Puolikas itsemurha

Kukkei on tunteilija. Järki meni jaossa Elukolle, ja molemmat ovat tyytyväisiä ratkaisuun. Kukkei on järjetön ja Eluko tuntematon. Pikkulinnut ovat laulaneet, että ihmiset jakautuisivat pääsääntöisesti niihin, jotka toimivat järjen perusteella ja niihin, jotka antavat tunteiden ratkaista. Entäs sitten jakaantuminen napasääntöisesti tai kantapääpääsääntöisesti? Pääolkapääpolvetvarpaatsääntöisesti..? Onko kyseessä henkilö, joka on tunteidensa valtaama, mutta koittaa järjellä osoittaa itselleen asian oikean tolan? Vai oliko tämä skitsofrenian taudinkuva?

Tunteiden hallitsema yksilö elää jatkuvassa affektien kakofoniassa (voidaan ajatella myös väsriskaalana, mikäli asia on tuolloin selkeämmin hahmotettavissa), joka saattaa ilmentyä ulospäin ailahtelevaksi tulkittavana käytöksenä, tilanteen luonteesta riippumattomana itkemisenä tai suhteettomina tunnetilojen osoituksina. Etenkin, jos järki ei millään tavoin ota vastuuta asiasta ja antaa tunteiden lillua kontrolloimattomina. Onhan se tietenkin huomattavasti helpompaa nostaa selkeästi jäsennetyt raajat ilmaan ja pudistaa päätään, kuin koittaa rajoittaa hyppivien, kaivautuvien, lentoon pyrkivien ja sukeltavien tunnetilojen liikkumatilaa.

Sydämen äänet voisi mahdollisesti houkutella ydinjätteen hautauspaikaksi tarkoitettuun kotoisaan koloseen ja haudata säteilyä läpäisemättömän materiaalin alle. Helpottuisiko oleminen silloin? Kuin olisi ryhtynyt itsemurhaan, mutta unohtanut, että ranteiden avaamisen jälkeen olisi tarkoitus kuolla. Jatkaisi eloaan kyvyttömänä tarttumaan mihinkään, koska teräasetta käytellessään olisi kuitenkin katkaissut jänteet käsistään. Siinä sitä sitten läpsyttelisi menemään kärpäslätkäkäsineen. Työpaikan saisi varmasti jostain pohjoisesta henkilökohtaisena paarmantappajana. Miksei, jos palkka olisi hyvä ja edut sen mukaiset. Kylmäksi haukuttaessa voisi korjata harhaluulon mittauttamalla ruumiinlämpönsä.

Entäs ne tunteet sitten siellä pimeässä tilassa, syvällä maan uumenissa? Luultavasti saisivat lisäpontta kolme metriä alempana kuumottavasta sulasta ytimestä ja raaputtelisivat kaikessa rauhassa sikaria poltellen kahvikupposen ja sanomalehden kanssa reitin takaisin pinnalle. Paluu olisi eittämättä räjähtävä. Raketit sinkoilisivat, karnevaalimusiikki soisi ja taivaalta sataisi kimaltelevia paperinpalasia.

Ei taitaisi olla vaivan väärti haudata tunteitaan.