Eiköhän lakkauteta koko nuoruus

  • Anne Kontula

Virallinen Suomi on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Nuorison pelastukseksi kootaan moniammatillisia tiimejä, ylläpidetään työpajoja ja laaditaan tutkimusohjelmia. Välillä pysähdytään sitten hengästyneinä ihmettelemään, mksei mikään tunnu riittävän.

Itse en haluaisi puhua lainkaan nuorten syrjäytymisestä. Minusta kyse on pikemminkin vieraantumisesta. Siinä missä edellinen käsite arvioi nuoria virallisen yhteiskunnan kipupisteenä, jälkimmäinen korostaa nuorten omaa näkökulmaa. Se kysyy, miltä yhteiskunta näyttää nuoren silmin ja mitä sillä on nuorelle tarjota.

Teiniperspektiivistä on helppo ymmärtää, miksi syrjäytymisen vastaiset hankkeet toimivat niin huonosti. Irralliset projektit eivät riitä paikkaamaan sitä surkeaa tosiasiaa, että aikuisten järjestelmä suhtautuu nuoriin johdonmukaisen epäilevästi, usein jopa vihamielisesti..

Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, että lapsiperheiden köyhyyden on annettu lisääntyä jo parikymmentä vuotta tai että pidämme järkevänä vangita lapset päivittäin laitoksiin, joissa heille opetetaan aivan muita asioita kuin mitä elämässä selviäminen edellyttäisi. En viittaa myöskään siihen, miten työmarkkinoilla nuoret (maahanmuuttajien ohella) joutuvat muita useammin taipumaan kohtuuttomiin työehtoihin.

Vihamielisyydellä tarkoitan sitä, miten meillä on luvallista puhua nuorista ongelmana. Bussipysäkeillä ja kampaajalla käydessä saa kuulla, kuinka laiskoja, turmeltuneita ja huonokäytöksisiä nykyajan nuoret ovat – eikä päivittelijöitä näytä yhtään haittaavan, vaikka kuuloetäisyydellä olisi joku teini-ikäinen. Lehtiä lukiessa voisi luulla, etteivät nuoret muuta teekään kuin tappelevat, ökykuluttavat, juopottelevat ja pervoilevat internetissä.

Toinen median nuorisoteema, miten nämä miniterroristit saataisiin kuriin. Nuoriin kohdistetaan kieltoja ja rajoituksia miettimättä lainkaan, onko reilua rangaista kokonaista ikäluokkaa sen yksittäisten jäsenten toilailuista. Varsinkin kun kyse on nuorista ihmisistä, jotka vasta harjoittelevat elämää.

Niinpä meilläkin ovat kauppakeskukset kokeilleet ”teinikarkottimia”, joiden lähettämä signaali jää aikuisilta kuulematta, mutta häiritsee lapsia ja nuoria. Kunnat tehtailevat ”asiaton oleskelu kielletty” –kylttejä, joiden perusteella poliisi voi häätää puistoon, parkkipaikalle tai koulun pihaan kerääntyneet nuoret (aikuisethan siellä eivät joudu värjöttelemään, heille on kokoontumispaikkoja sisätiloissa…).

Niin kuin muutkin demonit, myös nuoret näyttävät muuttuvan erityisen vaarallisiksi pimeässä. Monet huoltoasemat hyväksyvät nuoria asiakkaita vain päiväsaikaan. Rajoitusten taustalla on varmaankin aitoja konflikteja, mutta mikä meteli syntyisikään, jos yksittäistapausten perusteella vastaava kielto kohdistettaisiin kaikkiin romaneihin, miehiin tai turkulaisiin! Vielä hurjempia ovat vaatimukset nuorten öisistä ulkonaliikkumiskielloista – yleensähän tällaisia määräyksiä käytetään vain totalitaarisissa järjestelmissä tai hyvin vakavissa kriisitilanteissa.

Sain aiheen tähän tekstiin, kun kuulin eräässä kunnassa ehdotetun puistojen penkeille piikkejä, jotka estäisivät istumisen. Niillä kuulemma saataisiin vihdoin nuorison hävytön velttoilu kuriin…

Ihan vakavasti, eikö tällä tavoin suhtautuvassa yhteiskunnassa ole vain luonnollista, että nuoret ottavat etäisyyttä? Miksi nuoret kantaisivat vastuuta ja kunnioittaisivat yhteisiä pelisääntöjä, jos heitä kohdellaan paarialuokkana?

Asiat voisivat olla toisin. Jos Suomen aikuiset hillitsisivät kännisikailuaan, voisivat nuoret tulla iltaisin ravintoloihin, niin kuin muualla Euroopassa. Jos myöhäisillan pelivuorot varattaisiin aikuisille, pääsisivät nuoret harrastamaan liikuntaa alkuillasta ja siten ajoissa nukkumaan. Jos kansakunta kohtelisi nuoriaan ongelman sijasta ylpeydellä, ehkä nämä sitä myös olisivat.

Ehkä seuraava nuorten syrjäytymishanke kannattaisikin suunnata aikuisten asennekasvatukseen?

14 kommenttia

Anonyymi

4.11.2010 12:56

Oikeassa olet täysin siitä, että nuoria kohdellaan toisen luokan kansalaisina, mutta yhteen asiaan haluaisin tarttua. Se suurempi osa nuorista, joka vieraantuu yhteiskunnasta, varmasti kokisi tilanteen parantuvan jo kun nuo mainitsemasi naurettavat nuortenkarkoitusmenetelmät ja typerät kiellot poistettaisiin.

Nuorten syrjäytymisessä ongelmallisempia ovatkin ne nuoret, jotka putoavat pois yhteiskunnasta niin, että putoavat pois myös muiden ns. tavallisten nuorten porukoista. Ne nuoret, jotka eivät ole ehkä kotonaan (90-luvun laman tuloksena) koskaan nähneet, miten aikuiset menevät töihin. Tai ne, joiden ysiluokan todistus on kiinnostuksen kohteena lähinnä lähimmän nuokkarin nuorisotyöntekijälle (paitsi, jos nuokkari säästösyistä suljetaan).

Näille nuorille moniammatilliset tiimit ja työpajat ovat todella tärkeitä. Niissä niille todella syrjäytymisvaarassa oleville (tai jo syrjäytyneille) nuorille annetaan mahdollisuus harjoitella sitä elämää ja oppia itse vaikuttamaan siihen, mihin itse elämässään päätyy.

Nuoria ei tulekaan karsia yhteiskunnasta ulos kieltämällä kaikki kiva, mutta ei pidä unohtaa sitä totuutta, että kaikilla nuorilla ei ole samoja mahdollisuuksia harjoitella elämää. Toiset tarvitsevat hiukan enemmän apua.

Eikä kaikkien syrjäytymisen vastaisten hankkeiden toimivuus ole surkeaa. Työpajat toimivat monessa kunnassa hyvin niin, että nuori jatkaa pajajakson jälkeen kouluun tai työelämään (eikä kotisohvalle). Tilausta on myös niille tiimeille, toimille ja ihmisille, jotka auttavat peruskoulunsa päättäneitä nuoria löytämään sen seuraavan koulupaikan. (Tai muuten auttavat elämän nivelkohdissa, joissa on helppo pudota koko kelkasta.)

Olen siis täysin samaa mieltä siitä, ettei nuoria saa kohdella yhtenä paksuna tasapäisenä toisen luokan mössönä. Siksi on myös muistettava ne nuoret, joille (vielä tässä vaiheessa melko kevyet sekä edulliset ja ennen kaikkea inhimillisesti tärkeät) tukitoimenpiteet ovat mahdollisuus tarttua yhteiskuntaan edes jotenkin.

Loppujen lopuksi nuoret ovat kuitenkin ihan yhtä mukavaa tai renttua tai valveutunutta tai pissapäistä porukkaa kuin me aikuisetkin.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2010 13:04

Kerrankin oikeeta asiaa blogissa. Three thumbs up!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2010 13:51

Hyviä ehdotuksia mutta eivät ratkaisisi ongelmaa. Ongelman ydin kyllä tosiaankin on aikuisissa. Nykyajan post-postmoderni aikuinen ei osaa kertoa nuorelle mielekkäällä ja uskottavalla tavalla miksi eläminen ja siihen liittyvät asiat (esim. opiskelu, työnteko, perheen perustaminen) kannattaa tai miksi yhteiskunnan järjestys on se mitä se on. Mielekkyyden löytäminen jätetään nuorille itselleen, ja ilman elämänkokemusta sen löytäminen on vaikeaa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2010 14:41

"Nykyajan post-postmoderni aikuinen ei osaa kertoa nuorelle mielekkäällä ja uskottavalla tavalla miksi eläminen ja siihen liittyvät asiat (esim. opiskelu, työnteko, perheen perustaminen) kannattaa tai miksi yhteiskunnan järjestys on se mitä se on." Totta. Itse olen "syrjäytynyt nuori", en "pudonnut kelkasta" vaan pikemminkin pudottauduin.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2010 14:58

Olessani kaupassa töissä, eräs vanha täti paheksuen kertomaan, että kaksi nuorta poikaa kiertelevät epämääräisesti kaupassa. Siihen pääsin sitten sanomaan, että pikkuveljeni ja hänen kaverinsa olivat tulleet päivääni piristämään.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2010 15:47

Hieno teksti!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2010 18:30

"aikuisten järjestelmä suhtautuu nuoriin johdonmukaisen epäilevästi, usein jopa vihamielisesti."
Siihen on syytäkin. Lasten ja nuorten "oma kulttuuri" on pikkurikollisten, barbaarien ja tyrannien kulttuuria. Ei niin, että kaikki lapset ja nuoret ovat rikollisia, vaan että vahvemmat sortavat heikompia koska voivat ja koska se on kivaa. Siksi tarvitaan "aikuisuuden kulttuuria" eli sivistystä: kasvatusta, rajoituksia ja impulssikontrollin opettamista.

"pidämme järkevänä vangita lapset päivittäin laitoksiin, joissa heille opetetaan aivan muita asioita kuin mitä elämässä selviäminen edellyttäisi."
Kouluissa opetetaan tarpeellisia asioita. Koulun on oltava pakollinen tai monet eivät kävisi siellä ja silloin ainakin putoaisivat kelkasta.

"työmarkkinoilla nuoret (maahanmuuttajien ohella) joutuvat muita useammin taipumaan kohtuuttomiin työehtoihin."
Järjestymätön halpatyövoima onkin haitallista monessa suhteessa.

"Bussipysäkeillä ja kampaajalla käydessä saa kuulla, kuinka laiskoja, turmeltuneita ja huonokäytöksisiä nykyajan nuoret ovat – eikä päivittelijöitä näytä yhtään haittaavan, vaikka kuuloetäisyydellä olisi joku teini-ikäinen."
Laiskat, turmeltuneet ja huonokäytöksiset nuoret sietävätkin saada moitteita. Niitä, jotka eivät ole noita, asia ei koske.

"Lehtiä lukiessa voisi luulla, etteivät nuoret muuta teekään kuin tappelevat, ökykuluttavat, juopottelevat ja pervoilevat internetissä."
Samoin kuin aikuiset kaikilla aloilla, tuloluokissa jne.

"Nuoriin kohdistetaan kieltoja ja rajoituksia miettimättä lainkaan, onko reilua rangaista kokonaista ikäluokkaa sen yksittäisten jäsenten toilailuista."
Rajoituksista pääsee odottamalla muutaman vuoden.

"Niinpä meilläkin ovat kauppakeskukset kokeilleet ”teinikarkottimia”, joiden lähettämä signaali jää aikuisilta kuulematta, mutta häiritsee lapsia ja nuoria."
Teininkarkoitin on mainio keksintö! Paikalla saa olla, mutta jos korkeataajuiset äänet häiritsevät, ei tarvitse olla. Kenenkään oikeuksia ei rikota, mutta tientukkona maleksivat rahattomat räkijät ja v*tunhokijat saadaan pois häiritsemästä. Ongelmallisia teininkarkoittimet ovat vanhempien mukaan ostosreissuille ottamille lapsille, joita ääni myös häiritsee. Laitteiden sijoittaminen kauppakeskusten sisäänkäynneille ja julkisiin tiloihin riittää, kauppaliikkeistä maleksijat voi luvallisesti poistaa.

"mikä meteli syntyisikään, jos yksittäistapausten perusteella vastaava kielto kohdistettaisiin kaikkiin romaneihin, miehiin tai turkulaisiin!"
Ja tuollaiset kiellot olisivat älyttömiä. Kauppojen asiakaskunta, siis maksavat asiakkaat, koostuu puoliksi miehistä. Tuntikausia liiketilaa ruuhkauttavat nuoret, joiden ostokset ovat mitättömiä, ovat hyvästä syystä ei-toivottuja tulijoita. Turkulaisia asuu Turussa, muualla turkulaiskielto on tarpeeton ja Turussa järjetön. Ja romanit taas... No, joskus olisi kätevä, jos olisi mahdollista rajoittaa asiakaskuntaa pukukoodilla "Ei kansallispukuja.". Ikävää tanhunharrastajille.

"Vielä hurjempia ovat vaatimukset nuorten öisistä ulkonaliikkumiskielloista – yleensähän tällaisia määräyksiä käytetään vain totalitaarisissa järjestelmissä tai hyvin vakavissa kriisitilanteissa."
Alaikäisillä ei muutenkaan ole kaikki samoja oikeuksia kuin aikuisilla. Mitä ne koululaiset edes puuhaavat ulkona keskellä yötä?

"Miksi nuoret kantaisivat vastuuta ja kunnioittaisivat yhteisiä pelisääntöjä, jos heitä kohdellaan paarialuokkana?"
Koska he pääsevät täysi-ikäisinä paariasta vaikkapa brahmiinikastiin?

"Jos Suomen aikuiset hillitsisivät kännisikailuaan, voisivat nuoret tulla iltaisin ravintoloihin, niin kuin muualla Euroopassa."
Mitä ne siellä anniskelupaikassa tekisivät?

"Jos myöhäisillan pelivuorot varattaisiin aikuisille, pääsisivät nuoret harrastamaan liikuntaa alkuillasta ja siten ajoissa nukkumaan."
Näinhän yleensä tehdäänkin.

"Ehkä seuraava nuorten syrjäytymishanke kannattaisikin suunnata aikuisten asennekasvatukseen?"
Aikuisten kasvattaminen on myöhäistä. Alaikäiset ovat vielä jotenkin tavoitettavissa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2010 22:33

Se menee niin,että joko eläkeläiset on tiellä tai nuoret.Kummastakin ikäryhmästä maristaan kaikkialla.
Mitä tulee nuoriin kohdistuviin ennakkoluuloihin, niin kaikista erikoisin on ehdottomasti reppujen kyttääminen kaupassa.Heti kauppaan tullessa näkee ovessa lapun, jossa lukee:"Hyvä koululainen ethän tuo reppuasi myymälään!".
Eli siis kauppiaiden logiikalla kaikki nuoret varastavat kaupasta?Eikö sitten ole olemassa aikuisia,jotka varastavat kaupasta tavaraa?Jos kerran tämä sääntö on laitettu nuorille, niin miksi sitä ei sitten sovelleta myöskin kaupassa käyviin aikuisiin?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2010 22:36

"Miksi nuoret kantaisivat vastuuta ja kunnioittaisivat yhteisiä pelisääntöjä, jos heitä kohdellaan paarialuokkana?"

Alipalkattuna ja vähillä resursseilla nuorisotyötä tekevänä sanon, että jopas on polleaa tekstiä. Kontula voi ihan itse sitten kertoa, miten nuorisotyötä tulisi tehdä. Nykynuoret tyhmentyvät/ilkiintyvät silmissä (ei kaikki!), ja syynä siihen on vanhempien auktoriteetin puute. Joskus käy mielessä, että mitä sitten tapahtuisi, jos kieltäytyisin kasvattamasta ventovieraiden lapsia? Ammatinvalinnasta ei enää nykyään ole kyse tässä tympiintymisessä, vaan siitä, että vanhemmat ovat "unohtaneet", että heidän pitää alunalkaen ne maailmaan tuupatut lapset kasvattaa.

Monille nuorille toinen ihminen on "ihan vitun sama", vastuunotto ei vaan kiinnosta ("no ei mun vittu tarvi ees kotona siivota"), alkeelliset käytössäännöt on unohdettu ("isäkin sanoo mua homoksi kotona") jne. Kiitti aikuiset tästä tosiaan! Älkää hitto vie tehkö niitä lapsia, jos ei vanhemmuus kiinnosta tai ei ylipäätään kiinnosta sen lapsen tekemiset! Ja jos omat voimavarat ei riitä, niin ainahan voi pyytää apua, katsokaas.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2010 23:28

Täyttä asiaa!!!
kandee myös muistaa että niin se metsä vastaa miten sinne huutaa - vai miten se nyt meni!
"Ehkä seuraava nuorten syrjäytymishanke kannattaisikin suunnata aikuisten asennekasvatukseen?" => kyllä, juuri näin!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.11.2010 10:43

""Ehkä seuraava nuorten syrjäytymishanke kannattaisikin suunnata aikuisten asennekasvatukseen?"
Aikuisten kasvattaminen on myöhäistä. Alaikäiset ovat vielä jotenkin tavoitettavissa."

Jos aikuiset muuttaisivat suhtautumistapojaan, alaikäiset ehkä olisivatkin tavoitettavissa.

Itse en ole alaikäinen, mutta nuoren näköinen. Enpä ole täysi-ikäistymisen myötä saanut vanhemmilta ihmisiltä armahdusta, täyttä asennevammaa tulee vastaan yllättävän usein. Jostain syystä vanhempi ihminen kokee, että hänellä on oikeus kouluttaa minua asioissa, jotka eivät edes lue laissa tai säännöissä. Jos sanotaan kun olen aiheenmukaisesti tehnyt jotakin kiellettyä, nielen sen kyllä ja opin siitä, mutta inhottaa kuulla saarnoja asioista, jotka ovat äärettömän vanhoillisia eivätkä minkään säännöstön mukaisia.

Teineily, vitun hokeminen ja asennevammailu kuuluvat tottakai murrosikään. Samoin ostoskeskuksissa ja puistoissa kuppaaminen, koska muualle ei pääse. Moni 16-17 vuotias kokee itsensä liian vanhaksi nuorille suunnattuun toimintaan, mutta on liian nuori edes menemään istumaan baariin ystävien kanssa, kun kahvilat suljetaan yhdeksän kymmenen maissa, jos aiemminkin. Aikuisten ei tulisi kuitenkaan halveksua tätä tai lähteä tappelemaan vastaan, sillä se synnyttää aina vastareaktion, joka yleisimmin on kapinahenki. Ei teiniäkään kannata leikkiä, koska eivät teinit ole tyhmiä. Miksei voi esittää hyvässä hengessä omaa ideaansa vastaavasta, mielekkäämmästä tekemisestä? Ehkä siksi että se on aika vaikeaa, helpompaa vain kieltää kaikki.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.11.2010 15:44

"joko eläkeläiset on tiellä tai nuoret."
Eläkeläiset onneksi käyvät kaupassa silloin kun useimmat ihmiset ovat töissä ja koulussa/opiskelemassa...

"Heti kauppaan tullessa näkee ovessa lapun, jossa lukee:"Hyvä koululainen ethän tuo reppuasi myymälään!". Eli siis kauppiaiden logiikalla kaikki nuoret varastavat kaupasta?"
Ei, vaan kauppiaat olettavat, luultavasti kokemuksiensa perusteella, että koululaiset näpistävät useammin kuin muut. Taannoin oli uutisointia eräästä kaupasta, jossa koululaisten näpistely oli suoranainen vitsaus. Kyseinen kauppa ei vähään aikaan päästänyt koululaisia sisään ilman vanhempia. Porttikielto lopetettiin laittomana jonkin ajan kuluttua. Kenties reppukielto on ovelampi versio tuosta koululaisten torjumisesta?

Jos asia kiusaa, niin eikun reklamaatiota tekemään ja/tai kauppa boikottiin.

"Eikö sitten ole olemassa aikuisia,jotka varastavat kaupasta tavaraa?Jos kerran tämä sääntö on laitettu nuorille, niin miksi sitä ei sitten sovelleta myöskin kaupassa käyviin aikuisiin?"
Koska se sääntö on laitettu koululaisille... Koululaisten ostoboikotti ei ilmeisesti huoleta kauppaa, sillä heidän ostoksensa ovat yleensä rahallisesti mitättömiä verrattuna aikuisten ostoksiin. Aikuisten ostoskäyntejä ei haluta häiritä tuollaisilla.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.11.2010 15:46

Kontula on kyllä ihan oikeilla jäljillä. Ainakin omasta mielestä yhteiskunta suhtautuu nuoriin väheksyvästi ja negatiivisesti. Kuten huolet nuorten energiajuomien käytöstä ja kuntien asettamat kotiintuloajat osoittavat. Lisäksi se yhteiskunta näyttää sijaitsevan 'tuolla jossain kaukana' eduskunnassa, pörssissä ja muiden suljettujen ovien takana, joihin nuorilla ei ole asiaa.

Myös ympäristö jossa nykynuoret elävät sulkee heidät ulos. Kauppakeskukset ja yhä kaupallistuva kaupunkitila eivät anna ihmisille juuri tilaa vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Nämä tilat on varattu yksinomaan asiakkaille ja kuluttajille, eivätkä paikkoja jossa luoda jotain uutta kuten nuorisokulttuuria tai sosiaalisia suhteita.
Ei siis ihme jos osa nuorista tuntee itsensä ulkopuoliseksi muusta maailmasta.

4.11 klo 12.56 viestinsä jättänyt anonyymi kommentoija puhuu puhuu myös asiaa, jotkut nuoret tarvitsevat varmasti apua että saavat suuntaa elämäänsä ja siinä esim. työpaja toiminta on ihan paikallaan.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:40

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus