Alussa oli maailman ensimmäinen nainen ja lähes Aatami (kummitäti).
Ilta-auringon pehmeän lämpimät, oranssit säteet läpsyttelivät eteläisen Suomen maanmuodostumia. Olo Suomessa oli kesäisen raukea. Jäätelöä ja siideriä kului, ihmiset lokoilivat sijoillaan.
Sitten syntyivät Eluko ja Kukkei.
Mikään ei enää ollut ennallaan. Jokainen hetki oli sijoiltaan. Aika vipelsi päämäärättömästi pitkin Helsingin kattoja samaan aikaan, kun Kukkei polki pyörällään ja Eluko kellotti. Lapset kasvoivat ja kehittivät viihdykettä itselleen... lapset viihtyivät ja kehtitivät kasvot itselleen... vai sittenkin viihdykkeet kasvoivat ja lapset kehittyivät itsekseen.
Eräänä päivänä perheeseen adoptoitiin yksi lapsi lisää. Internetlastenvälityspalvelun kautta joukkuetta kasvattamaan liittyi PamPoi. Pieni poika, joka oli yhtä hukassa.
Aikansa etsittyään kolmikko kyllästyi ja totesi, ettei löydä. Hukassa on hyvä olla.
Kerran tapahtui kummeista kummempia. Eluko, Kukkei ja PamPoi lisääntyivät! Ei sillä perinteisellä tavalla, vaan niin, että yhtäkkiä poppoossa oli kaksi lasta lisää. Eikä kukaan tiennyt niiden sukupuolta.
Ensin komerosta kömpi Aikuikai, hölmistynyt pörröpää. Ja kohta perään tuli TauTau, pakollakin sukua PamPoille. Niin, ja tietenkin samasta syystä sukua Kukkeille ja Elukolle.
Mutta etenkin PamPoille.
4 kommenttia
Kukkei
15.11.2006 09:39
\o/
Vastaa kommenttiin
Kirsi
15.11.2006 09:55
Mistä on pienet TauTaut tehty? Suolasta, pippurista, näkkäristä, jäätelöstä ja pillimehusta.
Vastaa kommenttiin
Kukkei
15.11.2006 13:49
Ja ne asuu makuupusseissa Alpparissa.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:38
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin