Kukkei eksyi matkalla perille ja päätyi lastentarhan leikkipuistoon. Sieltä oli kuitenkin vaikea päästä pois - takaporttia ei ollut. Aikansa reittivaihtoehtoja pähkäiltyään päätyi tulemaan samaa kautta ulos, kuin oli sisään joutunutkin. Silloin se kirkastui!
Pako. Eikä tähän tarvita rakennusinsinööriä. Ei, vaikka olisi komea.
Ennen tarhoissa oli enemmän kuin yksi portti. Mikseivät lapset silloin, kun oli tsäänssit, harhauttaneet tarhantätejä kehittämällä älämölön ja tilanteen päälle toiselle portille, pakottaneet näin kaikkia tätejä säntäämään sinne ja mahdollistaneet loppujen lasten pakenemista toisesta portista? Sitten, kun tädit olisivat huomanneet etujoukkojen karkuun ja olisivat rynnänneet tanner kumisten takaportille, hässäkkäryhmä olisi livahtanut etuportista ulos.
Mikseivät lapset tee näin? Kukkeikin tajusin mahdollisuutensa liian myöhään. Niin myöhään, ettei pakeneminen lastentarhan leikkipuistosta enää ollut mahdollista.
Braahenkentällä olisi ollut jopa kolme porttia. Ja yksi rinne. Braku on selkeästi porttiteorian alkulähde.
Ja miksi ihmisillä on outoja nimiä? Niinkuin joku Kiril tai Jaakko? Kuulostaa kuin lasi särkyisi tai puuhun olisi hakattu lovi. Kyllä Eluko ja Kukkei ovat huomattavasti parempoja nimei. Ja PamPoi.
Elukolle: http://www.kemiallisetystavat.com/ Emmä tajuuu.... XD Haliiiii!!
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 11:39
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin