Tekevälle sattuu.

Kaikki mihin kosken rikkoutuu tai teen menee pilalle. Enkö yritä tarpeeksi vai yritänkö liiaksi? Minun pitäisi kaiken vain antaa olla eikä tehdä mitään,odottaa että kaikki tuotaisiin tarjottimella eteeni ja kaikki tehtäisiin puolestani. Joku voisi myös elää minun tunne-elämääni ja kun on aikansa elänyt palauttaisi sen minulle ja kertoisi missä kohtaan teen väärin,missä liian vähän ja missä liian paljon. Ei tarvitsisi enää sen jälkeen miettiä missä menee aina vikaan. Olenko liian naivi kun haen jokaisesta asiasta,ihmisestä ja jopa elämästä ne hyvät puolet? Tiedän että jokaisella hyvällä puolella on myös kääntöpuolensa mutta miksi siihen pitää ensimmäisenä katsoa tai etsiä ensimmäisenä jotain virhettä. Niitä tulee vastaan ihan omalla painollaan enkä jaksa energiaani hukata sellaiseen..hukatkoon joku muu joka haluaa.