Tutustuin sinkkunaiseen, jolla on koira. 7 vuotias keskikokoinen (en viitsi mainita rotua, enkä oikeaa nimeä) ja numeltään vaikka Musti. Nainen on tosi ihana ja kaikki sujui todella hyvin. Rakastuimme ja vuoden tuttavuuden jälkeen muutimme yhteen. Nyt Mustista tuli riesa. Avoni rakasti sitä kovin ja suhtautui siihen kun pieneen lapseen. Hemmotteli ja paapoi. Kun rakastelimme koira napitti sängyn vieressä ja vinkui. Jos laitoin sen makuuhuoneen oven ulkopuolelle, se raapi ove ja haukkui. Se nukkui sängyssämme, ainainen karvanlähtö, kuolaaminen ja vikinä tai haukku. Inhosin sitä todella paljon, mutta koska se oli avolleni niin rakas, yritin suhtautua positiivisesti. Yhtenä päivänä en enää kestänyt, vaan ajattelin, että se on nyt Musti tai minä. En uskaltanut vaatia avoltani ratkaisua asiaan,vaan päätin ottaa "paikkani". Laitoin lihanpalaan lasinsiruja ja syötin sen koiralle. Yöllä kuulin kun koira kakoi olohuoneessa ja aamulla se löytyi kuolleena hampaat irvessä mustasta verilammikosta.
Hirveä järkytys ja suru. Mustilla olisi ollut vielä ainakin 7-8 vuotta edessään. Syytä äkilliseen kuolemaan emme jaksaneet ryhtyä selvittämää.
Hautasimme sen pihaan omenapuun alle ja olemme nyt vuoden ajan yhdessä "häntä" surreet.
Eilen illalla avoni kertoi kuinka suru on jo alkanut hellittää ja kysyi minulta, että olisiko jo aika ryhtyä katselemaan uutta koiraa...