Blogi

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2007.
Seuraava

isoveli apuun...  2

...kun hätä on suurin=).soitin tänään entiselle isommalle pomolle puttuvista palkkapäivistä ja odotusajan palkasta. Ei myöntänyt että niitä olisi tai rahaa puuttuisi.noh, ajattelin vielä sitten soittaa isoveikalta lakiapua. isoveikka tarjoutui hoitamaan tuon asian=). Eli virallisesti olen valtuutanut isoveikkani soittamaan työsuojeluun maksamattomista palkoista jne. ne sitten hoitaa asian.
on niin helpottunut olo, kun joku auttaa ja ottaa tappelut hoitaakseen, eikä aina tarvitse jaksaa itse.muutenkin väsynyt uudesta duunista.
eilen jo mainitsin että se on rankempaa ( fyysisesti) kuin vanha työ, mutta on se palkitsevampaakin.ja aika menee nopeasti kun painaa otsa hiessä duunia=).tänään oli niin mukavaa jutella mummojen kanssa kun paplaroin oman asukkaani hiuksia suihkutuksen jälkeen.Ja huomenna voin kertoa samat jutut uudestaan ja ne on mammoille kuin ensi kerran kuultuja=).
justiin päästiin kotiin ja edessä ilta tiskausta ja kille the hörhön häkin siivousta. sekä tietty pakkaamista. Huomenna taas edessä duunin jälkeen matka kotkaan.viikonloppu lepoa=).tai "lepoa" ja lepoa=D....

hemppu katselee videoita, silmät sirrissä. Meillä ei ole pariin päiväännäkynyt kanavat telkassa, ei "suuren sähkökatkoksen jälkeen". Hempukka oli juuri silloin kylvyssä ja yhtäkkiä valot sammuivat. Meitsi konttaa pitkin kämppää ja etsii pimeässä mustaa takkia ( taskussa sytkäri) ja hihkuu "eu hätää, sähkökatkos vain. Äiti tulee kun löytää sytkän!!!"onnksi oli kynttilöitä...

mutta nyt hommiin!!!


väsytystä...  4

kolmas työpäivä uudessa duunissa ja joka ilta olen ollut ihan poikki. Paljon uutta tietoa ja ihmisiä ja muutenkaan työ työ ei ole kevyemmästä päästä.
entinen duuni teki källit eikä sitten maksanut loppupalkkaa maanantaina. Kun tiisataina soitin isolle pomolle, se kävi selittämään, ettei niiden tarttekkaan maksaa sitä viimeisenä virallisena työpäivänä...se tulee sitten perjantaina vasta. ja nyt kun sain palkkakuitin siitä puuttuu 3 työpäivää tämän kuun puolelta. Siitä kysyin isolta pomolta jo silloin, että onhan ne laskettu mukaan loppupalkkaan. Se totesi, ettei niiden tarvitse koska nehän on mulla viikkovapaita!!!! haloo!!!! jos on sovittu että teen 3 vkon listan, mulle kuuluu 6vapaapäivää listalla.ja vaikka ne olisi listalla vikana, ennen duuninvaihtoa, mulle kuuluu maksaa ne.
nyt tästä tulee liiton juttu.
Vaadin lisäksi listat koko työssäolo ajalta ja sitten katsotaan kuinka paljon ylityökorvauksia korkojen kanssa mulle kuuluu. Koskapa olen tehnyt useampia vuoroja 17 tuntia putkeen...meillähän ei niistä saanut ylityökorvauksia, vaikkapa työmarkkinalaissa niin määrätään.
sen jälkeen nostan jutun työsuojelulain rikkomuksesta, koskapa tuolla ei noteerattu lainkaan sitä että mua hakataan töissä.ei vaikka tein siitä ilmoituksen.
sitten laitan hoitsu-kamupiirissä sanan pyörimään ettei tuohon duunipaikkaan missään nimessä kannata mennä. loppujen lopuksi, piirit on pienet ja sana kiertää.
ja jos oikein vittumaiseksi alan niin sitten kantelen vantaan kaupungille (ostaa tuolta palveluja) tahallisesta palkanpimityksestä ja työsuojelulain rikkomuksesta ja sitten annan vinkin toimittajakamulle ja teen asiasta julkisen. kivaa mainosta lafkalle.

mulle ei vittuilla!!!!!=)

(kuten huomaa, mua ottaa päähän aika pahasti juuri nyt.)


jälkimainikeja...  2

hippalot sujuivat hyvin ruoka ja etenkin booli maistuivat kaikille. mutta, mutta...nyt on semmoinen olo....
pussailtiin ja jotain uolevin kanssa, mutta niin...se tuli hitusen liian myöhään. Mä en enää tykkää siitä sillä tavalla. aamulla kun heräsin sen vierestä, yritin löytää edes hitusen välittämistä ja tavoitin vain tyhjää.vaikka kuinka yritän, ei löydy mitään. mä vain en välitä siitä enää.kun kuukausi sitten päätin että se on ohi, se tykkääminen,se toimi. täydellisesti.se on ohi peruuttamattomasti.pitäisi olla edes haikea olo, kaikken taiteen sääntöjen mukaan, mutta ei ole edes sitä.
mä olen yksinkertaisesti aivan tyhjä.

no, yksi lehti taas käännetty elämän kirjassa ja avoin uudelle=). viuhti asensi koko illanmulle eilen meseä, ja nyt sen pitäisi toimia. mun olessa kyseessä, ei silti kannata ilakoida liian aikaisin=).


pileitten alkua odotellessa...  1

...aamu täynnä tohinaa ja touhuilua. Kaipassa käyty vielä viimeiset ( eilen unohtuneet) tavarat ostaessa. Ja neiti magnusti toi vielä muutaman unohtuneen tavaran.Tekstiviestin kulkui päivällä:

minä: hei voitko tuoda tullessasi kaupasta leivinpaperia?

magnustitar: ok.

(hetken päästä)minä:ja voitko tuoda tillä nipun kanssa?

magnustitar: joo

(Hetken päästä jälleen) minä: voitko tuoda pari sitruunaa vielä?

magnustitar: jep

eli saatiin kaikki tavarat kämpille ja jo aamulla toivoin olevani mustekala. Nyt kaikki on kalarullien leikkaamista ja koristelua vaille ja pöydän tarjolle laittamista vajaa.Boolikin tehty summamutikssa (liraus tota, riittiköhän??laitetaan vielä pikkasen=)...)ja tuli hyvää=).

Kun ruokahommelit saatiin reilaan, alkoi maikkaus ja puunaus, prodigyn tahtiin ja nyt on ehtoiset emännätkin valmiita illan rientoihin=).


järkkäilyä...  1

käytiin sitten neiti magnustin kanssa kaupassa. Olin aikasemmin käynyt jo alkossa ja yhden kassin tuokaa noutamassa. Neiti magnustin kanssa ostettiin kaikki loput ainekset huomisiin pileisiin. 3 kassia tuli täyteen ja vikisten ja huohottaen saatiin ne roudattua kämpille=). Kädet on varmaan vähintäänkin 10cm pitemmät=)...

huomisen hippaloiden menyy:

-juustosarvia savulohitäytteellä
-lohirullia
-täytettyjä kananmunia
-katkarapusalaattia
-kasvissalaatti( vegeille)
-kinkkupastasalaatti
-leipä-paprika coctailpaloja
-coctailtikkuja
-porkkana+kurkku tikkuja
-tatziki+ valkosipuli dipit
-perunasalaatti
-punajuurisalaatti
-valkosipuli-kermaperunoita
-patonkia + creme bonjouria

ja tietenkin boolia=)

onneksi magnustitar tulee auttamaan yhden maissa mua noitten teossa. Muuten olisin jo aamusta vatkaamassa täytteitä ja kiipeilemässä seinille=).


hohhoijaa...  4

vika duunipäivä muuttui vapaaksi, kun hemppuun iski oksennustauti=/...tänään ei ole oksenneltu, mutta ajattelin pelata varmanpäälle.

eilen soitin liittoon, koska mun viimeinen palkka meinattiin maksaa vasta 15pvä. Liiton mukaan, jossei palkka ole lopetuspäivänä tilillä, voi duuni joutua maksamaan mulle jopa 6 työpäivää lisää liksaa plus korot. kun ei mun työsopimuksessakaan mainita mitään palkanmaksusta 2 viikon sisällä. Joten soitin töihin ja nyt se palkka sitten tulee maanantaina=D.

pitäis kauppaan lähtä ostamaan ruokia, ja alkosta juomia boolia varten. toinenkin kauppamatka täytyy tehä, muuten ai saa kaikkea tuotua. Neiti magnusti tulee onneksi apuun.

hieman suretuttaa koska bestikseni ei pääse hippaloihin, sen kundikamu ei halua....joten siellä on nyt ihmissuhde draama käynnissä.ja kimble ei tule jyväskylästä koska sillä on niin paljon tenttejä edessä...=(
onneksi sentää viuhti, ja bilbo reppuli,uolevi,ex-duunikamu sekä kamuset malmilta tuleepi...ehkä näistä vielä pileet tulee=).


Seuraava