Tyhjä sivu tyhjässä blogissa.

Tämä ensimmäinen sivu on pirullinen. Oon niin monesti tuijottanut tätä valkeutta edessäni eikä mitään juolahda mieleen, ainakaan mitään sellaista minkä joku muukin saisi lukea. Ja vielä internetistä.

Noh, pers eellä puuhun, niinkuin mulla on tapana tehdä.

Valitsin tuohon aihepiiriksi "sekalaiset" kun en vallan keksinyt mistä tahtoisin kirjoittaa. Mutta ne, jotka tätäkin sivustoa ylläpitävät pakottavat minut valitsemaan.
Elämä onkin aikamoisia valintoja täynnä. Kuten, syönkö ennen lenkkiä. Tai käynkö kirjastossa lenkin jälkeen, vai kestääkö koiran rakko jos teen sitä ja tätä ennen lenkkiä...
Pienistä valinnoista koostuu päivien puro joka yltyy viikkojen virraksi ja aina vuosien kovertamaksi altaaksi, kunnes huomaamme että omat pienet valintamme ovat tehneet meistä sen mitä olemme nyt.
Puhumattakaan niistä isoista valinnoista. Ne ne vasta pahoja onkin.
Mutta ehkä ne pienimmät on niitä pahempia, sillä niiden ympärillä meidän päivämme pyörivät ja ne isot ja tärkeät asiat lipuvat ohitsemme, emmekä aina kiinnitä niihin niin paljon huomiota kuin meidän tulisi.

Tapailin mielessäni joskus kauan sitten kirjoittamaani tarinanpätkää.
Konemestari oli sen nimi. Kiinnyin siihen tarinaan se kertoi minun "mustista vuosistani", jotka myös osaltaan tekivät minusta sen minkä olen. Konemestari ei suoranaisesti kertonut elämästäni. Se oli tarina jostakin tai jostakusta jonka nimi oli Konemestari.
Koitin palauttaa sitä mieleeni, mutta päätin että se on parempi jättää jo taakse.

Joistakin asioista muistot kirpoavat kumman tarkkoina. Muistaa jonkin tunteen. Pienen vihlaisun sisimmässä. Häpeän, niin että puna nousee vuosien takaa poskillesi. Joitakin muistoja et kestä, kaikkea et edes muista, se on varmaa, vaikka ne ovat, ja sinä tiedät sen. Niinkauan kun alitajuntasi sanoo niille,"ei vielä" ne eivät palaudu mieleen. Ihmisen keho, näin olen lukenut, on siitä ovela, että se lyhistyy vasta kun sille lyhistymiselle on aikaa.
Meillä on suojamekanismeja. Unohdus on yksi niistä. Se on kaksisuuntainen tie, eikä aina tahdonalainen. Vaikka jonkin muiston tai tapahtuman sulkisi automaattisesti mielestään, se on olemassa, ja jos se on paha, niinkuin tällaiset usein on, se vaikuttaa kaikkeen. Se tekee sinusta orjansa, ja syö sinua sisältäpäin, tietämättäsi.

Eikö ole hämmentävä ajatus, että sinulle on voinut sattua jotain mistä sinulla ei ole mitään käsitystä, saati yhtään muistikuvaa. Ja se on vielä hämmentävämpää, että tämä asia jota et muista, voi hallita nykyisyyttäsi, alitajuntasi kautta.

Tämän illan ajatukset on nyt kulutettu loppuun, ehkä jonain toisena päivänä kirjoitan toisenlaisen tekstin. Saatan kirjoittaa mitä ostin kaupasta tai mitä lapseni oppi, tai pohtia yksinkertaisesti lisää samantapaisia älyttömyyksiä kuin tämä teksti. Paras olisi jos kirjoittaisin mikä sai minut hymyilemään. Mutten tiedä haluaako niin herkkiä asioita jakaa.
Tai ehkä en enää kirjoita, sillä minä en ole se joka päättää minne tieni vie, vaikka täyttämällä elämäni pienillä valinnoilla koitan itseäni huijata uskomaan toisin.

Kirjoitettaessa soi Soundgarden - Black Hole Sun