Rippituoli

  • Anonyymi

Erot eivät koskaan ole...  6

Erot eivät koskaan ole koskettaneet millään tavalla, aina ollut lähinnä helpottunut olo, kun se on tullut vastaan. Nyt kävi toisin. En osaa olla yksin, itken päivät, valvon yöt, oksennan ruoat. Aikaa on kuitenkin jo kulunut. En osaa tehdä enää mitään.


  • 19 v nainen

Ajoin vanhempien autolla...  20

Ajoin vanhempien autolla poliisia karkuun. Lähdin poikakaverin luokse aika kovaa vauhtia. Vastaan ajoi yllättäen poliisiauto! Meinasi tulla hätäpissat housuun, kun se alkoi kääntymään suoran toisessa päässä ja lähti siniset valot vilkkuen perääni. Minulla oli kuitenkin sen verran etumatkaa, että sammutin autosta valot ja käänsin auton sivutielle. Ajelin lumipenkkojen suojassa karkuun. En kuitenkaan uskaltanut enää päätielle, joten ajoin pikkuteitä myöten HITAASTI kotiin ja menin peiton alle piiloon. Tämän jännityksen takia minulla on ollut sydämentykytystä ja hengitysoireita jo pari päivää ja olen ihan varma, että poliisit saavat minut vielä kiinni! Ei se kyllä haittaa, jos ne ovat tosi komeita ja niillä on ne siniset haalarit..


  • 20 v nainen

Olen nykyisen...  14

Olen nykyisen poikaystäväni kanssa vain rahasta. En voi jättää häntä koska hän kertoo minulle joka ilta kuinka paljon rakastaa minua, eikä voisi elää ilman minua.. en voisi kuvittellakaan tulevaisuuttani hänen kanssaan.

Ehkä jätän hänet kun löydän vihdoin oikean rakkauden.


  • 23 v nainen

Oksennan joka ilta...  8

Oksennan joka ilta syötyäni ruokaa.. en kuitenkaan ajattele että minulla olisi bulimia tai syömishäiriö, vaan tulen vain liian täyteen ruoasta ja oksentaminen helpottaa oloa.. tästä ei tiedä kukaan.


  • mies

Katson pornoa ja...  16

Katson pornoa ja runkkaan, jälkeenpäin häpeän itseäni ja toitotan itselleni, että ku muutkin.. Pakko päästä eroon tästä ja alkaa vaikka virkkaamaan pipoja.


  • mies

Soitin...  31

Soitin puhelinseksilinjalle ensi kertaa elämässäni. Kokemus oli yllättävän positiivinen ja luonteva, haluaisin toistaa sen. Tätä vain ei viitsi kertoa kenellekään, koska saisin äkkiä puhelinrunkkarin nimityksen.


  • 30 v nainen

Olen ihastunut minua...  5

Olen ihastunut minua muutaman vuoden nuorempaan mieheen. Aina hänet nähdessäni tulee tunne että haluaisin kertoa hänelle ihastuksestani mutten uskalla. Hänkin vilkuilee minua mutta en tiedä onko se merkki kiinnostuksesta vai mistä.


  • nainen

Olen menettämässä...  22

Olen menettämässä elämäni tärkeimmän ihmisen, koska en osannut olla hänelle tarpeeksi hyvä. Sattuu niin paljon. Juuri kun aloin tottumaan elämääni se onkin aloitettava alusta.


  • 28 v mies

olen käyttänyt huumeita...  21

olen käyttänyt huumeita ja käytän myös välillä edelleen. silloin minusta tulee melko toisenlainen,en välitä läheisteni tarpeista ja muusta. koska voihan asioita tehdä myöhemminkin. olen niin sanotusti melko ylikunnossa ja se satuttuttaa läheisiäni silloin aina ja myöhemmin itseäni. en siis käytä viikottain tain kuukausittain vaan silloin kun saan himon ajatuksesta vähän porailla. elämäni on muuten kaikin puolin mallillaan. nainen ja lapsikin on ja siksi kerrat ovat harvassa, ja olen ajatellut kun elämä menee eteen päin niin ne jää kokonaan jossain vaiheessa pois.


  • nainen

Olen useasti valittanut...  19

Olen useasti valittanut katsojapalveluun huonolaatuisista televisio-ohjelmista, vaikka minulla ei ole koskaan ole edes ollut televisiolupaa.


  • 25 v mies

Työni on henkisesti...  31

Työni on henkisesti saatanan rankkaa. Noin vuosi sitten rupesin purkamaan vihaani liikennevaloihin. Kun kadun ylitys valo näyttää punaista käyn painamassa nappia jotta se muuttuisi jälleen vihreäksi ja sitten lähden kävelemään pois. Tiedän ettei ei oo ehkä paras ratkaisu vihalleni kun pahentaa kuiteskin ilmastoa. Mutta haluan muidenkin ärsyyntyvän teostani. Olisikohan parempi jos vaan rupeaisin näyttämään keskaria autoilijoille kun ylitän tietä vihreiden palaessa?


  • 31 v mies

Mietin usein että...  39

Mietin usein että lopetan oman kärsimykseni, jätän tän turhan rimpuilun ja siirryn ajasta ikuisuuteen.


  • 41 v mies

Surrealistinen olo -...  24

Surrealistinen olo - olisin saannut naida yhtä todella kuumma pakkausta työpaikallani tänään, hän tuli paikalle vain seksin takia. Mutta liian korkea työmoraali ja joku ihme etiikka mussa heräs enkä pystynyt. Nään vissiin ens yönä painajaisia hänen stay-up sukkiksista ja paljaasta jalkovälissä istumassa mun sylissä.


  • 17 v mies

Himoitsen vuoden...  27

Himoitsen vuoden nuorempaa serkkuani. Ollaan pussailtu ja serkkuni on runkannut minua.


  • 20 v nainen

Olen käyttänyt minuun...  28

Olen käyttänyt minuun ihastuneita/rakastuneita miehiä hyväkseni, jotkut ovat jopa lähettäneet rahaa minulle ulkomaille kun olen lomalla jäänyt "rahattomaksi"


  • 51 v mies

Olen himoinnut alaisiani...  47

Olen himoinnut alaisiani töissä ja aina välillä nainutkin.

Kolmelle naiselle annoin tilit kouraan kun eivät suostuneet seksiin kanssani. Mitäs haaskaavat hyvää työ aikaa.


  • 32 v mies

olen silmittömästi...  19

olen silmittömästi rakastunut vaimoni sisareen. Hävettää tuntea näin mutta minkäs tunteilleen mahtaa. En ole kertonut hänelle mutta välillä luulen hänen aavistavan tunteeni. :\


  • 27 v nainen

Aloitin vasta uudessa...  33

Aloitin vasta uudessa haastavassa ja vaativassa työssä. Tunnustukseni on, että vietän suurimman osan työpäivistäni netissä surffaillen ja pelaillen pasianssia. Käytän varsinaiseen työhöni ehkä pari tuntia päivässä. Tästä huolimatta saan jatkuvasti pomoltani kehuja, kuinka laadukasta ja nopeaa tulosta saan aikaiseksi. Pomo käy antamassa minulle ehkä pari kertaa viikossa projektiin liittyvät ohjeistukset ja nämä työt saan tehtyä yleensä parissa tunnissa ja loppu aika viikosta menee lorvailuun. Saan suhteellisen korkeaa palkkaa tekemättä käytännössä mitään.

Lisäksi ihmettelen itsekseni kuinka tyhmiä omat kollegani mahtavat olla, kun heillä menee samojen työtehtävien vääntämiseen päivä tolkulla aikaa ja he valittavat koko ajan kuinka paljon heillä on töitä tehtävänä. Jotta saan pidettyä illuusion yllä, voivottelen itsekin lounas- ja kahvitauolla kuinka paljon töitä on ja kuinka kiireistä ja pitkää päivää joudun tekemään, että selviän kaikesta..

Miksi käyttää niin paljon aikaa töiden tekoon, jos homma on hoidettavissa nopeamminkin. Jää aikaa kaikkeen. Fiksut pääsee vähemmällä...


  • 22 v nainen

Olen ollut jo yli kolme...  15

Olen ollut jo yli kolme vuotta epävakaassa suhteessa, joka on ollut avoliitto jo melkein kolme vuotta.

Ihastuin jo toista kertaa toiseen mieheen, mutten osaa lähteä vaikken näe nykyisellä suhteella tulevaisuutta.


  • mies

Muistelen yhä vuosien...  15

Muistelen yhä vuosien takaista yhden yön kumppaniani. Hän oli vähän aikaisemmin neitsyytensä menettänyt 25-vuotias tyttö, jolla oli juoksuaika päällä ja joka kokeili siinä kaikenlaista. En ole koskaan sen jälkeen tavannut yhtä mukavaa, kivaa ja estottoman eroottista naista. Olisi kannattanut yrittää tyttöystäväksi tai vakipanoksi, mutta eihän sitä hyvää naista koskaan tunnista kun sellainen kohdalle osuu.