mikkonuba

Aamu valkeni aurinkoisena, mutta hieman pilvisenä. Lähdimme tutustumaan tarkemmin Thimphuun ja sen muutamaan mielenkiintoiseen kohteeseen. Ensin vaihdoimme kuitenkin hieman paikallista valuuttaa eli ngultrumeja (”nu”). Yhdellä eurolla saa 70 ngultrumia ja kurssi on sama kuin Intian rupialla. Käteistä täällä paikanpäällä ei hirveästi kulu, sillä matkan hintaan kuuluu ruokailut ja majoitukset.

Kyselin hieman tarkemmin vielä tästä h[IMG undefined]allituksen tavoitteesta rajoittaa turismia. Se kun kuulostaa hieman oudolta kun samaan aikaan tarvetta turistien tuomalle valuutalle olisi kovastikin. Pointti onkin siinä, että tänne kyllä halutaan turisteja, mutta niiden halutaan maksavan pääsystä sievoisen summan. Maahan ei pääse ilman paikalliselta operaattorilta ostettua matkapakettia ja hinnat ovat n. $250 päivä tasoa (sisältäen siis toki ”kaiken”), joka on siis hallituksen kontrolloima hinta. Maahan halutaan tulevan vain turisteja, jotka tuovat tarpeeksi fyrkkaa. Sinänsä ihan fiksu veto, sillä näin maa välttyy kuitenkin suuremmilta turistimassoilta ja kaiken maailman reppureissaajilta (heh), jotka tulisivat pilaamaan tämän herkän kulttuurin. Itse asiassa Pohjois-Koreaankin menee vuosittain enemmän turisteja kuin tänne.

Ihastelin jälleen Thimphun taloja. Ne ovat värikkäitä, tyylikkäitä, perinteisen bhutanilaisen kulttuurin näköisiä ja ainakin ulospäin erittäin hyväkuntoisia. Sinänsä täällä kaava on vähän mitä sattuu ja taloja tuntuu olevan ripoteltu sinne tänne. Toinen silmiin pistävä seikka on se, että täällä on siistiä. Roskia ei heitellä samalla tavalla maahan kuin vaikkapa Intian puolella tai monissa muissa maissa.
Nousimme ylös vuorelle, jossa sijaitsee valtava 52 metriä korkea pronssinen Buddha-patsas. Sen rakentaminen aloitettiin 2007 ja työt ovat vieläkin osittain kesken. Työmiehet ahersivat työmaalla omaan rauhalliseen tahtiinsa, joten eiköhän tässä vielä mene useampi vuosi ennen kuin on lopullisesti valmista. Itse Buddha-patsas on muuten ”Made in China” ja tuotu tänne osissa.

Vuorelta oli upeat näkymät Thimphuun, joka sijaitsee 2400 metrissä. Täällä vuorenrinteitä kavutessa hieman huomaa puuskuttavansa, vaikka muuten ukko onkin teräksisessä kunnossa. On vain jäänyt korkeanpaikanleiri väliin ennen matkaa.

Pistäydyimme myös katsomassa maan kansalliseläintä ”Takinia”. Se on Himalajalla elävä vuohieläin. Länsimaiset eläintieteilijät löysivät lajin vasta 1910. Näitä eläimiä on luonnossa varsin rajatulla alueella Bhutanin, Kiinan ja Intian alueilla.

Nyt aloitimme ajon kohti Bhutanin entistä pääkaupunkia Punakhaa (1950-luvun alkuun asti). Se on pieni kaupunki vain noin 70 kilometrin päässä, mutta sinne vievä vuoristoinen tie on niin huonossa kunnossa, että matka kestää 3-4 tuntia. Ja huonossa kunnossa tie todella olikin!
Vaikka tietä on jo levennetty (ei uskoisi), niin silti vastaantulevan liikenteen ohittaminen oli toisinaan hankalaa. Pienillä pätkillä alla oli asfalttia, mutta pääasiassa tie oli yhtä mutavelliä.

Pysähdyimme puolen päivän maissa Druk Wangyen Chortenin temppelissä ja muistopaikalla. Alue on rakennettu vuonna 2004 kunnioittamaan 2003 vuoden aseellisessa konfliktissa menehtyneitä. Tuolloin Etelä-Bhutanin alueella majailleet, Intiasta omaa maa-aluetta itsenäiseksi vaativat sissit lakaistiin pois maan rajojen sisältä. Sinänsä nämä sissit eivät aiheuttaneet bhutanilaisille ongelmia ja välit bhutanilaisiin olivat hyvät, mutta maan tiiviit suhteet Intiaan vaikuttivat päätökseen. Bhutanin pieni 3000-4000 hengen palkka-armeija ja joukko vapaaehtoisia teki yllätyshyökkäyksen sissien päämajaan ja parissa viikossa ongelma oli ratkaistu. Vastarinta Intian hallitusta vastaan tosin taitaa vieläkin jatkua, mutta jostain muualta käsin kuin Bhutanin rajojen sisältä.

Armeija on tosiaan täällä pieni ja se hoitaakin pääasiassa erilaisia pelastustehtäviä. Asevelvollisuutta ei ole ja kuka tahansa voi ryhtyä palkkasotilaaksi.

Lounaan jälkeen matka jatkui kapeaa tietä pitkin kohti Punakhaa. Liikennettä oli melko paljon ja rekat kuljettivat tavaraa välillä ruuhkaksi asti. Bussimatka Thimphusta Punakhaan maksaa noin 100 rahaa (1,5 euroa) ja taksillakin matka taittuu melko edullisesti, noin 300 rahalla, tosin kyytiin tarvitaan tällöin neljä matkustajaa (4 x 300 = 1200 = 17 euroa). Välillä tietyömaat pysäyttivät matkanteon.

Lopulta saavuimme Punakhan alueelle. Varsinaiseen ”keskustaan” (parisen tuhatta ihmistä) mennään vasta huomenna, mutta täällä alueella pieniä kyliä ja maatalokeskittymiä on vähän siellä täällä. Kävelimme kylän läpi noustessamme jälleen yhdelle temppelille. Elämä oli rauhallista ja lapset leikkivät pihoilla. Näkyipä yhdellä tytöllä Angry Birds t-paitakin :)

Temppeleissä ei saa kuvata sisällä. Opas kertoi pitkiä pätkiä historiaa ko. temppeliin ja buddhalaisuuteen liittyen, mutta valitettavasti tarinoiden syvällinen ymmärtäminen tai muistaminen ei ihan onnistu erilaisten nimien vilistessä puheessa. Näimme myös luokkahuoneen, jossa pienet pojat (8-12-vuotiaat) opiskelivat buddhalaisuutta munkkikaavuissa. Munkiksi ryhtymisen alaikäraja on 6-vuotta ja periaatteessa päätös ryhtyä munkiksi on elinikäinen. Munkit ovat pääasiassa valtion elättämiä ja he asuvat luostareissa. Myöhemmin heistä voi kuitenkin tulla myös opettajia ja jopa valtion virkamiehiä, jolloin myös palkkaa alkaa tippumaan.

Yli 100 000 rahan (vajaa 1500 euroa) vuosituloista maksetaan veroa 6% ja siitä ylöspäin veron määrä kasvaa progressiivisesti aina 35% asti. Valtion virkamiehille palkka maksetaan pankkitilille, mutta monissa pienissä yksityisissä yrityksissä palkka saatetaan maksaa käteisellä.

Lopulta saavuimme hotellille hieman ennen illallista. Samalla alkoi taivaalta tulla myös vettä, jota täällä ei olekaan vielä pahemmin tullut sadekaudesta huolimatta. Säät ovat siis olleet varsin hyvät, vaikka pilvien vuoksi esimerkiksi Himalajan vuoristoa ei näkynyt.

Katso lisää kuvia ja muita reissubloggauksia Pohjois-Koreasta, Fijiltä, Iranista, Kuubasta, Valko-Venäjältä ja Australiasta: www.mikkonurminen.fi

Seikkailu kohti mystistä ja sulkeutunutta Bhutania alkoi mukavalla yllätyksellä. Noustessani Finnairin koneeseen, minulle lykättiin kouraan uusi lentolippu, joka oikeutti pääsyyn bisnesluokkaan. Leveää penkkiä pystyi säätämään vaakatasoon, joten sain nukuttua erinomaisesti lähes koko lennon ajan. Myös tarjoilut olivat economy-luokkaa paremmat. Tähänhän voisi vaikka tottua! :-)

Saavuin Delhiin aamuviideltä, eli keskellä yötä Suomen aikaa. Netti toimi huonosti ja odottelua oli peräti kuutisen tuntia, sillä lento Bhutanin Paroon lähtisi vasta lähempänä puolta päivää. Odotin mielenkiinnolla lentoa Royal Bhutan Airlinesin koneella Paroon, sillä ennakkotietojen mukaan lentokenttä sijaitsee laaksossa, jonne laskeutuminen onnistuu vain hyvissä sääoloissa ja kuuleman mukaan vain kourallisella lentäjiä on lupa laskeutua tänne yhteen maailman vaarallisimmista kiitoteistä.

Kone kaarteli hieman laaksossa, mutta laskeutui ongelmitta pilvisestä säästä huolimatta. Paro ja 55 kilometrin päässä sijaitseva pääkaupunki Thimphu ovat noin 2400 metrin korkeudella merenpinnasta ja lämpötila huiteli noin 24 asteessa. Kentällä oli yksi toinenkin lentokone ja tunnelma oli hyvin rauhallinen. Nyt ei ole sesonkiaika ja koneita tulee maahan vain 3-4 päivässä kun niitä parhaimmillaan tulee 8-9. Nepalissa hiljattain tapahtunut maanjäristys tuntui myös täällä vaikkei vahinkoa syntynytkään – paitsi paikalliselle turismille, jossa järistys näkyi turismimäärän laskuna.

Maahantulomuodollisuudet sujuivat nopeasti ja paikallisopas oli minua vastassa tuloaulassa. Bhutaniin ei voi matkustaa yksin vaan paikalliselta operaattorilta on ostettava matkapaketti. Tällä kertaa minun ryhmässäni ei ollut yhtään muuta seikkailijaa, joten kierrämme maata viisi päivää oppaan ja autonkuljettajan kanssa. Oma privaatti kiertomatka on kyllä aika luksusta, vaikka toisaalta ei parin hengen ryhmäkään huono vaihtoehto olisi ollut.

Bhutan on pieni ja eristäytynyt maa, jossa asuu vajaa 800 000 ihmistä. Pääkaupunki Thimphussa asukkaita on n. 120 000 ja paikallisen mittapuun mukaan vilskettä ja vilinää. Tosiasiassa täällä on todella rauhallista, tuntuu että aika on pysähtynyt vaikka toki täälläkin nuorisolla on käsissään älypuhelimet ja autoja liikkuu teille kohtuullisesti. Internetiä on tarjolla siellä täällä, eikä sen käyttöä rajoiteta tai sensuroida. Muutenkin oppaan mukaan sensuuria ei ilmene, mutta näissä maissa sensuurin käsite voi tietysti hieman vaihdella.

Hallitus rajoittaa maahan saapumista ja korottamalla autoveroa viime vuosina, se on halunnut myös hillitä autokannan kasvua. Näillä keinoilla Bhutanissa halutaan pitää kiinni perinteisestä buddhalaisesta kulttuurista. Maahan saapuu vuodessa vain noin 60 000 turistia sekä noin 40 000 intialaista, jotka eivät tarvitse erikseen viisumia. Buddhalaisuus on täällä valtauskonto (70%), mutta myös hinduja on merkittävästi (30%). Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan mainita myös se, että televisiolähetykset sallittiin täällä vasta 1999 ja televisioiden määrä on alkanut kasvamaan vasta 2000-luvun puolenvälin jälkeen.

Bhutanilla on pitkä historia. Maassa tapahtui kuitenkin suuri muutos vuonna 2008 kun maan 5. kuningas päätti siirtää vallan parlamentille ja pääministerille. Maa siirtyi demokratiaan ja ensimmäisissä vaaleissa maalle valittiin ala- ja ylähuoneet, joissa on yhteensä käsittääkseni vähän toistasataa edustajaa. 35-vuotias kuningas on edelleen suuresti arvostettu sovittelija, mutta suurta valtaa hänellä ei enää ole. Oppaan mukaan siirtyminen demokratiaan oli hyvä juttu ja se on mahdollistanut myös asioiden kritisoimisen, sillä kuningasta ei ollut sopivaa arvostella toisin kuin parlamenttia tai hallitusta. Toisaalta täällä kansalaiset ovat hyvin rauhallisia ja maltillisia eikä esimerkiksi erityistä protestoimisen kulttuuria ole.

Toisin kuin monissa muissa vierailemissani maissa, täällä englantia puhutaan laajalti ja se on kouluissa jopa pääkieli. Oppaani puhuu myös erinomaista ja hyvin ymmärrettävää englantia.

Maa on köyhä ja se näkyy, vaikkei toistaiseksi suoranaisia hökkelikyliä ole vastaan tullutkaan. Itse asiassa talokanta on ollut varsin hyvää ja monet talot ovat ulkoasultaan perinteisen bhutanilaisen rakennuskulttuurin mukaisia ja näyttävät hienoilta. Timphussa kaksion saa vuokralle n. 8000 ja kolmion 10 000 rahalla. Minimipalkka on noin 4000 ja vastavalmistuneen palkka lähtee noin 8000 ylöspäin. Työttömyysturvaa ei ole. Toisaalta opiskelu ja sairaanhoito on maksutonta.

Kiersimme keskiviikkoiltana muutamia temppeleitä. Yksi oli Memorial Chorten, josta on tullut vanhempien ihmisten kokoontumispaikka. Paikalliset kiertävät temppeliä ympäri parittoman määrän samalla rukoillen. Kiireisimmät kiertävät temppelin yhden kerran, mutta yleensä kolme kertaa. Innokkaimmat pyörivät jopa toista sataa kertaa kerrallaan!

Piipahdimme myös Tashi Choe Dzongin linnassa. Saavuimme linnaan hieman ajoissa ja jouduimme odottelemaan puolisen tuntia sen aukeamista. Linnassa työskentelee valtion virkamiehiä ja työpäivän päätyttyä linna avataan ulkopuolisille. Upea linna on rakennettu osittain 1600-luvulla, mutta laajennettu 1960-luvulla, jolloin alkoi Bhutanin modernisointi ja kehittäminen. Tuolloin maahan rakennettiin myös ensimmäinen asfaltoitu tie.

Pitkän päivän ja reissaamisen jälkeen saavuin takaisin hotellille hieman ennen iltaseitsemää. Pakettiini kuuluu ruokailut, joten kävin syömässä hotellin ravintolassa paikallista olutta maistellen. Vaikka olin jo aivan valmis nukkumaan, niin päätin vielä pyörähtää hotellin lähistöllä sijaitsevassa karaokebaarissa, jossa paikallista nuorisoa näkyikin hieman. Ilta oli pimentynyt ja pienen pyörähdyksen jälkeen menin huoneeseen nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään, jolloin jatkaisimme matkaa 70 kilometrin (2-3h) päähän entiseen pääkaupunkiin Punakhaan.

Lisää kuvia ja muita reissubloggauksia www.mikkonurminen.fi