Merenrantanäkymä lauttasaarelaisen talon 4. kerroksessa, 5 huonetta ja keittiö kahdessa kerroksessa, kolmen pojan kuvat tervehtivät heti eteisessä. 175 -senttinen kirjailija Nina Honkanen, 37, ohjaa istumaan keittiön pöydän ääreen, ja tarjoaa kahvia ja mehua. Hän ei näytä nelikymppiseltä: kolmen lapsen äidin vartalo on hoikempi kuin monen teinin. Vielä yhdeksän vuotta sitten hän juonsi tv:ssä Lista-ohjelmaa.
Jos hän ei olisi kertonut, niin ei ikinä arvaisi. Nimittäin, että hänellä ei ole luottotietoja. Hän ei kykene avaamaan puhelinliittymää, ostamaan tai vuokraamaan asuntoa vapailta markkinoilta, tai saamaan pankki- tai luottokorttia. Sen sijaan hänellä on 30 euroa tilillä kahden viikon ruokaan, ja takanaan monen sadan tuhannen markan takausvelka, jota hän on maksanut 18 vuoden ajan noin kahdella kolmasosalla kuukausituloistaan. Sosiaalitoimistosta ei ole juuri ollut apua: takausvelkaa ei katsota toimeentulotukea määritellessä menoksi.
Asunto on kaupungilta vuokralla.
“Tämä on Lauttasaaren ainoa kaupungin vuokratalo.”
19 vuotta sitten pankinjohtaja vakuutti Nina Honkaselle, että velan takaaminen on vain muodollisuus, pelkkä nimi paperissa. Nimiä tuli seuraavan parin vuoden aikana laitettua paperiin viidesti.
Jos hyvin käy, muodollisuuksien maksaminen päättyy Honkasen osalta 40-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, kolmen vuoden kuluttua.
Olohuoneen pöydällä makaa Keijo Kulhan lama-Suomesta kertova Kuilun partaalla, kirjahyllystä pilkottavat takausvelallisen epätoivosta kielivät Suomen laki 1 ja 2 ja Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään. Honkanen on juuri saanut valmiiksi uusimman romaaninsa Joka kymmenes vuosi. Se on kolmen sukupolven tarina, jossa päähenkilö Aino takaa vanhempiensa lainan.
“Aloitin kirjan kirjoittamisen neljä vuotta sitten. Jossain vaiheessa käsikirjoitus oli 450 sivua ja se yritti lähestyä lamaa monesta eri näkökulmasta. Kustannuspäällikkö kehoitti karsimaan epäoleellisen ja keskittyä asiaan, josta tiesin.”
Kuinka suuri osa kirjasta perustuu omaan elämääsi?
“Se on kaunokirjallisuutta, mutta olen käyttänyt hyväkseni kaiken faktan ja tunteen, jotka minulla asiasta on. Tämä ei ole terapiakirja, vaan fiktiivinen romaani. Hoidan mielenterveyttäni käymällä terapiassa kaksi kertaa viikossa. Olin 18-vuotias, kun takasin ensimmäisen lainan. Kuinka ne voivat hyväksyä ilman palkkatuloja elävän opiskelijan lainan takaajaksi? Minulta ei kysytty ammattiani saati ansioitani. Pankinjohtaja sanoi, että reaalivakuudet kattaisivat velallisen mahdolliset maksuongelmat. Pari vuotta myöhemmin yksi veloista oli jo kaatunut hoidettavakseni. Toisin kuin päävelallisella, takaajalla on vain kolme mahdollisuutta päästä eroon lainasta: kuolla, sairastua ja jäädä niin pienelle sairaseläkkeelle, ettei sitä voi ulosmitata tai maksaa velka pois, meni siihen kolme tai 30 vuotta. Velallinen pääsee velkasaneeraukseen, nykyään myös jotkut takaajat. Minä en päässyt. Rankinta oli, kun yritin neuvotella takauksen lainvoimaisuudesta, kävin kaikki tahot läpi. Se oli kuin olisi hakannut päätä seinään.”
Kuinka monta kertaa mietit, haluatko paljastaa itsestäsi tällaista asiaa?
“En laskelmoi, mistä kannattaa kirjoittaa. Romaanien aiheet tulevat alitajunnasta. 50 000 ihmistä elää tilanteessa, joka ei ole oikeudenmukainen. On ollut hienoa huomata, kuinka kirja, vaikka se ei ole edes vielä ilmestynyt, voi nostaa kansakunnan traumaksikin kutsutun asian uudestaan pintaan. Elokuun alusta olen saanut yli 500 puhelua ja 300 sähköpostia mm. toimittajilta ja takausvelallisilta. Moni haluaa kertoa oman tarinansa, joku kysyy tarvitsenko juridisia neuvoja. Jotkut ovat taanneet 10 000 markkaa, jotkut kymmenien miljoonien markkojen lainan. Suurin osa kysyy, onko minulla aikaa kuunnella heitä. Siellä on yhtä lailla selviytymistarinoita, kuin sellaisia jossa velallinen on menettänyt työnsä, kotinsa, ryypännyt lapsensa ja vaimonsa, mielenterveydestä puhumattakaan.”
Miten takausvelka näkyy elämässäsi?
“Emme matkustele, meillä ei ole autoa emmekä osta uusia vaatteita. Teen ruokakaupoissa hintavertailua ja ruoat alusta saakka itse. Puhelin ja Hesari ovat välillä katkolla. Ja lyhennyspäivinä vituttaa, kun ei ole saanut edes vessaperia vastineeksi. Mutta huonomminkin voisi olla.”
Ninan valinta
- Jussi kylätasku: Pieni polku metsän halki vie
- John Steinbeck: Vihan hedelmät
- Juha Seppälä: Oikku ja vapaus, kootut novellit
- Eeva Joenpelto: Tuomari Muller
- Hannu Raittila: Liikkumaton liikuttaja
FILE: Nina Honkanen
- Äidinkielen numero: 10
- Kirjoittaa: IBM Think Pad –kannettava
- Kirjoja kotona: noin 600
