En tietenkään tiedä, miksi näiden käyntikorttien laajasta joukosta olet avannut juuri minun korttini (joka on pikemmin esite kuin kortti ;)? Ehkä olet eksynyt tänne pelkästään vahingossa, ehkä sinulla ei ole parempaakaan tekemistä, ehkä etsit rakastettua elämääsi? Vaihtoehtoja on tietenkin monia.
Mutta jos olet mies ja etsit miehestä seuraa - ja vieläpä vakain tuumin ja harkiten eli tositarkoituksella - niin vietäpä vielä tovi seurassani. Nelikymppisellä tamperelaismiehellä on sinulle silloin jotakin sanottavaa. Siispä ota ja lue, "Tolle, lege!" Ehkä löydät oikean uskon kuten Augustinus ;)
Olen romanttinen ja älykäs mies, joka on parisen vuotta etsinyt aitoa ja tunteellista miestä elämäänsä. Olisi tietysti hienoa jos sinä olisit sellainen, sen todennäköisyys on kuitenkin lohduttoman pieni. Ainahan kuitenkin uskaltaa toivoa. Mitäpä muutakaan? Kaikki on lopultakin absurdia ja sattumanvaraista, niin myös aidon rakkauden löytyminen tässä pahassa maailmassa. Onhan tämä kuitenkin tyhjää parempi tapa, jos ei halua vielä luovuttaa (vaikka jossain mielessä olen jo luopunut). Kapakat jätin selkäni taakse vuosikymmeniä sitten enkä niihin palaa enää milloinkaan seuraa hakemaan. Mies jonka haluan vierelleni ei löydy sateenkaaribaareista eikä "gay-kansan" bailupaikoista... Eieiei. Siihen henkisen väkivallan kyllästämään helvettiin en palaa ilmoisna ikinä, en sekunniksikaan. En kerta kaikkiaan missään olosuhteissa, millään perusteilla, kenenkään kanssa. E-n s-e-k-u-n-n-i-k-s-i-k-a-a-n! Enkä muuten siedä lähelläni henkilöitä, jotka yrittävät jollain tavoin kyseenalaistaa tai nakertaa tuota periaatettani. Ne saavat elämästäni lähtöpassit hyvin nopeasti ja hyvin lopullisesti. Vaan oletko tullut samaan lopputulokseen? Että sateenkaaribaaritiskillä päivystävien sitotumishaluttomien tai -kyvyttömien ikuisten notkujien ["aina samat naamat" -ilmiö) joukosta et löydä etsimääsi? Jatkaisit sitten lukemista. Pinnalliset vouhottajat ovat jo tässä vaiheessa kuitenkin jatkaneet kärsimättöminä viipottamistaan seuraavaan pikahelpotusta tarjoavaan kohteeseen nenäänsä nyrpistellen ja niskojaan nakellen naama viturassa...
Kuten arvata saattaa, en pidä pintaliitäjistä enkä muista seksuaali-identiteettini irvikuva-esityksistä. Miehen ei tarvitse olla mikään testosteronia erittävä körmy mutta ei mikään turhanpäiväinen pellekään... Keskitien kulkijat ovat "sukupuoliroolituksen" osalta minulle eniten mieleen. Kuten muissakin asioissa kuten edempänä selviää.
Puhutaanpa seuraavaksi arvoista. Usein ajatellaan että "Se Oikea" on sellainen, joka miellyttää silmää, on kiva ja kiltti, luotettava ja älykäs, ehkä hänestä löytyy jopa rakastettavaa herkkyyttäkin johon lopulta ihastuu - tai johonkin muuhun viehättävään luonteenpiirteeseen. Ja jos vaikka miehekästä jämptiyttä ja rehtiä rehellisyyttäkin olisi nähtävissä. Varmasti nämä kaikki asiat ovat tärkeitä ja moni muu niiden lisäksi, mutta vain niiden varaan en usko minkään kestävän m+m-suhteen rakentuvan. On jaettava samanlaiset tai edes likimain samansuuntaiset arvot.
Millaisia arvoni sitten ovat? Lyhyesti ja ytimekkäästi: EIVÄT KOVIN KESKILUOKKAISIA. En arvosta maallista mammonaa ja krääsän keräämistä ympärilleni. Minulle on veemäisen yhdentekevää, löytyykö kodistani DVD-soitin (ei), taulutelevisio (ei), 200 gigan tietokone (ei) yms. yms. yms. Tyhjänpäiväistä paskaa, jota en kerta kaikkiaan jaksa haalia... Myös golf-kurssit, tennistunnit, Lapin laskettelulomat tai rotarit, Lions-klubin ja viinikerhon jäsenyydet jätän suosiolla väliin. En myöskään ihaile tekokiireistä elämää, joutavien pintatrendien perässä juoksemista, olemista jatkuvasti niin "in" kaikessa että on pysyvästi "out" olemisestaan ja kaikesta oikeasti tärkeästä. Jokaiselle meistä on annettu aivot, joilla arvioida tajuntaamme pommittavia houkutuksia ja kapitalistisen kulutuskulttuurin katteettomia lupauksia. En myöskään kunnioita suorituskeskeistä työnarkomaniaa ja elämän pyhittämistä 60 tunnin työviikolle ja uuvahtamista niska limassa ja maha auki sydäriin työpöydän ääreen. Sanotaanko vaikkapa edelleen teemassa pysytellen, että Jari Sarasvuon kaltaiset pikkutakki- ja jakkupukuiset ihmiset ja niiden sisäiset sankarit ovat arvomaailmastani miljoonien miljardien biljoonien valovuosien päässä, mahdollisesti jopa toisessa, absoluuttisen erilaisessa universumissa. Eikä tilannetta muuta yhtään se, että olen akateemisesti koulutettu. Kyky ja taju elää toisin on tietenkin selkeämpi, kun osaa ja uskaltaa ajatella asioita hieman keskimääräistä pidemmälle. Arvomaailmani värit ilmenevät siis - yllätys, yllätys - syvänpunaisessa ja keskivihreässä.
Mitkä asiat sitten ovat minulle tärkeitä? Ystävät, perhe, lähipiiri; luonto ehdottomasti vaikka sitä ei itseisarvoisesti olekaan olemassa; vaatimattomat liikunnalliset harrastukseni (juoksu, pyöräily, avantouinti ym.), yleensäkin eläminen tasapainoisesti ja tervejärkisesti, rauhallisesti liikoja hosumatta perihämäläiseen tyyliin kultaisella keskinkertaisuuden tiellä... No hehheh. Vääntelen Aristotelesta tahallani. Kohtuus kaikessa ei kuitenkaan ole elämänohjeista kaikkein typerimpiä. Mutta tärkein on tietenkin rakkaus ja sen ruumiillistuma eli mies, jonka saatan joskus löytää kulkemaan kanssani tätä pakollista matkaa. Yhtä luultavaa on että häntä ei koskaan löydy ja sekin olotila pitää sietää. On kestettävä olemassaolonsa myös ilman rakkautta. Viheliäinen kohtalo, johon en kuitenkaan haluaisi alistua niin kauan kuin olen olemassa ja hengitän.
Olen vasta puolivälissä elämääni.
Voisin jatkaa loputtomiin, sillä olen ilmaisu-, keskustelu- ja näemmä kai kirjoitustaitoinenkin mies mutta tuossa oli tarjolle hieman alkupalaa. Tai "teaseria" kuten sen voisi toisella kotimaisella ilmaista. Mutta jos sinua kiinnostaa tutustua mieheen, joka todellakin myös puhuu ja pussaa ja pitää muutenkin hellyydestä, kosketuksesta, läheisyydestä ja suutelemisesta sekä muista jokapäiväisistä huomionosoituksista (ilman että niihin joka kerta sisältyisi taka-ajatusta saamisesta ja pakkopanemisesta) niin tiedät mitä tehdä. Äläkä epäröi jos mietit ikääni. Poikkean varmasti myönteisesti siitäkin stereotypiasta. Kaikki nelikymppiset miehet eivät vielä kulje rollaattorilla, en minä ainakaan. Ajappa itse yli 750 km pyörällä neljässä päivässä kymmenen kilon matkatavara takaritilällä (tai yli 350 km yhteen menoon sen kummempia taukoja pitämättä alle vuorokaudessa) kuten minä tein kesällä -04, jos luulet minua auttamattoman vanhaksi ukonrahjukseksi. Em. voisi tehdä tiukkaa monelle kaksikymppisellekin ;) Koska olen käytännössä täysraitis ja savuton (ja ainakin jälkimmäistä edellytän myös kumppaniltani!) enkä ole viettänyt aikuiselämääni minkään kapakan tiskillä norkoillen, ei "elämä" (tai sen eräs vastenmielinen versio) näy ulkonäössäni juuri muutenkaan.
Mutta nuo kaikki ovat vain triviaalia ja joutavaa pintaa. Sisus kai lopultakin ratkaisee... Siispä?
lähetä posti osoitteeseen vierros@luukku.com sillä cityn postia luen äärimmäisen harvoin.
