Onni onnettomuudessa...

Onnistuin tuossa pääsiäisenä hyvän ystäväni suosiollisella avustuksella saamaan polvesta eturistisiteen poikki. Edessä oli leikkaus ja nyt parhaillaan käynnissä oleva kolmen kuukauden kuntoutus. Vauhti pysähtyi ja aikaa jäi ajattelullekin.

Lueskelin tuossa pahimpina tylsyyden hetkinä pari kirjaa, jotka selvensivät tuosta vauhdin pysähtymisestä seurannutta heräämistä entisestään. Herrat Einhorn ja Hellsten olivat ehtineet pohtia elämää enemmän - tavallaan vauhtisokeuteen sortuneen puolesta.

Ihminen voi kuluttaa ainokaisensa monella tapaa väärin - yhteiskunta jopa kannustaa osaan näistä tavoista. Meille maalataan mainoksin selvät tavoitteet, joiden avulla onnellisuuden uskotellaan syntyvän. Toki noista asioista saa saavuttaessaan onnen - hetkeksi - mutta onnellisuus vaatii paljon ja toistuvasti hyviä kokemuksia.

Suurimmat ja suositelluimmat onnellisuudenlähteet ovat työläitä sekä aikaavieviä saavuttaa. Aika tai sen puute tuntuu vaivaavan meitä - tätä yhteiskuntaa yhä pahenevassa määrin. Onnellisuutta ei saada kerättyä tarpeeksi saavuttelemalla, koska tuo tapa ei ole kovin tuottava aikayksikköä kohti. Hieno olo, jonka saa esim. ostamalla jotain kivaa on usein pieni siihen pahaan oloon, aikaan ja vaivaan, jonka hankinnan mahdollistaminen edellyttää.

Onnen kerääminen saavutuksista aiheuttaa siis kiirettä ja huonoa omaa tuntoa, koska kaikkea ei voi saavuttaa ja paljoa joutuu laiminlyömään, kun tavoittelee sitä suurta unelmaa tai elämystä. Kun nuo onnellisuuden lähteet vielä kärsivät inflaation kerran koetuksi tultuaan, on kiire ja stressi tilattu, kun tuon tien valitsee.

Elämä on täynnä pieniä, helposti saavutettavia ja ilmaisia onnellisuuden rakennusaineksia. Jos ihminen ymmärtää pysähtyä luonnon tarjoamien elämysten kohdalla, nauttia lastensa puuhien seuraamisesta, rapsutella lemmikkiään ja kohdata ihanat ihmiset avoimena, niin hän tulee huomaamatta hankkineeksi semmoisen määrän onnellisuuden aineksia, että millään tavoittelun tavalla ei moiseen ihmiselämän rajallisena aikana yllä.

Koira torkkuu jaloissa, puutarha kukoistaa hieman villiintyneenä ja kahvi maistuu taivaalliselta. Hento tuuli viilentää auringon lämmittämää ihoa ja tuo ihanat kesän tuoksut sekä lintujen viserryksen puuskissaan. Nostan kupin kaikelle sille mitä kokee, kun matkaa hitaammin ja noille lukuisille linnuille, jotka säestävät tätä hetkeä...