Rippituoli

Edellinen
  • 20 v nainen

Mulla on aivan sairaan...  25

Mulla on aivan sairaan huono itsetunto. Vältän mm. kaupassa käymistä viimeiseen asti, koska mua jännittää niin paljon ihmisten keskuudessa. Pahinta on, että alan täristä aivan hillittömästi esim. bussipysäkillä, kassajonossa tms., jos joudun olemaan paikoillani muiden ihmisten ympäröimänä. Tämän takia suunnittelen kaikki reitit etukäteen sen mukaan, kuinka nopeasti pääsen pois paikalta.
Pelkään, että teen itsestäni huonon vaikutelman ja olen todella itsekriittinen.

Mua ahdistaa myös syödä jonkun toisen ihmisen nähden, joka ei ole perheenjäsen. Lisäksi kiinnitän huomiota siihen, kuinka äänekkäästi hengitän ja nieleskelen. Olen monesti istunut junassa 10 minuuttia nielemättä. En ole kertonut tästä kellekkään. Hävettää.

Mulla on pakkomielle korvakäytävieni puhdistamisesta - nautin siitä, kun saan hinkata korviani vanupuikolla. Joka kerta, kun käyn vessassa on pakko käyttää vähintään 2 puikkoa per korva. Toisinaan herään jopa keskellä yötä putsaamaan korviani. Suurinta tyydystä saan, kun korvani ovat täynnä vaikkua ja saan oikein paneutua ja käyttää aikaa tähän.


  • 25 v mies

No nii peruskamaa arvon...  22

No nii peruskamaa arvon Kityläiset.

Olen koukussa naisiin. Nyt kun naisia saa helposti ja pystyy jopa valkkaan parhaat päältä, olen jäänyt koukkuun ihastuksen tunteeseen. Mikään ei ole mahtavampaa kuin ihastua, harrastaa kiihkeää seksiä ja puhua kaikesta mahdollisesta illat pitkät, lähteä ajelulle keskellä yötä ja ajaa toiseen kaupunkiin uuden ihastuksen kanssa vain mennäkseen hotelliin panemaan.

Ongelma että kyllästyn nopeasti, miten pystyisin sitoutumaan yhteen kun maailma on täynnä ihastuttavia, kauniita, henkeviä ja persoonallisia naisia. Haluan tutustua heihin kaikkiin! Eikä kyse ole vain seksistä, on mahtavaa kun löytää jonkun kenen kanssa pystyy juttelemaan kaikesta.

Sitten taas kohta tapaan uuden mahtavan ihmisen enkä pysty vastustamaan vaan minun on pakko tutustua häneen. Ja tämä kierre jatkuu, sydämiä särkyy ja kaikki vaan uusiutuu.

Miksi en voi vain tyytyä yhteen?


  • 30 v nainen

Olen hyvävartaloinen...  22

Olen hyvävartaloinen nainen, ja mulla on vielä kauniit kasvot. Miehet ovat ihan pikkusormeni ympärillä.

Olen varattu mutta usein leikin miesten huomiolla ( ja joskus naistenkin) ja vielä kiihotan heidän haluaan. Pakenen kuitenkin aina paikalta ennen lähestymisyrityksiä. Leikki tekee itsetunnolleni hyvää tässä maailmassa, jossa kaikkien pitäisi olla muuta kuin ovat. Säälittää vaan joskus, kun toinen tuijottaa lasittunein silmin ja kuola valuu pitkin suupieliä.


  • 31 v mies

Näin unta vanhasta...  8

Näin unta vanhasta työkaverista (todella kaunis nainen) ja olin häneen korviani myöten ihastunut. Hän vielä vastasi tunteisiini tuossa unessa ja olin onnen kukkuloilla. Sitten heräsin ja muistin että olen perheellinen. Kaikkein eniten vituttaa se että tuo nainen vain leikitteli joskus muinoin minun kanssani ja ei oikeasti välitä pätkääkään.

Halusi varmaan nähdä saako perheellisen miehen huomion itseensä. Onneksi olkoon, voitit. Ja haista vittu.


  • mies

Olen jo vuosia...  44

Olen jo vuosia kannattanut salaa Ruotsia jääkiekon arvoturnauksissa. Varsinkin se, että Ruotsi pärjää Suomea paremmin turnauksen loppusijoituksen suhteen, on ollut minulle tärkeää. Kyllähän minä siitäkin nautin, jos Ruotsi voittaa Suomen jossain keskinäisessä ottelussa, mutta tämä ehkä johtuu Ruotsi-henkisyyttäni enemmän siitä itseäni huvittavasta yleisestä vitutuksesta tälläisen pelin jälkeen.

Minä pidän Ruotsista, koska minun sukuni juuret ovat sieltä. Ehkäpä tämä rakkauteni sukuni alkulähteitä kohtaan on koodattu geeneihin tai sitten se vain on asia, joka erottaa minut tästä muusta populasta ja saa tuntemaan ylpeyttä. Kaiken tämän kuitenkin tunnen vain syvällä sisälläni ja se, että en ole mikään ihan tavallinen Suomi-pullianen antaa minulle voimia sietää tätä ympärilläni vellovaa moukkamaisuutta ja muuta kura-paskaa, mitä Suomi on pullollaan.


  • 26 v nainen

Isälläni on edelleen...  18

Isälläni on edelleen tapana huoltaa meidän aikuisten lasten polkupyörät keväisin. Viime vuonna vein sinne pyöräni, jonka jarruvaijerissa oli jotain ongelmaa. Isä irroitti koko vaijerin ja aikoi seuraavana päivänä mennä ostamaan uuden. Yön aikana joku oli kuitenkin käynyt varastamassa pyörän heidän pihaltaan. Herkuttelen vieläkin ajatuksella, että pyörävaras on seuraavassa alamäessä ajanut pusikkoon ja katkaissut hampaansa.


  • 19 v mies

Olen koukussa liian...  49

Olen koukussa liian moneen päihteeseen: kannabikseen (päivittäin), alkoholiin (muutama kertaa viikossa 3-7 annosta), tupakkaan, subutexiin tai vastaaviin (piikillä, 1-2 kertaa viikossa) sekä rauhottaviin lääkkeisisiin - joita saan reseptillä, xanor-satsi meni äsken kolmessa päivässä.

Olen jopa saanut äitini antamaan luvan hakea panacodeja, sirdaludeja (kiva tipahtaa) sekä diapameja hänen reseptillään. En ole stereotyyppinen nisti, vaan masentunut, laiska sielu - jolla olisi paljonkin mahdollisuuksia.

Fattasta tulee massia, mutta käyn sentään 1-3 kertaa viikossa harjoittelemassa lehden toimituksessa, josta en saa palkkaa.

Monet tytöt osoittavat aluksi paljonkin kiinnostusta, mutta pettyvät sitten minuun huumeiden sekä saamattomuuteni suhteen. En halua myöskään valehdella tai esittää. Tietysti voisin helposti etsiä baarista yhden illan juttuja, mutta ne eivät kiinnosta yhtään. Tuskin löytäisinkään leikkisää tyttöä, joka olisi kaltaiseni.

Olen kaunis, mutta epäonnistunut sielu - onhan se nyt sääli, että suurin onni elämässä on ollut oxycontin hihaan.

Nyt menee ymmärtäväinen naikkonen, Doris, sekä Orange Budia mitkä hain juuri. Taas edessä päiviä, jotka menee iisisti. Subuakin hyvin mahdollisesti luvassa viikonlopuksi..


  • 20 v nainen

Tylsä tunnustus, mutta...  18

Tylsä tunnustus, mutta olen ollut jo vuosia auttamattoman rakastunut mieheen jota en voi koskaan saada.
Puhdasta tuskaa tämä on. Silti en vaihtaisi pois, koska aina voi haaveilla.


  • 22 v mies

Muistan tosi...  16

Muistan tosi hämärästi, mutta joskus aikanaan oli rikoksia esittelevä ohjelma, jossa annettiin vihjepuhkanumero. Kerran siellä esiteltiin jotain pikkukaupungissa sattunutta murhaa tai muuta vakavaa rikossarjaa. Koko juttu vaikutti tosi hämärältä ja salatulta, katsottiin sitä kavereiden kanssa pienessä jurrissa. Sitten soitettiin siihen vihjepuhelimeen ja sanottiin käheällä äänellä "Fire, walk with me!!". Tai sitten esittäydyttiin ensin asiallisesti (väärällä nimellä) ja sitten sanottiin toi henki-puhuu-minussa-äänellä. Piti toistaa useita kertoja joka viikko, oltiin silloin vissiin lukiossa tai yläasteella.


  • 40 v mies

Ihan tuskaa, kun vaan...  42

Ihan tuskaa, kun vaan tekee mieli vierasta seksiä. Olen classinen tapaus, 15v yhdessä vaimon kanssa, 2 pientä lasta,asuntovelat ja muut hässäkät.

Kotiseksi on hyytynyt jo kauan sitten, enää ei edes kiinnosta vaimo. Erota en halua, lähinnä lasten takia ja taloudellisista syistä. Vaimon kanssa ei kuitenkaan megariitoja mutta erotiikka, seksi, hellyys on hävinnyt.

Pari sivuhyppyä on ollut ja nyt taas pakottava tarve löytää uusi ihana nainen jota tapailla. Lisäksi maksullisia olen käyttänyt.


  • 40 v mies

Olen ollut viime päivät...  19

Olen ollut viime päivät täysin poissa tolaltani, koska löysin vaimoni ex-kundikaverista ja vaimostani kuvatun kotivideon. Vaimoni on aina kiistänyt itsestään otettujen alastonkuvien olemassa olon kun olen häntä asiasta kiusoitellut. Video on ainakin 20 vuotta vanha ja se on todella estotonta toimintaa. Olen katsonut videon kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla minulla on seissyt ehkä enemmän kuin koskaan... Olen ollut erittäin mustasukkainen mutta samalla video on ollut sairaan kiihottava. Tälläkin hetkellä haluaisin katsoa videota uudestaan ja uudestaan. Vaimoni on siinä pornompi kuin koskaan kanssani.


  • 30 v mies

Mulle tuli tänään tosi...  15

Mulle tuli tänään tosi surullinen olo kun netissä surffatessani luin, että vanha lukion äidinkielenopettajani oli kuollut vuonna 2005. Sen miehenhän piti olla kuolematon! Eniten harmittaa se, että mun mielestä se oli väärin ymmärretty nero ja oikeasti erittäin hyvä tyyppi. Nyt vituttaa kun muistan kuinka jotkut lukio-ikäiset pennut piti sitä välillä idioottina sen omalaatuisuutensa ja rock/Doors -asenteensa vuoksi. Olisin itsekin voinut olla mukavampi. JOS KUULET TÄMÄN, NIIN OLIT LUOVA, ÄLYKÄS JA HELVETIN HYVÄ TYYPPI! RIP!!!


  • 44 v mies

Tästä on jo varmaan...  20

Tästä on jo varmaan aikaa ainakin kymmenisen vuotta, kun muistan retuutelleeni jossain keskustan baarissa sellaista ärsyttävää parransänkistä tyyppiä, joka tuli mölisemään jotain ihme elämänkatsomuksellista skeidaa pöydän viereen, jossa minä istuin parin kaverini kanssa. Jotenkin vaan sen kundin olemus ja mielipiteet kävi vituttamaan ihan välittömästi ja sitten se ei edes älynnyt lähteä siitä mihinkään vaan jäi siihen sijoilleen jankkaamaan. Aikani kuunneltuani nappasin kaveria kraiveleista kiinni ja vetäsin toisen nyrkkini taaksepäin lyömävalmiuteen sanoen, että: "Nyt se vitun turpa kiinni tai läsähtää!".

Suureksi hämmästyksekseni kundi tukkikin turpansa välittömästi ja pyysi hieman itkun sekaisella hiljaisella äänellä anteeksi. Tämän jälkeen hän poistui pöytämme luota suoraan narikkaa kohti ja vilkaisi vielä mennessään olkansa yli meidän suuntaamme ennen poistumistaan. Näin tämän vilkaisun yhteydessä, että hänen silmästään vierähti kyynel hänen poskelleen ja että hänen katseestaan oli luettavissa, että olin teollani aiheuttanut jotain peruuttamatonta tuhoa siihen elämänkiihkoon ja kirkasotsaisuuteen, jonka vallassa hän oli elännyt... Jotenkin tämä asia on vaan jäänyt minua vaivaamaan.


  • 22 v nainen

mun ei vaan tee mieli...  27

mun ei vaan tee mieli seksiä. en masturboi, viimeks harrastin seksiä lähemmäs 2 vuotta sitten. välillä kyllä panettaa, mutta siihen se sitten jääkin. edellisessä, pitkässä suhteessa miehellä oli erektiohäiriöitä jne, eikä suhde seksiin koskaan muuttunu kovin luontevaks. nyt hävettää, teinitkin on kokeneempia ku minä.


  • 25 v nainen

Itsetuntoni on ollu huono...  19

Itsetuntoni on ollu huono jo teini vuosista lähtien. Johtuen siitä että olen ollut koulukiusattu. Tällä hetkellä elämässä on kaikki hyvin opiskelen alaa jota rakastan ja muutenkin elämä on tasaisen ihanaa. Silti olen hyvin yksinäinen ja suurimman osan ajastani mietin vain mikä elämässäni on huonosti.

Tunnustukseni onkin: Että haluan aina sitä mitä en saa, enkä osaa nauttia elämäni hyvistä asioista.

Kiitos jo etukäteen niille jotka ehdottavat että vedä ittes kiikkuun. Sekin on käynyt mielessä.


  • 26 v nainen

Oon löytäny ihanan...  20

Oon löytäny ihanan naisen, jonka kanssa pidän hauskaa.
Ainakun olemme baarissa suutelemme kiihkeästi, ja yöllä päädymme sänkyyn.
Välillä ahdistaa ku Äiti ynm sukulaiset eivät tiedä tästä, ja salailu ahdistaa, koska he luulevat minun olevan "kunnon" ihminen joka ei tuollaisia harrasta.
parasta tässä on se että seurustelen miehen kanssa joka vielä antaa minun mennä tämän naisen kanssa illan rientoihin. Ehkä joku kerta otan sen mukaan meidän puuhiimme, palkkioksi.


  • 20 v nainen

Kiehnäsin sängyssä...  23

Kiehnäsin sängyssä parhaan ystäväni entisen poikaystävän kanssa. Jos ystäväni saisi tietää siitä, se satuttaisi häntä erityisen paljon. Johtuen siitä, että hänen poikaystävänsä jätti ystäväni sen takia kun ihastui minuun.


  • mies

Ollessani ala-asteella...  26

Ollessani ala-asteella, muistaakseni kolmannella luokalla, tuli poikien vuoro osallistua käsityötunnille. Oli kova paikka, kun joutui "miesten töistä" eli siis puutöistä pois ja vielä tyttöjen sekaan. Otti pikkupojan luonnolle. Tunneilla minä ja muut miehenalut eivät osanneet tehdä juuri mitään, mutta eräällä tunnilla tajusin, että tuon minä osaan; Oli vuorossa palmikoiden solmimista. Kun minulla oli jo ne kolme villalankaa kädessä, niin opettaja otti langanpätkät ja joku tytöistä sai tehdä minun palmikkoni!

Rättikäsityöt kesti noin puolivuotta ja ainoa tulos oli keltaisesta vohvelikangaasta tehty pyyhe, johon oli "kirjailtu" surkean näköinen punainen juna.


  • nainen

Minulla on seksuaalisia...  22

Minulla on seksuaalisia patoutumia joita joudun poistamaan urheilemalla säännöllisesti. Jos en urheile, seikkailen päivät netissä ja masturboin. Urheilun jälkeen suihkussa tai saunassa olen ihan poikki, ja tadaa, olen vapaa taas ajattelemaan asioita laajemminkin kuin jalkovälilläni.


  • 39 v mies

minulla on yksi lapsi...  13

minulla on yksi lapsi, joka on mainio pikkumies ja vietän aikaa paljon hänen kanssa. olen siis eronnut. tapasin keväällä ihan suht ok naisen ja nyt haluaa, että muutan hänen luo! jotenki tuntuu vaan, että seurustelu ei sovi mun "vartalolle" sillä olen paatut naistenmies ja viritelmiä kokoajan. en varsinaisesti ole ilkeä tai sikamainen heille. varmaan vaan jokin seksiaddikti. aika tylsä tunnustus.

Edellinen