Walter de Camp

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2010.

Lähdetään kaikkiin uskonnollisiin juhliin!  6

Kun joulun aikaan aina pohditaan, onko kouluissa soveliasta esittää seimikuvaelmaa, eräs tuttavani ehdotti kumouksellista ideaa: mitä jos koululapset alkaisivat osallistua eri uskontokuntien juhliin? Kristilliseen kirkkoon kuuluvien vanhempien lapset pippaloisivat myös islamilaisten lasten ramadan-juhlissa ja päinvastoin, jne.

Mikä voisi enemmän lisätä eri uskontojen piirissä elävien ihmisten keskinäistä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta? Se olisi loistava veto.

Nostan kohta kytkimeni ja häivyn talvilomalle Kolkataan (Calcuttaan), joka on maailman suosikkikaupunkien listani kakkonen (Berliini on n:o 1 ja Hongkong n:o 3, ja muita ei sitten olekaan. Helsinki on tietysti suosikkikaupunkini.)

Kalkutassa hindut osallistuvat muslimien ramadanin päätösjuhliin ja muslimit bilettävät hindujen kanssa Kalin, Durgan ja Sarasvatin monipäiväisissä katujuhlissa. Aika hienoa, kun ottaa huomioon, millaista uskonnollista suvaitsemattomuutta eri puolilla maailmaa ilmenee.

Kantasuomalaiset ääriateistiset vanhemmat eivät tietenkään päästäisi lapsiaan mihinkään juhliin. Epätieteellisen seimikuvaelmankin näkeminen voi heidän mielestään suistaa heidän kullannuppunsa raiteiltaan loppuelämäksi. Samaan aikaan nämä ääriateistit uskottelevat pienokaisilleen, että on tonttuja, possut puhuvat ja ilkeä noita-akka työnsi Hannun ja Reetan uuniin.

Iloista joulua kaikille!

Kaunotar ja pukki
Kaunotar ja pukki

Kaunotar ja pukki.


Assange may fuck again!  8

Sankarini Julian Assange päästettiin vapaaksi takuita vastaan! He is out and hopefully fucking again!

Päätöksen jälkeen kirjailija Tariq Ali kommentoi: "I am very pleased that he is out. I think the extradition charges should now be dealt with in the same way. His barrister made the same point, that this is not rape under English law and there is absolutely no reason for extradition. We are delighted he is out and he should never have been locked up in the first place."

Kas! Ruotsi saattaa esittää valituksen päätökseen!

Ruotsihan ei osallistunut toiseen maailmansotaan. Nyt on heidän hetkensä.

Kunpa Suomi ei ikinä hankkisi itselleen julkisuutta tällä tavalla.

Frontline Club -nimisen lontoolaisen yksityisen pressiklubin perustaja Vaughan Smith lupasi lähes koko omaisuutensa, noin 150000 puntaa Assangen takuihin. Oikeuden päätöksen jälkeen hän sanoi:

"This is huge ... it is not just about press freedom, it is about the internet. As journalists, we should be very concerned about the possibility of legislation that would restrict our freedom. Assange has held up a very large mirror in front of journalists. Journalists are concerned by the reflection they see."

19:04 Ruotsin viranomaiset eivät valita.

Julian Assange: "Olen tyytyväinen voidessani olla Englannissa. Luotan brittiläiseen oikeuteen."

21:42 Ruotsin edustajat Lontoon oikeudenkäynnissä valittivat sittenkin. Ruotsi taistelee.

"Speaking again outside the court, (assangen asianajaja; WdC) Stephens says the Swedes will not abide by the umpire's decision. "They [the Swedish authorities] clearly will not spare any expense to keep Mr Assange in jail," he added.

"This is really turning in to a show trial. We will be in court in the next 48 hours, they haven't given us the courtesy to say when. It is an unfortunate state of affairs ... but given their history of persecuting of Mr Assange, it is perhaps not surprising.""

Kaikki englanninkieliset lainaukset tässä blogimerkinnässä ovat sanomalehti Guardianin nettisivuilta tältä päivältä.


Michael Moore ja WikiLeaks  1

Seuraan sanomalehti Guardianin sivujen välityksellä oikeudenkäyntiä, jossa käsitellään parhaillaan Julian Assangen mahdollista vapauttamista takuita vastaan. Sanomalehden nettisivulle ilmestyy muutaman minuutin välein toimittajien viestejä käräjäpaikalta.

Oikeudenkäynnissä on läsnä monia julkisuuden henkilöitä, jotka ovat luvunneet kukin antaa 20000 puntaa rahaa takuihin Assangen puolesta, mm. Bianca Jagger ja elokuvaohjaaja Ken Loach.

Hetki sitten tiedotettiin, että amerikkalainen ohjaaja Michael Moore on luvannut 20000 dollaria Assangen takuihin (vai puntaa?). Samassa yhteydessa julkaistiin Mooren viesti:

"Yesterday, in the Westminster Magistrates Court in London, the lawyers for WikiLeaks co-founder Julian Assange presented to the judge a document from me stating that I have put up $20,000 of my own money to help bail Mr. Assange out of jail.

Furthermore, I am publicly offering the assistance of my website, my servers, my domain names and anything else I can do to keep WikiLeaks alive and thriving as it continues its work to expose the crimes that were concocted in secret and carried out in our name and with our tax dollars.

We were taken to war in Iraq on a lie. Hundreds of thousands are now dead. Just imagine if the men who planned this war crime back in 2002 had had a WikiLeaks to deal with. They might not have been able to pull it off. The only reason they thought they could get away with it was because they had a guaranteed cloak of secrecy. That guarantee has now been ripped from them, and I hope they are never able to operate in secret again.

So why is WikiLeaks, after performing such an important public service, under such vicious attack? Because they have outed and embarrassed those who have covered up the truth. The assault on them has been over the top."


Raiskauskeissit ruotsalaisittain  13

Kun WikiLeaksin perustaja Julian Assange nyt viruu Wandsworthin vankilan eristysosastolla, vaikka yksikään viranomainen ei ole syyttänyt häntä mistään, ja kun tästä on noussut valtava kansainvälinen haloo, ruotsalaisille on herännyt tarve puolustella Ruotsin raiskauslainsäädäntöä ja siihen liittyviä käytäntöjä.

Englantilainen sanomalehti Guardian kertoo, että oikeustieteen professori Monica Borgman on viime viikolla sanonut: "Tilastot osoittavat, että Ruotsissa raiskausten oikeusprosessointiluvut ovat Euroopan huonoimpia. Vain noin 10 prosenttia poliisille raportoiduista raiskauksista johtaa oikeudenkäyntiin; loput tapaukset raukeavat."

Monica Borgman jatkaa: "Ruotsalaiset naiset eivät hyväksy sitä, että miehet kohtelevat heitä seksuaalisesti väärin, ja he raportoivat näistä miehistä poliisille, vaikka he tietävät erittäin hyvin, että he saattavat tulla huonosti kohdelluiksi oikeusjärjestelmän taholta ja että mahdollisuus että juttu menee oikeuteen on hyvin, hyvin vähäinen."

Katsotaan mitä tämä käytännössä tarkoittaa.

Viime huhtikuun 23. päivänä ilmestyneessä Göteborgs-Posten-sanomalehdessä kansanedustaja Carina Hägg ja Ruotsin Sosialidemokraattisten Naisten puheenjohtaja Nalim Pekgul kirjoittivat : "Vuonna 2006 tehtiin poliisille raiskausilmoitus lähes 4000 ihmisestä, mutta vain 6 ihmistä tuomittiin raiskauksesta."

Ihminen-sanat voitaneen korvata mies-sanalla.

Toisin sanoen, naiset kävivät lähes 4000 kertaa väittämässä poliisilaitoksella, että joku mies oli raiskannut heidät. Näistä keisseistä meni oikeuteen noin 10 prosenttia eli 400 kertaa miestä alettiin syyttää oikeudessa raiskauksesta. Sitten 400 oikeudenkäynnin jälkeen 6 miestä tuomittiin raiskaajiksi.

Nämä ovat mielestäni mykistäviä lukuja. Ruotsalaisista raiskausoikeudenkäynneistä vuonna 2006 noin 98,5 prosenttia on ollut aiheettomia. Syytöntä miestä on syytetty käräjillä. Ja vain noin puolitoista promillea naisten poliiseille ilmoittamista miehistä on oikeasti ollut raiskaajia. Miesten tahrittua mainetta ei varmastikaan ole palautettu.

Tätä kutsutaan Ruotsissa tasa-arvoksi.

ASSANGEN TAPAUS

Ylläolevista luvuista ei tietenkään voi vetää sitä johtopäätöstä, etteikö Julian Assange ole saattanut syyllistyä johonkin.

Netistä on helppo löytää Assangea syyttävien kahden naisen nimet ja valokuvat ja päästä lukemaan heidän CV:nsä.

Naisten asianajaja Claes Borgström vaikuttaa joka tapauksessa perin epävarmalta. Hän on antanut haastattelun sanomalehti Guardianille. Hän sanoo: "Ruotsissa, kuten kaikissa maissa, todistamisen taakka on syyttäjällä. Syyttäjän täytyy todistaa, että asiakas on ilman järkevää syytä epäillä syyllinen rikoksiin. Ilman järkevää syytä epäillä on hyvin kova vaatimus, enkä tiedä tuleeko syyttäjä Marianne Ny yltämään sille tasolle."

Naisten oma asianaja siis toteaa julkisesti, ettei hän ole lainkaan varma, pystytäänkö Assangea edes syyttämään mistään. Samassa lehtijutussa hän myöntää, että Ruotsissa miesasianajat vitsailevat, että miehen on Ruotsissa saatava naiselta kirjallinen suostumus yhdyntään ennen kuin mies voi kaivaa pelivälineensä esiin.

Itse en rohkenisi kajota ruotsalaiseen naiseen kirjallisen suostumuksenkaan jälkeen, sillä nainenhan saattaisi yhdynnän aikana tuntea liikkeissäni jotain epätasa-arvoista ja raportoida minut poliisille.

Voin langeta Arlan jogurttiin, mutta mitä naisiin tulee, tää poika suosii kotimaista.


VeliSkeptisen pillutilanne  20

Meidän kaikkien tuntema sympaattinen VeliSkeptinen on kirjoittanut 4.12.2010 12:20 Cityn keskustelupalstan kommentissaan riipaisevat sanat: "Turha luulla että saisit keskustelupalstalta pillua kirjoituksellasi, olen kirjoitellut jo kolme vuotta enkä silti ole saanut."

VeliSkeptinen on kirjoittanut Cityn keskusteluihin 3839 kommenttia. Saamatta pillua. Pysähtykää pohtimaan veljen tilannetta. Se on kaamea.

VeliSkeptinen ei ole julkaissut itsestään kuvia - sikäli kuin pystyn navigoimaan täällä - mutta hän kertoo olevansa helsinkiläinen 36v mies.

Vetoankin nyt naislukijoihini. Ottaen huomioon, millaisiin ihmeellisiin miehen kuvatuksiin ja kaiken KARVAISIIN hulttioihin, ja toisinaan jopa ihan siisteihinkin miehiin te aikojen kuluessa olette langenneet, niin löytyisikö joukostanne yksi laupias enkeli, joka antaisi VeliSkeptiselle pillua?

Siis sillä ehdolla, että VeliSkeptinen muuttaa nimensä VeliEpäskeptiseksi ja alkaa vuodattaa kaikkien kirjottajien kaikille mielipiteille loputonta komppaustaan. Jolloin me muut voimme virnistellä: "Jätkä sai pillua ja sekosi."

Löytyykö vai eikö löydy, naiset, kas siinä kysymys.


3-kymppiset väsyneet vanhemmat  8

Luulin pitkään, että lasten vanhemmat ovat väsyneitä sen tähden, että heillä on lapsi(a). Ei todellakaan, he ovat väsyneitä ja huokailevat, koska he ovat niin vanhoja. He ovat päälle kolmekymppisiä.

Kolmekymppiset vanhemmat eivät enää ole nuoria. He eivät enää ole parhaassa fyysisessä hapessaan. Urheilijoina heidän olisi aika lopettaa. Kun heidän muksunsa kasvavat taaperoikään, he ovat lähempänä kolmeaviittä.

Talven tullen he kykenevät hädin tuskin vetämään kullanmurunsa pulkassa päiväkotiin, ähkien, huohottaen ja mutisten kirouksia. Kun tuuleekin vastaan niin saatanasti. Monet ratkaisevat asian viemällä vekaran tarhaan autolla.

Talven taitellessa eteenpäin nämä vanhemmat käsittävät aika ajoin, että heidän pitäisi lähteä piltin kanssa pulkkamäkeen. Laskiaisen tienoilla he jo pakkaavatkin perheen autoon ja ajavat - esim. Helsingissä - Kaivariin.

Koska he eivät vielä ole yli nelikymppisiä, he uskaltavat laskea lapsensa kanssa pulkalla tähtitornin läheltä mäenharjalta alas Kaivohuoneen edessä olevalle tasangolle. Heidän ei vielä tarvitse pelätä luittensa katkeamista.

He eivät kuitenkaan jaksa nousta mäelle kuin muutaman kerran. Max. viiden laskun jälkeen he raahaavat "vielä! vielä!" huutavan vekaransa Ursulan kahvilaan..He ovat lähteneet pulkkamäkeen sen tähden, että lapsella olisi hauskaa. Heille itselleen se on homma muiden joukossa.

Kun olen viime aikoina jatkuvasti bilettänyt Uusarkaainen Arki ry:n pippaloissa, viimeksi taas lauantaina, olen nähnyt vanhempia, jotka ovat selvästi alle kolmekymppisiä. He ovat bilettäneet siellä yömyöhään pikkulastensa kanssa. Lapsille se on näyttänyt olevan ok, koska vanhemmat eivät ole olleet alkoholin vaikutuksen alaisia. Sehän on pienelle lapselle hyvin pelottavaa, kun hän näkee vanhempiensa tulevan aineisiin ja sekoavan.

Kysyn vain, kuka yli kolmekymppinen vanhempi lähtee lauantai-iltana lastensa kanssa yleisiin bileisiin. Kolmekymppiset vanhemmat sanovat, että se on heidän puoleltaan vastuuntuntoisuutta, kun he eivät valvota lapsiaan yli normaalin nukkumaanmenoajan. Mitä vielä! Se on vain väsymystä. He eivät jaksa lähteä lauantai-iltana lasten kanssa ulos.

Uusarkaainen Arki ry:n bileissä on aina soittanut dj:nä Soma. Tosi pätevä heppu, joka pystyy soittamaan hyvää musiikkia mihin tahansa teemaan. (Pankaa nimi mieleen.) Viime lauantaina hän oli heittämässä keikkaa (avo?)vaimonsa (?) ja heidän lapsensa kanssa. Soma-isä ja lapsen äiti ovat luullakseni korkeintaan 25-vuotiaita ja lapsi alle vuoden. Oli tosi nastaa nähdä, miten luontevasti he viettivät iltaa bileissä lapsensa kanssa. Somalla oli välillä lapsi vasemmalla käsivarrella ja oikealla kädellä hän etsi seuraavaa levyä. Kukaan yli kolmekymppinen dj ei pystyisi tällaiseen.

Pari vuotta sitten kävin muutaman kerran Tyynenmeren saarten ystävyysseuran tilaisuuksissa Caisassa. Siellä oli silloin noin kaksikymppinen pariskunta ja heidän muutaman kuukauden ikäinen lapsensa. Yli kolmekymppiset vanhemmathan eivät pysty olemaan lapsen kanssa missään ilman vaikeuksia, mutta näillä parikymppisillä ei ollut mitään ongelmia. He olivat rentoja ja cooleja, ja äiti kävi aina välillä tanssimassa yleisön edessä.

He olivat lähdössä lapsensa kanssa kolmeksi kuukaudeksi Pääsiäissaarille. Tanssikursseille! Opettelemaan Etelämeren tansseja.

Joten kun joku oikeasti nuori, 20-25-vuotias, tulee raskaaksi, häntä ei tarvitse sääliä!