Viime viikolla tuli veroehdotus postissa ja eilen mä sain sitten lopulta käytyä sen läpi. Lappu oli ihan ok niin pitkälle ku mitä mä siitä nyt yleensä ymmärrän ja olin onnistunut arvioimaan veroni muutaman kympin tarkkuudella. No, iso ajatus heräsi vasta siinä vaiheessa kun arkistoin sitä ehdotusta edellisvuotisten jatkoksi kansioon. Pläräsin niitä edellisten vuosien lappuja ja huomasin, että mä olin ansainnut pari vuotta sitten monta tonnia enemmän vuodessa kuin mitä viime vuonna. Mä asuin silloin ennen pk-seudulla ja olin onneton akateeminen pätkätyöläinen. Noita verotietoja selatessa tuli elävästi mieleen noiden vuosien ainainen ketutus huonoista työolosuhteista ja epäreilusta palkasta. Mä siis vertasin palkkaani yksikön muihin ihmisiin ja ne sai syystä tai toisesta paljon parempaa palkkaa kuin mä. Jälkeenpäin voi tietysti ajatella, että mähän olin vasta aloittamassa työuraani, sijainen ja ne muut kokeneita asiantuntijoita jne ja että mun pitäs olla tyytyväinen että yleensä sain töitä ja pääsin kiinni uraputken päähän. Mä en kuitenkaan koskaan onnistunut hyväksymään sitä, että ihmisiä palkitaan siitä, että niillä on tietty titteli ja niitä joilla sitä titteliä ei ole, saavat painaa niska limassa töitä ilman konkreettista kiitosta. Mä sain ihan hyvää palkkaa tosin pienellä työkokemuksella, mutta silti koin olevani epäreilussa asemassa kun muut sain niiiin paljon enemmän.
Mutta nyt siihen onnellisuuteen. Mä tein lopulta päätöksen ja muutin pois tsadista ja sain koulutustani vastaavan vakkarityön toisaalta. Samalla mun palkka laski ja nyt mä kai saan alle sen, mitä näistä töistä tällä koulutuksella pitäs keskimäärin saada. Mut ei se haittaa, mä elän tällä palkalla vallan mainiosti, makselen asuntolainaa ja jotain jää muuhunkin elämiseen. Mä viihdyn tässä uudessa kaupungissa paljon paremmin kuin pk-seudulla koskaan, työpaikka on hyvä ja noi palkka-asiat eivät vaivaa mun päätä juuri lainkaan. Tässä työpaikassa mun lähimmät työkaverit saa suunnilleen samaa palkkaa ku mä, mitä nyt jotain ikälisiä tms, mutta ne onkin ansainnut ne, koska ne on tehnyt omia töitään vaikka kuinka kauan ja ovat hyviä siinä mitä tekevät.
Eli mihin tästä päästään: Onnen hinta on muutama tuhat euroa. Mä olisin varmasti vähemmän onnellinen ihminen jos olisin paremman palkan innoittamana jäänyt jatkamaan pätkätyöuraani kehä III:n sisään. Kyllä sielläkin voi elää ja olla onnellinen, mutta mun ratkaisu oli tämä enkä kadu sitä pätkääkään.