Koti-ilta

Kukkei tuli hoitoon Elukolle. Jokin vaivasi nuoremman sisaruksen mieltä, muttei se tiennyt mikä. Pakko oli vain tulla ja jäädä nojahaliin isoksi ajaksi. Oikeaa sanaa kuvailemaan Kukkein tunnetilaa oli vaikea löytää, sillä Kukkeilla on tapana unohtaa ne sanat, joita ei käytä. Jos Kukkei on hiljaa esimerkiksi puoli päivää, hän ei osaa enää puhua. Suusta tipahtelee etäisesti sanoja muistuttavia äännähdyksiä, mahdollisesti jotain ymmärrettävääkin. Tosin elehtiminen ymmärretyksi tulemisen edesauttamiseksi on sitten sitäkin suurempaa.

Parin tunnin häilyvän ja keskittymättömän muistelun jälkeen oikea sana hyökkäsi sohvan takaa, kuin lauma nuijasodan aikaisia äijänköriläitä.

"EROAHDISTUS!!", Kukkei kiljui, kuin possu tajuttuaan pääsevänsä keskeiselle paikalle joulupöytään, ja aiheutti Elukolle pienoisen paniikkikohtauksen. Jokusen hetken kuluttua nojahaleilu jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Muistona muistin hetkellisestä virkistymisestä jäljelle jäi hajonnut sohva ja valkoista tomua lattialle Elukon järsittyä kaapiston suihinsa hädissään. Valkoista pölyä jää tosin kaikkialle, missä Kukkei käy. Panikointi hänen ympärillään on normaali toimintamalli paikasta ja henkilöistä riippumatta.

"Mä itse oonko syy, jos vauhti hiljentyy??", Kukkei lauleli loppuillasta ja totesi heti perään, ettei vika ole hänessä vaan kondyktöörissä. Tai veturissa. Mistä noista tietää etukäteen. Kalliiksi vain tulee, jos joutuu kulkemaan hitaalla menopelillä.

Jos Eluko olisi mies, niin hän olisi mutkalla.
Jos Kukkei olisi nainen, hän olisi pikasieni.