Talvi 2010. Kävelen Unioninkatua Kaisaniemeen. Taskussa kilisevät jäänteet neljäs päivä maksetusta opintotuesta ja siihen kahvilan tiskin takana kerätyistä lisäpennosista, joiden katto on 660 euroa kuukaudessa.
Törmään vanhaan ystävään. Kuulumiset vaihdetaan ensimmäisessä vastaantulevassa kahvilassa. Noh, mitäs tässä, ilmoja pielly.
Kunnes kuin puun takaa ystäväni kertoo menevänsä kuukauden päästä naimisiin. Jipii! Onnea! Hetkinen. Mistä päähänpisto, entä kumppani? Ajattelen hetken: On mahdollista rakastua nopeasti! Onnen voi löytää päivässä!
Not, tsot, tsot. Ei ole kumppania. Ei love storya, ei siirappia. Vaan yksinkertainen syy, joka selittää tämän turhanpäiväisen jorinan kertaamisen. Nimettömäksi jäävä ystäväni kertoo sen teille.
”Kela maksaa meille yhteensä 416 euroa kuukaudessa lisää siitä, että me ollaan naimisissa.”
Häh? Kumman sinä tekisit, jos joutuisit valitsemaan: menisit kadulle vai ystäväsi kanssa naimisiin?
Opintotuki K-17
Opintotuesta on keskusteltu kyllästymiseen asti, mutta kerrataan vielä olennaisimmat faktat.
Nokkela voisi päätellä, että täysi-ikäinen vastaisi omasta taloudestaan, mutta näin loogisesti ei lainsäädäntömme kuitenkaan toimi.
Opintotukilain mukaan opintotukea myönnetään peruskoulun jälkeisiin päätoimisiin opintoihin, jotka kestävät vähintään kaksi kuukautta. Laadilaadilaa. Paitsi jos saa lapsilisää.
Jos opiskelee lukiossa tai ammattikoulussa, vanhempien tulot vaikuttavat 20-vuotiaaksi. Siis: jos olet 19, asut yksin ja opiskelet verhoilijaksi Roihuvuoren ammattikoulussa, Kela kilauttaa verottajalle ja kysäisee, paljonko vanhempasi oikein tienaavat. Jos porukoiden yhteiseen pussiin kilisee yli 40 800 euroa vuodessa, alkaa tuen määrä pienentyä, ja kun 61 000 euron raja on rikki, ei rahaa tipu enää ollenkaan.
Nyt tulee se porsaanreikä: jos olet naimisissa (tai rekisteröidyssä parisuhteessa, who cares), vanhempiesi tuloja ei huomioida. Kaikki yllä lueteltu kumoutuu. Puolisosi tuloja taas ei huomioida, vaikka hän olisi miljonääri.
Niin. Ja lienee tarpeellista lisätä, että ystäväni oli häitä juhliessaan 19-vuotias, ja olen varma, ettei hänellä kuukautta aiemmin ollut vakituista kumppania.
Syytä hänen häilleen, joista myöhemmin tuli Facebook-kutsu, bileet, etkot ja jatkot, ei tarvinne sen ihmeemmin perustella.
Vanhempien hanat kiinni?
Ystäväni ei ole ainoa laatuaan. Seuraavana keväänä kysyn, kuinka auvoista on avio-onni. Hän alkaa luetella ilmiön laajuutta. Samassa koulussa on toinenkin avioon ampaissut pari – ja kolmas kaksikko suunnittelee samaa. He ovat heteromiehiä, mutta valmiita uhraamaan machoidentiteettinsä helpon rahan edessä.
Keväällä hän yrittää järjestää tätä juttua varten haastateltavan. Vastaukseksi saan muminaa ja epäröintiä, mutta lopulta hiljaisen suostumuksen.
Kun palaan asiaan elokuussa, on opintotuen vuoksi onnensa sinetöineillä toinen ääni kellossa. Kukaan ei halua kertoa touhuistaan toimittajalle, joka suunnitteli jo hääkuvaa tällingissä ja tamineissa. Ei, he pelkäävät, että Kela alkaisi syynätä pilkkua tarkemmin. Tai kenties, että ilmiö kasvaisi liian laajaksi. Tarkemmin sanottuna he eivät ehkä tiedä, mitä pelkäävät: he vain haluavat olla hys hys. Onneksi lakimme säädetään niin hitaasti, että parimme ehtivät parinkympin paremmalle puolelle ennen kuin heidän opintorahaansa ehditään ottamaan pois.
Minulla on heille ilouutinen. Kelan opintotukiasioista vastaava etuuspäällikkö Ilpo Lahtinen vakuuttaa, ettei Kela peri takaisin korkeamman tuen takia naimisiin menneiden opintorahoja.
”Emme todella halua selvittää, onko joku naimisissa väärin perustein.”
Ilmiö kuulostaa Lahtisesta oudolta, eikä hän ole ennen tullut ajatelleeksi asiaa. Kysyn kuitenkin piruuttani: onko tässä järkeä?
”En minä tätä päätä, mutta on se nyt hassua, että täysi-ikäisen ihmisen vanhempien verotietoja tuijotetaan.”
Miksi niin sitten tehdään?
”Valtion kassasta ei ole löytynyt rahaa tämän poistamiseksi.”
Ei tietenkään.
”Että jos haluaa mennä naimisiin vain isomman opintorahan takia, siitä vaan.”
Tehdään ajatusleikki. Mitä jos huomioon otettaisiin myös isovanhempien tulot? Saman tien kaikilta alle 25-vuotiailta?
Entä jos vanhemmat sanovat lapselleen, että nyt olet 18 vee ja rahahanat ulvovat stoppia?
Newsflash: tähän on hätäratkaisu. Laki lapsen elatuksesta mainitsee koulutusavustuksen maksamisen lapselle sen jälkeen, kun lapsi on täysi-ikäistynyt ”mikäli se katsotaan kohtuulliseksi”. Käytännön oikeustapauksissa lakia on tulkittu niin, että vanhempien oletetaan kustantavan kuluja lukion loppuun. Huom: koulutuskuluja, ei elinkustannuksia, jotka taas ovat opintorahan perusta.
Harva kuitenkaan haluaa viedä vanhempiaan oikeuteen. On helpompi mennä naimisiin. Olennaisin kysymys enää kuuluu: paljonko sitä rahaa saa?
Opintotukilaki, 11. pykälä: 19-vuotiaalle lukiolaiselle, joka asuu vanhempansa luona, mutta on avioliitossa 246 euroa. 19-vuotiaalle lukiolaiselle, joka asuu vanhempansa luona eikä ole avioliitossa 38 euroa.
Suomeksi, valtiomme maksaa naimakaupoista kuukausittain 208 euroa per lärvi. Sillä saa 69 halpaa oluttuoppia Kalliossa, 424 nuudelipakettia tai 166 purkkia raejuustoa.
Mutta mitä siitä seuraa?
Elatusvelvollisuus, josta pääsee irti vain puolen vuoden harkinta-ajalla. Avio-oikeus puolisonsa omaisuuteen. Velkavastuuta ei sentään.
Ja: aina voi tehdä avioehdon, vaikka menisikin naimisiin opintorahasta.
Naimakauppajuhlat
Kuka kekkasi ekana mennä naimisiin ja ketkä seurasivat perässä?
Samaan aikaan, kun seurasin ystäväni touhuja, älysin laajentaa ekskursiotani muihin helsinkiläisiin oppilaitoksiin haastateltavien toivossa. Helsinkiläisessä taidelukiossa porsaanreikä niin ikään tunnetaan. Pienellä vaivalla löytyy ystävän kaverin siskon kaveri (tiedättehän kaavan), jotka käyvät lukiota ja kuviossa mukana. Ilmiö on siis laajempi kuin luulemme.
Sitä on vaikea arvioida, mutta yritetään. Olen tutustunut kahden helsinkiläisen lukion piireihin. Niissä on yhteensä opiskelijoita noin 900.
Niistä korviini on kantautunut kuusi paria, jotka ovat naineet toisensa rahasta. Siis 1,3 prosenttia kaikista. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2010 111 800 lukiolaista. Tällä logiikalla Suomessa olisi 1453 saman tehnyttä, siis 726 paria.
Siirrytään kysymään yhdeltä heistä.
Milja, 18, ja Essi, 19, istuvat edessäni tuopit tanassa ja kertovat olevansa rekisteröidyssä parisuhteessa. Paikka on Rytmi, yksi Kallion hintavimpia: tuoppi yli viisi euroa. Viereisessä pöydässä hierotaan punaviinilasin reunoja, taustalla soi Gotan Project.
Tyttöjen kelpaa, sillä heidän tulotasonsa on noussut avion ansiosta.
”Me puhutellaan toisiamme vaimoina”, kertoo Milja.
”Se on yleinen vitsi kaveripiirissä.” Hän korjaa tuoliaan vaivautuneesti.
Tytöt voisivat olla pari. Ihan hyvin. He istuvat samalla puolella pöytää ja täydentävät toistensa lauseita.
Kun tuopit ovat puolivälissä, heiltä alkaa irrota juttua.
”Yksi pari meidän koulusta teki tämän jo vuosi sitten, ja me mietittiin, että miksi ei. Kuka tästä saisi tietää? Paitsi sinä.”
Säännöt on sovittu. Kummankin kamat ovat omia, ja ero otetaan, kun 20 on täynnä. Avioehtoa he eivät ole tehneet. Ja lähin ystäväpiiri tietenkin tietää.
Voisiko käsitteen muotilesbo lanseerata uudelleen? Ovatko Milja ja Essi seuraavan sukupolven muotilesboja? Tyttöjä, jotka rekisteröivät suhteen valtion opintorahasta?
”Ei me jakseta määritellä seksuaalisuuttamme. Kertoo riittävästi, että ollaan valmiita rekisteröimään parisuhde ilman pelkoa lepakoksi leimautumisesta”, vastaa Milja.
He viettivät keväthäitä maistraatissa. Todistajia oli kaksi, ystäviä lukiosta. Sen jälkeen ei ollut juhlia, mutta kännit vedettiin. Essi ei muista loppuillasta mitään, Milja kertoo hukanneensa avaimet ja heränneensä paikasta, jossa piti mennä aamulla katsomaan eteiseen tulleista posteista osoite selvittääkseen, missä on.
”Se oli hieno ilta. Tunsi uhmanneensa yhteiskuntaa, tunsi itsensä anarkistiksi”, Essi kertoo.
Milja asuu vielä kotona, Essi kämppiksen kanssa Kalliossa. He käyvät samaa koulua, ja Essi sai ennen naimisiin menoa, vai pitäisikö sanoa naimakauppoja, ainoastaan asumislisää 200 euroa kuukaudessa.
Nyt, naimisissa ollessaan hän saa täyden määrän opintotukea lukiolaiseksi, 447 euroa kuukaudessa. Sekään ei vielä riitä kuin juuri kuittamaan vuokran. Lisää rahaa tulee vanhemmilta ja työstä baarissa. Lainaa hän ei viitsi lukiolaisena ottaa.
”Porukoilla ei ole tästä mitään hajua, eikä tule olemaankaan. Mutta ei ne mitään rikkaita ole – ei niillä olisi varaa maksaa mun elämistä Helsingissä”, huokaa Essi.
He vievät valtion kassasta yhteensä vuodessa 3744 euroa.
”Ai miten niin raha ei tuo avio-onnea? Tuohan se. Kyllä mä olen paljon onnellisempi kuin 200 euroa köyhempänä. Se on kaksi ja puoli täyttä työpäivää ravintolassa vähemmän!”
Miljan ja Essin nimet on muutettu.
Opintotuki 2007–2011
2007
Opintotuki keskeisenä teemana eduskuntavaaleissa. Korotuksia luvataan, sillä niitä ei ole tehty 15 vuoteen. Asian ykkösäänitorvi kokoomus vaatii myös vanhempien tulorajojen poistamista täysi-ikäisiltä.
2008
Tammikuun alussa tulorajoja korotetaan. Opiskelija saa tienata 155 euroa enemmän tuellista kuukautta kohden ja 455 euroa enemmän tuetonta kuukautta kohden. Elokuun alusta opintoraha nousee 15 prosenttia, vajaat 40 euroa. Vuokrat kohoavat viiden prosentin vauhtia, opiskelijalounas nousee Helsingissä 13,6 prosenttia.
2009
Puolison tulojen vaikutus asumislisään lakkaa. Opetusministeri Henna Virkkunen haluaa opiskelijat valmistumaan nopeammin. Opetusministeriöön perustetaan työryhmä pyörittelemään asiaa.
2011
Ratkaisu löytyi? Opintoja on kerryttävä kuukaudessa 0,2 opintopistettä aiempaa enemmän, tai opintotuki peritään takaisin. Ei muutoksia tuen määrään. Milja ja Essi menevät naimisiin kavereidensa esimerkkiä seuraten saadakseen korkeamman opintorahan.
