Leena Ihmemaassa

Leena Ihmemaassa eli Leena Tirronen teki salarakkaista laulun.

Frank Sinatra on Leenalle siivousmusaa.
Frank Sinatra on Leenalle siivousmusaa.

Leena Ihmemaassa, oletko Liisan sisko?

"Voisin hyvinkin olla kyynisempi sisko. Oikeasti perheeseeni kuuluvat eläkkeellä olevat vanhemmat, kaksi veljeä ja sisko. Minulla on ikäeroa toiseen veljeeni 18 vuotta, siskoon 15 vuotta ja toiseen veljeen kaksi vuotta, olen siis iltatähti. Taiteilijanimeni syntyi Kaninkolo-biisiä kirjoitettaessa, pitkän päivän jälkeen."

Ihmeellisin maa, jossa olet käynyt?

"Englanti on minulle väärinpäinmaa. Siellä paloi välillä hermot, kun en aina muistanut autojen ajavan toisella puolella, ja vessojen ovet avautuvat väärään suuntaan."

Sijoituit X-Factorissa kolmanneksi. Hopea on häpeä. Miltä kolmas sija tuntuu?

"Se ei ole häpeä. Kilpailun aikana ajattelin, ettei hommasta tule mitään, joten ihmettelin, että sijoituin kolmanneksi."

Yksi joulukuun lopulla ilmestyneen albumisi kappale on nimeltään salarakkaan päiväkirja. Kenen päiväkirjaa lukisit mieluiten: Martina Aitolehden, Henna Kalinaisen vai Marika Fingerroosiin?

"Johanna Tukiaisen. Hänessä on samaa viehätysvoimaa kuin Matti Nykäsessä."

Ensimmäinen singlesi on nimeltään Piru. Pirullisin asia, jonka olet tehnyt?

"Ehkä Salarakkaan päiväkirja -biisin kirjoittaminen. Siinä on piruilua, mutta se on silti sydämellä tehty. Olen kai liian kiltti, kun ei tule oikein muuta mieleen."

Arvioi asteikolla 1–10, kuinka paljon ulkonäkösi vaikutti levytyssopimuksen syntymiseen.

"5. Olisi hankaloittanut sopimuksen syntyä, jos minulla olisi Quasimodon kyttyrä. Fakta on, että ulkonäkö vaikuttaa musiikkiteollisuudessa, mutta ei Suomessa ehkä niin paljon kuin muualla; olen hyvin tavallisen suomalaisen näköinen ja painoindeksini on pikkuisen vaille ylipainoisen. Haluan kuitenkin muistuttaa, että kauneinta ihmisessä on itseluottamus, se tuo hehkua."

Käyttääkö hipster hipstereitä?

"En käytä. Tykkään hipster-tyylistä, mutta joku oikeasti hipster ei varmaan luokittelisi minua hipsteriksi."

Mitä laulat karaokessa?

"Viime aikoina Matkalla Alabamaan. Tykkään karaokesta ihan hulluna, mutta minun pitää olla aika promilleissa, että alan laulaa. Käyn Kouvolassa veljen ja siskon kanssa karaokebaari Mutterissa."

Leena Ihmemaassa Club Libertéssä 2.3. http://www.facebook.com/leenaihmemaassa

Uraputki

  • 1984 Syntyy.
  • 5 v Aloittaa klassisen pianon soiton. ”Soitin sitä 13 vuotta.”
  • 10 v Voittaa Valkealan Tenavatähti-kilpailun. ”Tenavatähtibuumin aikaan joka kaupungilla oli omia kisoja.”
  • 20 v Ylioppilaaksi Kouvolan lyseon lukiosta. ”2 E:tä ja 2 A:ta.”
  • 21 v Plastic Superstar-bändi. ”Soitimme melodista rockia.”
  • 23 v Muuttaa Lontooseen. ”Se oli hyppy tyhjän päälle, tein satunnaisia blokkarin töitä.”
  • 25 v Tapaaa nykyisen kumppaninsa.
  • 26 v Ensimmäinen albumi Leena Ihmemaassa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi