Kesä, kissat ja kärpäset...

Taas on aamukahvi nautinnan alla - kiireettä ja aurinkoisella takapihan terassilla. Liki täydellisyyteen yltävän nautinnon rauhan keskeyttivät vain muutamat sitkeät surisijat, joiden mielestä eväistäni osa kuului heille sekä kissani - viisaampi noista kahdesta.

Tyhmempi - tai siis vähemmän viisas - valvotti minua viimeyönä erityisen ansiokkaasti "vauvakuumeessaan", kuten lapset sen kiimaa kutsuvat ja kostoksi sitä kai noin nimittelen. Sitkeästi se pyrki pihalle milloin mistäkin rakosesta ja koko ajan se kutsui kylän kolleja kovaäänisesti tontillemme tarpeilleen - moninaisille semmoisille.

Mutta se viisaampi - se siis keskeytti aamukahvini episodilla, joka on näin kesällä erittäinkin tuttu ja joka toi hauskan muiston viime kesästä mieleeni. Se jolkottelin rennon ylpeästi hiiri tai joku vastaava jyrsijä suussaan suoraan avoimesta ovesta sisään ja minä tietty kipeällä jalalla perään. Tällä kertaa hiiri oli siististi eteisen laatoituksella ja sen henki oli siististi ja vähäverisesti riistetty.

Mutta viime kesänä tilanne oli kerran hieman toinen. Tuolloin tämä vanhempi ja selkeästi viisaampi kissa ei ollut vielä menettänyt täysin toivoaan tyttärensä metsästysvaistojen suhteen ja sillä olikin tapana tuoda elävinä erilaisia ötököitä tämän ihmeteltäväksi. Riepu (se tyhmempi) tosiaan ihmetteli niitä ja kerran suuhun hiiren otettuaan yökki noita otuksia, joille on edelleen vaarattomampi, kuin virittämätön hiirenloukku. Ja vanhempi kissoista (Bin Laden) on heittänyt hennoimmatkin haaveensa metsästystaitojen siirtymisest seuraavalle sukupolvelle tuoden nyt vain vainaita rapuille.

Yhtenä viimekesän aamuna heräilin sängystä lasten iloiseen kikatukseen. Pikkuiset lataavat itsensä aurinkoenergialla ja ovat kesäisin hämmästyttävän aikaisin jalkeilla. Niin siis nytkin mutta poikkeuksellisen hilpeinä. Olin juuri vetämässä sängyn vieressä olleita housuja jalkaan, kun keskimmäinen sai kikatuksen seasta sanottua: "isillä on hiiri housuissa".

Joskus ihmisestä käytetään sanontaa, että tällä on hiiriä housuissaan, kun hän on poikkeuksellisen rauhaton. Ensin ajattelin pojan kuulleen tuon jostain mutta pian tunsin erehtyneeni. Ne liikkeet, joihin ylsin elävä "opetushiiri" housuissani olisivat varmasti tallennettuina päätyneet parhaisiin kotivideoihin ja sieltä minut olisi todennäköisesti bongattua ja kiinnitetty kansallisbalettiin. Käytännössä lähes kokoajan ilmassa sätkien sain nuo housut jalastani ja kun ne tapasivat lattian, kirmasi pieni hiiri hirmuista vauhtia ja piipitystä pitäen pihalle.

Kissoistani se viisaampi - Bin Laden - katsoi minua lattialta halveksuen eikä tehnyt elettäkän ottaakseen tuota hiirtä kiinni. Hiiri suuntasi ovesta ulos ja pelastui - minä taas menetin selvästikin kasvoni kissani edessä kun osoittauduin yhtä huonoksi metsästäjäksi, kuin hänen hiiripelkoinen pentunsa.

Tänään siis aamukahvilla sain kissaltani taas lähes jokapäiväisen lahjan, joka tuon viimekesäisen episodin jälkeen on luojan kiitos ollut eloton. Kissa saa yhä, ja sai tuolloin viimekesänäkin, kiitokset työnsä hyvästä hoitamisesta - puutarhani on toistuvasti säästynyt naapureita kohdanneilta myyrätuhoilta.

Käyn nyt noutamassa uuden kupin kahvia, heitän tuon mukavia mieleenpalauttaneen raadon talouspaperin avulla biojätteeseen ja palaan tähän aurinkoon nostamaan mukin tuolle upealle eläimelle - kissoistani sille, jonka luonnetta en ole onnistunut kaikella keinotekoisella tuhoamaan.