Piikkilanka – suomalaisen työn puolesta

  • Anne Kontula

On tärkeää löytää Suomen työttömille töitä. Vielä tärkeämpää on, että niistä maksetaan suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa. Pelkään, että Suomeen suuntautuva siirtolaisuus voi entisestään horjuttaa kumpaakin tavoitetta. On jo viitteitä siitä, että varsinkin väliaikaisesti Suomeen tulevia siirtotyöläisiä käytetään kotimaisen työvoiman neuvotteluaseman heikentämiseen.

Tästä kehityksestä säikähtäneenä monet ammattiyhdistystoverini ovat vaatineet työperäisen maahanmuuton vaikeuttamista. Heidän mielestään EU-alueen ulkopuolelta tuleville saa antaa oleskeluluvan vain, jos työpaikka on etukäteen varma eikä työlle löydy tekijää lähempää. Rajavartioiden ja ulkomaalaisviranomaisten ykköstehtävänä on puolustaa niukkoja työpaikkoja. He syyttävät osittain aivan oikeutetusti porvarihallitusta siitä, että se yrittää työperäisen maahanmuuton vapauttamisella pudottaa työn hintaa niin alas, ettei niillä palkoilla voi enää Suomessa elääkään.

Se kun ei vaan ole niin yksinkertaista.

Ensinnäkin, ihmisten liikkumista on todella vaikea estää. Euroopan tiukan ulkorajapolitiikan seurauksena miljoonat ihmiset ovat uineet, meloneet, kävelleet tai ryömineet rajojen yli laittomasti. Jos hukkumisvaara Gibraltarilla tai Iranin vuoristoja hallinnoivat sissijoukot eivät tätä virtaa pysäytä, miten sen aikovat tehdä Imatran työvoimaviranomaiset?

Toiseksi, myös EU:n sisällä maiden väliset tuloerot ovat niin suuria, ettei palkkakilpailulta suojauduta ulkorajoja varustamalla. Jos työehtojen polkemista katsotaan Suomen alueella läpi sormien (kuten viime vuosina on tapahtunut), halpatyöntekijöitä löytyy satatuhatmäärin myös EU-alueelta.

Vaatimus kotimaisen työvoiman suojelusta rajavartijoilla on siis auttamatta myöhässä. Viimeinen junavuoro ohitti Suomen silloin, kun eduskunta päätti liittää meidät Euroopan unioniin. Sen jälkeen rajojen sulkeminen on pelannut pikemminkin työnantajapuolen pussiin, sillä niin halpaa ja nöyrää työvoimaa ei olekaan kuin paperittomat siirtolaiset: he eivät kitise ylitöistä tai vaadi työsuojelua, sillä viranomaisiin vetoaminen vain johtaisi karkotukseen.

Lisäksi pelko työpaikkakilpailusta perustuu oletukseen, että työmarkkinoilla olisi jokin standardi määrä työtä, väestön koosta riippumatta. Näinhän ei tietenkään ole, vaan siirtolaisuus väistämättä muokkaa ja laajentaa työmarkkinoita, ainakin pitemmällä aikavälillä.

Suomalaisen työn ehtoja ei turvatakaan rajakontrollilla vaan huolehtimalla olemassa olevien työsuhteiden ehdoista. Paperittomien siirtolaisten muita EU-maita vähäisempi määrä Suomessa selittyy sillä, että aivan viime vuosiin asti on suomalaisille työmarkkinoille ollut tyypillistä (verrattain) vahva lain kunnioitus ja korkea järjestäytymisaste. Nyt harmaan talouden laajentuminen johtaa kohti työelämää, jossa vain vahvimmat voittavat eikä solidaarisuudelle ole tilaa.

Suomalaista työtä puolustetaan sisämaassa, kaikilla niillä suomalaisten ja ulkomaalaisten arkisilla työpaikoilla, joilla asialliset työehdot ovat uhattuna. Jos siellä voitetaan, ei epäreilua kilpailua synny eikä suomalaistenkaan tarvitse murehtia työpaikkojaan – paitsi tietysti rajavartijoiden.

3 kommenttia

Anonyymi

20.12.2010 07:13

Tämä on tärkeä syy sille, miksi Suomella pitää olla valikoiva maahanmuuttopolitiikka. (Eräiden kulttuurien eräät ajattelu- ja toimintamallit ovat toinen, samoin kultturieroista väistämättä seuraavat ongelmat, kuten vaikkapa oikeasti rasistinen liikehdintä. Syrjäytyvistä maahanmuuttajista sosiaalisektorille aiheutuvat kulut samoin.)

"ne" ei "vie meidän naisia" (naiset päättäköön itse, kenen kanssa kiinnostaa puuhata), mutta "ne" voi viedä meidän työt, ainakin matalapalkka-aloilla ja toisaalta jo vievät harmaana halpatyövoimana raksoilla, telakoilla jne. On kestämätöntä, että Suomessa on yhtä aikaa 30 000 työtöntä suomalaista rakennustyöläistä ja 30 000 hommia painavaa ulkolaista rakennustyöläistä, jotka eivät maksa veroja Suomeen. (Niiden virolaisten, puolalaisten jne. kannalta tilanne on tietysti hyvä, suomalaisittain mitätön palkka on heidän maidensa mittapuissa korkea.)

Suomella ei ole mitään tarvetta tuottaa bussikuskeja, siivoojia jne. Töille löytyy suomalaisia tekijöitä, kunhan työehdot ovat kohdallaan.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.12.2010 09:11

Tätäkin aihettaa pystyy ymmärtämään paremmin, jos saamme kaikissa tulevissa 2010-luvun vaaleissa rehellistä tietoa näistä aiheista:

A. Vaalirahoituksen avaaminen
B. Suomen ihmisoikeustilanne
C. Euroopan velkojen verkosto

Ensi alkuun alkaen vuodesta 2000.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:40

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus