjausta tässä asiassa. Vai onko se yhtä rehellinen ja älyllinen kuin puheenjohtajalla: ”Että kehtaatte tällaisia kysellä.”

ps. Allekirjoittaneen kanta kysymykseen käynee selväksi aika hyvin, mutta todetaan se nyt kuitenkin: Naisella tulee olla oikeus aborttiin ennen 12. raskausviikkoa, kuten nykyisinkin.

Raikas urbaani kulttuuri muodostuu monista pienistä asioista, joihin voi vaikuttaa poliittisilla päätöksillä. On syytä unohtaa pilkun viilaaminen ja edistää kaikin mahdollisin tavoin urbaania elämää, oli sitten kyse konserteista, festivaaleista tai lumilautailusta Senaatintorilla. Kaupunki tarvitsee elämää ja toimintaa, tämä tuo mukanaan myös taloudellista hyötyä. Baarista voi joskus kuulua ääntä, mutta ääni kuuluu kaupunkielämään.

Menestyvä kaupunki luo ja vaatii suvaitsevaisuutta, joka ei tee eroa eriväristen ihmisten tai heterojen tai homojen välillä. Viimeaikaisten keskustelun perusteella Suomessa yhä hämmästyttävän monen poliitikon ajatusmaailma kumpuaa vuosikymmenten takaisesta maaseutuyhteisöstä.

Suomi ei pärjää eikä kehity ilman dynaamista pääkaupunkisedun metropolia. Tarvitsemme lisää kiihkeästi sykkivää kaupunkikulttuuria, emme paluuta Impivaaraan. Eduskuntavaalien tärkeimpiä kysymyksiä on, onko tulevaisuuden Suomi urbaani ja kansainvälisesti verkottunut palveluyhteiskunta vai menneisyyden tympeimpiin aluepoliittisiin lypsyihin nojaava henkinen agraarivaltio.

Kuten elämässä yleensä, tässäkin positiivinen asenne on ylivoimaisesti tärkeintä, myös virallisen Suomen taholta. Yhtä hyvin Eurooppa- kuin kaupunkipolitiikassa uunin pankolta on helppo ladella sutkauksia ja hykerrellä niille itsekseen. Niin ei vain 2010-luvulla enää pärjää.

Merkittävä poliittinen teko kaupunkikulttuurin edistämiseksi olisi saada aikaan yksi, yhtenäinen pääkaupunkiseudun metropolikaupunki, johon yhdistettäisiin Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Olen itse kaupunginvaltuutettuna nähnyt, millaisia käsittämättömiä korttitaloja kuntien välisessä toiminnassa on vuosien ja vuosikymmenten aikana muodostunut. On päivänselvää, että jo nyt yhtenäisen kaupunkialueen muodostava pääkaupunkiseutu toimisi tehokkaammin ja tuottaisi parempia palveluita kansalaisilleen, jos hallinto yhdistettäisiin.

Ei pidä myöskään unohtaa alueen vaikutusta koko kansalle. Pääkaupunkiseudulla tuotetaan noin kolmasosa koko Suomen bruttokansantuotteesta vain noin viidesosan väestöpohjalla. Ei Helsinki kilpaile Kajaanin kanssa, se kilpailee Hampurin tai Kööpenhaminan kanssa. Mitä pikemmin tämä tosiasia ymmärretään, sitä paremmin Suomi voi.

Suomen taloudellinen hyvinvointi on nojannut menneet vuosikymmenet vientivetoiseen teollisuuteemme. 1900-luvun loppupuolella toiseksi Suomen vientivaltiksi kohosi IT-ala matkapuhelinliiketoiminnan siivittämänä.

Maailma on kuitenkin muuttunut ja moni perinteisesti maallemme hyvinvointia tahkonnut toimiala ja yritys kamppailevat rakennemuutoksen kourissa. Suuri osa näiden alojen työpaikoista siirtyy ulkomaille, vaikka suuryrityksemme löytäisivätkin menestyksen eväät maailmanlaajuisessa kilpailussa.

Hyvinvointimme ei siten voi enää nojata vanhan reseptin varaan. Minkä varaan se voi rakentua?

Yksi ratkaisu on ketterästi toimivat korkean teknologian, palveluiden tai luovien alojen “born global”-yritykset. Suomi ei voi tyytyä eksyneenä etsimään uutta Nokiaa luottaen sen löytymiseen. Suomi tarvitsee yhden kultamunia munivan hanhen sijaan lukuisia vihaisia lintuja.

Lähestyvissä eduskuntavaaleissa ratkaistaan millaiset edellytykset Suomessa tarjotaan yrittäjyydelle, työllistämiselle ja menestyksen tavoittelulle.

Verotammeko menestystarinat kuoliaaksi jo ennen niiden syntymää? Onko verotuksemme houkuttelevuustekijä vai karkotustekijä? Saako Suomessa menestyä? Kannustammeko yrittäjyyteen ja yrittäjiä kasvun tavoitteluun?

Itse uskon yrittämiseen ja työntekoon kannustavaan verotukseen. Haluan kamppailla yritysten T&K-verokannustimien ja pääomasijoitusten verohelpotusten puolesta nykyisen virkamiespäätöksiin perustuvan ja aluepolitiikan ohjaaman yritystukien ekosysteemin sijaan.

Haluan kamppailla sen puolesta, että Suomi on hyvä maa tehdä töitä, työllistää muita ja pyrkiä menestymään. Sen puolesta, että Suomi tarjoaa hyvän pesäpaikan vihaisille linnuille.

Yrittäjän tai työntekijän menestys ei nimittäin ole keneltäkään muulta pois. Päinvastoin, se on lisää myös kaikille muille, sillä talous ei ole nollasummapeliä.

Helsingin valtuustoa keskustelutti tällä viikolla rakentaminen. Käsittelyssä oli se miten kaupungin rakentamisessa onnistuttiin vuonna 2010. Häävisti ei ole sujunut – Helsinkiin rakennettiin asuntoja alle puolet tavoitteesta.

MetropoliAreena teki reilu vuosi sitten tutkimuksen, jonka mukaan asukkaiden mielestä suurin pk-seudun ongelma ovat kohtuuttoman korkeat asumisen kustannukset. Väki pakkaa kohti Helsinkiä muualta Suomesta ja asunnoista on pulaa. Kysynnän ylittäessä tarjonnan hinnat nousevat.

Rakentamisen tavoitteesta jäämiselle on monia syitä, eikä mikään yksittäinen keino ratkaise koko ongelmaa. Yksi syy on kuitenkin se, että uutta rakennusmaata on rajallisesti. Kantakaupungin alueella tuskin lainkaan.

Kun kerran kantakaupungin rakentaminen sivusuunnassa on käynyt vaikeaksi niin mikä neuvoksi?

Voisimme mennä rohkeasti ylöspäin.

Lättänää rakentamista on perusteltu kaupunkikuvalla ja kantakaupungin silhuetin säilymisen tärkeydellä. Eikö kuitenkin tärkeämpää olisi tarjota kaupunkilaisille kohtuuhintaista asumista ja Helsingille mahdollisuus kasvaa ja kukoistaa?

Maailmassa on monia metropoleja, esimerkiksi Vancouver ja Boston, joissa rakennuskannat sekoittuvat. Vanhat, historialliset ja usein varsin matalat rakennukset kohtaavat viereen nousevat pilviä hipovat pilvenpiirtäjät. Kokonaisuus on mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa, jotka eivät ole ristiriidassa. Korkealle rakentaessa jää maan pinnalle enemmän tilaa myös viheralueille.

ps. Yksi tapa saada lisää metropolimeinikiä Stadiin vireän ja sallivan kaupunkikulttuurin muodossa olisi hyväksyä valtuustoa jälleen keskusteluttanut esitys ravintolaterassien nykyistä pidemmästä aukiolosta kesäisin. Kannatan!

Ihmisten keskinäisen tapa viestiä on kokenut murroksen sosiaalisten medioiden esiinmarssin johdosta. Myös tapamme seurata ja kuluttaa uutisia on muuttunut ajoittaisesta jatkuvaksi. Olemme siirtyneet, halusimmepa tai emme, jatkuvaan online-yhteiskuntaan.

Nopea, avoin ja ilmainen laajakaistaverkko on osa tämän aikakauden modernien metropolien perusinfraa siinä missä juokseva vesi, sähkö tai julkisen liikenteen yhteydet. Helsingissä ilmainen avoin verkko on kuitenkin tarjolla vain muutamilla rajatuilla alueilla ja joissain julkisissa kulkuneuvoissa.

Toisin ovat asiat Oulussa. Olun kaupunki tarjoaa kaikille kaupungin asukkaille avoimen ja maksuttoman laajakaistayhteyden keskusta-alueella ja kaupungin kiinteistöissä. Verkkoa voi kuka tahansa kattavuusalueella oleva käyttää millä tahansa laitteella. Oulu näyttää suuntaa Helsingin metropolialueelle, jota pidetään maamme ainoana metropolialueena.

Etenkään suhteutettuna Helsingin massiiviseen yli neljän miljardin vuosibudjettiin keskustan kattava langaton verkko ei olisi kohtuuton kustannus. Se lisäisi palvelutasoamme kaupunkilaisten lisäksi turisteille ja keskusta-alueen yrityksille.

Verkolle saatettaisiin saada tukea myös valtion toimesta, onhan viestintäministeri Lindén todennut, että valtiovalta haluaa omilla toimillaan edistää tällaisten hankkeiden yleistymistä. Myös lausuttavana oleva tietoyhteiskuntastrategia linjaa, että vuonna 2015 nopea tietoverkko on luonnollinen osa kansalaisten arkea.