Rakkaus geenikartalla

Näin luonto määrää parisuhteestamme.

Menee naimisiin, tulee eroamaan, siinä välissä lisääntyy, on herkkä ja valinnut taas väärän miehen, on antelias. Tämän kaiken ja paljon muuta tutkijat pystyvät päättelemään geeneistäsi. Onko parisuhdekursseista tai -oppaista enää mitään hyötyä, kun luonnolla näyttää olevan ihan oma tahtonsa. Mirja Wuokko raportoi rakkauden laboratoriosta.

Hänellä on maailman kauneimmat silmät, ihana ääni ja tuoksu saa jalat menemään alta. Rakastetun ajatteleminen pistää sydämen pamppailemaan, ainakin aluksi. Myöhemmin voi perustella parinvalintaansa järkiperustein: hän on luotettava, älykäs ja huumorintajuinen. Tai “hänellä on hyvät geenit”. Yhdysvalloissa yhä useampi pari käy geenikonsultilla selvittämässä yhteensopivuuttaan. Alan keskusjärjestö kehottaa kaikkia perimänsä riskeistä huolestuneita konsultin juttusille.

Ennen kuin käydään läpi, miten geenit vaikuttavat parisuhteesi, otetaan pienet kertausharjoitukset. Miten sinä saitkaan alkusi?

Vanhempasi ovat tavanneet joissakin ällöttävissä olosuhteissa, joista et halua kuulla enempää ennen kuin täytät 40. He antoivat sinulle 23 kromosomiparia, jotka sisältävät kaikki ihmisen reilut 20 000 geeniä. Geenit välittävät informaatiota sukupolvelta toiselle ja ohjaavat solujen kehittymistä, erilaistumista ja toimintaa. Arviolta noin kolmannes alkavista raskauksista keskeytyy spontaanisti, suurin osa kromosomimuutosten seurauksena. Perintötekijät ovat puoliksi samanlaisia kuin vanhemmilla. Loput peritään aiemmilta polvilta: ”Hänellä on aivan isoisänsä korvat”.

Sukupuoli määräytyy sen mukaan, onko isä antanut siittiössään äidin munasolun kaveriksi X- vai Y-kromosomin. 23. kromosomipari on naisilla mallia XX ja miehillä XY. Naisilla ja miehillä on lähes samanlaiset geenit, vain 80 geeniä viimeisessä kromosomiparissa erottaa pojan tytöstä. Y:ssä oleva poikageeni SRY tuottaa sikiölle kivekset, jotka hoitavat testosteronin tuotannon ja tekevät lapsesta pojan. Estrogeeni vastaa tytön muutoksista. Joissakin harvinaisissa tapauksissa sukupuoli ei selviä heti syntymän jälkeen neuvolakorttiin laitetaan sukupuolen kohdalle rasti ei tietoa -sarakkeeseen.

Mutta entä sitten, kun synnytyslaitokselta on lähdetty kaasu pohjassa ja hormonitkin alkavat hyrrätä? Tutustuimme geeneihin, jotka määräävät parisuhteessamme kaapin paikan.

1. Homogeeni?

Hormonit, kromosomit ja elimistön rakenteelliset ominaisuudet vaikuttavat sukupuolisuuteen. Jotkut kokevat olevansa väärässä kropassa. Yleisin ”poikkeama” on homoseksuaalisuus. Ruotsalaistutkimuksen mukaan heteromiehillä ja lesboilla aivojen oikea puolisko on vasenta suurempi, kun taas heteronaisilla ja homomiehillä aivopuoliskot ovat symmetriset. Heteromiesten oikeanpuoleinen mantelitumake on kytköksissä useampiin aivojen alueisiin kuin vasen. Kaksostutkimuksissa on havaittu, että identtisen kaksosveljen ollessa homoseksuaali, toisen veljen homouden mahdollisuus kasvaa. Tutkijat arvioivat, että homous on 40-prosenttisesti perinnöllistä. Stanfordin yliopiston genetiikan laitoksen mukaan ei ole olemassa yhtä homogeeniä, vaan homous on useamman geenin ja ympäristön yhteisvaikutusta. Tällä ei viitata kasvatukseen vaan esimerkiksi sikiöajan hormonitoimintaan.

2. Tolta saa -skanneri

Seinäruusuille tiedoksi: kaverilla käy flaksi, koska hän antaa. Brittitutkimuksen mukaan 72 prosenttia parikymppisistä pystyy näkemään vastakkaisesta sukupuolesta hakeeko hän satunnaista seksiä vai vakavampaa suhdetta. Pelkän valokuvan perusteella. Tutkijat arvelevat kyvyn kehittyneen evoluution aikana parinvalintaa helpottamaan. Durhamin yliopiston professori Anne Campbell kyseenalaistaa evoluutiobiologien suositukset useista partnereista jälkeläisten geneettisen monipuolisuuden varmistamiseksi. ”Evoluutio ei ole vielä johtanut siihen, että naiset nauttisivat miesten lailla yhden illan jutuista. Naisista puolet ja miehistä 80 prosenttia nauttii satunnaisesta seksistä”, Campbell kertoo. Naiset ovat halukkaimmillaan kaikenlaiselle kanssakäymiselle ovulaation aikana.

3. Kapean vyötärön perässä

Symmetriset kasvot viehättävät kumpaakin sukupuolta. Miehellä plussaa ovat leveät hartiat. Mikä naisten ulkonäössä viehättää miehiä eniten? Jos jätetään yksilölliset mieltymykset huomiotta ja haetaan läpi ihmiskunnan historian vallinnutta megatrendiä, voittaa kapea vyötärö muut ominaisuudet, väittävät antropologit. Mitä hyötyä hoikasta vyötäröstä on evoluutiolle? Lihavien naisten on vaikeampi tulla raskaaksi. Lisäksi Liverpoolin yliopiston tutkijat raportoivat, että melkein 20 prosenttia lihavista naisista joutuu synnytyksessä hätäsektioon, koska heidän kohtunsa ei toimi kunnolla.

4. Naiset aina rakastuvat renttuihin

Peter Jonasonin ryhmä New Mexicon valtionyliopistosta julkisti kesäkuussa tutkimuksen, jonka mukaan psykotesteissä machoksi luokiteltu mies kaataa eniten naisia. Impulsiivisen, narsistisen, jännityshakuisen ja petollisen James Bond -tyypin väitetään viehättävän naisia eniten silloin, kun he haluavat tulla raskaaksi. Tutkijat väittävät, että naisen geeneissä piilee halu varmistaa lasten terveys maskuliinisen miehen avulla. Professori David Schmitt Bradleyn yliopistosta arvelee, että Bondit ovat tarpeeksi härskejä pokaamaan jopa varattuja naisia. Naiset rakastuvat renttuihin, koska heitä on harvassa. ”Jos epämiellyttävät geenit yleistyisivät, oppisivat naiset varomaan petollisia tyyppejä”, Schmitt arvelee.

5. Haista paras

Lisäävätkö ihmisen erittämät hajumolekyylit viehätysvoimaa ja seksuaalista halukkuutta? Rakastuneet väittävät niin, tuoksuteollisuus uskoo siihen ja monien eläinten tiedetään pariutuvan feromonien perusteella. Ihmisillä on niiden aistintaan tarvittava vomeronasaalinen elin, mutta toimiiko se? Ainakin VNO-elimellä on suora yhteys aivojen mantelitumakkeeseen ja hypotalamukseen, jotka säätelevät seksuaalikäyttäytymistämme. Kyselytutkimukset osoittavat, että miehen haju on naisille erittäin tärkeä. New Yorkin Rockefeller-yliopiston hajututkimuskeskuksen johtaja Leslie B. Vosshallin ja Hiroaki Matsunamin mukaan ihmiset jakautuvat kolmeen hormonihaistelijakastiin. Osa ihmisistä pitää miehen hiestä eristettyä androstenonia miellyttävänä makeankukkaisena tuoksuna. Jotkut eivät haista mitään. Kolmannet pitävät hajua kainalohien löyhkänä. Taustalta löytyy ero geeneissä. Hienhajun haistaneet kantavat kahta hyvää OR7D4:n kopiota nenänsä hajureseptoreissa. Huonommin haistavilla on samasta geenistä korkeintaan yksi kopio. Saatamme siis huomaamattamme haista ihastuksemme mielestä pahalta!

6. Huijaripillerit

Tutkijat ovat pitkään arvelleet ehkäisypillereiden aiheuttavan hämminkiä naisten parinvalintaan. Claus Wedekind Bernin yliopistosta laittoi naiset haistelemaan miesten käytettyjä t-paitoja. Naisia miellyttivät eniten paidat, joiden omistajien MHC-antigeenit, eli vastustuskykyyn vaikuttavat ominaisuudet, olivat mahdollisimman erilaiset kuin heillä itsellään. Ainoastaan e-pillereitä syövät naiset valitsivat omaa perimäänsä muistuttavia miehiä. Craig Roberts Liverpoolin yliopistosta väittää pillereiden hämäävän naisen luontaista kykyä valita perimältään erilainen kumppani. Geeneiltään erilaiset onnistuvat lastenteossa paremmin, saavat terveempiä ja vastustuskykyisempiä lapsia, eivätkä kyllästy toisiinsa niin helposti. Bostonissa on aloittanut maailman ensimmäinen perimään perustuva nettideittiyritys. ScientificMatch.com kerää jäseniltä sylkinäytteet ja lupaa etsiä DNA:n perusteella parhaan kumppanin.

7. Antisosiaaliset lisääntyvät

Sisäinen kauneus voittaa. Vakavaa suhdetta etsivät naiset ja miehet ovat yllättävän yksimielisiä: luonne on tärkein. Englannissa, Yhdysvalloissa ja Suomessa äidilliset naiset ja kiltit miehet pääsevät naimisiin. Muuten parinvalinta on yhtä rulettia. Avioparien luonteet voivat olla aivan erilaiset. Krimikset tekevät poikkeuksen. Hyvin antisosiaaliset henkilöt valitsevat useimmiten puolisokseen samankaltaisen. Antisosiaalisia ominaisuuksia ovat negatiivinen emotionaalisuus, aggressiivisuus ja impulsiivisuus. Vaikea temperamentti ja matala itsekontrolli ovat periytyviä ominaisuuksia. Ruotsalaiset tutkimukset osoittavat tunteettoman antisosiaalisuuden periytyvän jopa 80-prosenttisesti. Antisosiaaliset hankkivat keskimääräistä enemmän lapsia.

8. Tsekkaa kiltti vasopressiineistä

Ennen avioitumista saatetaan tulevaisuudessa testata vasopressiinit. Ainakin jyrsijöillä korkeat arvot saavat urokset käyttäytymään kiltisti puolisoa ja jälkikasvua kohtaan. AVPR1a-geeni säätelee aivojen vasopressiinireseptoreita. Israelilaistutkijat ovat löytäneet vasopressiinin ja anteliaisuuden yhteyden. Piheillä ihmisillä on geenistä eri versio kuin anteliailla.

9. Sensitiiviset, yhtykää!

Psykologian professori Elaine N. Aron kehottaa temperamentiltaan herkkiä ihmisiä menemään keskenään naimisiin, koska herkkikset ymmärtävät toisiaan paremmin. Aronin mukaan 20 prosenttia väestöstä on perinyt sensitiivisen hermojärjestelmän. He häiriintyvät helposti ympäristön ärsykkeistä, eivätkä tyydy suhteessaan vähään. Puolison pienimmätkin signaalit tulkitaan dramaattisesti. Jatkuva huolestuminen ja ylistimulaatio saa herkän stressaantumaan. Hän tarvitsee rentoutumiseen paljon aikaa. Sensitiiviset nauttivat eri asioista kuin muut. Erityisen herkkiä he ovat seksin suhteen. Heillä on mystinen käsitys seksistä ja he kiihottuvat vain hienovaraisista vihjeistä.

10. Rakkaus on sokea

Vanha varoitus on osoitettu todeksi Andreas Bartelin tiimin kokeissa. Kun ihmiset katsovat rakastettuaan, vaimenee kriittiseen ajatteluun yhteydessä olevien hermoratojen toiminta. Rakkaus on aivotoimintaa. Rakkaan kuvan näkeminen vilkastuttaa neljän aivoalueen toimintaa. Sekä syvällä aivokuoressa ”jännitysosastolla” että aivojuovioissa ”palkitsemisosastolla” on säpinää.

11. Paita ja peppu -hormonit

Ulkopuoliset ihmettelevät, kun rakastuneet muuttuvat samankaltaisiksi. Donatella Marazzitin tutkimuksissa selvisi, että alle puoli vuotta seurustelleiden parien hormonitasot lähenevät toisiaan. Miesten testosteronitasot laskevavat ja naisten nousevat.

“Ehkä luonto on järjestänyt näin, jotta pari pysyisi yhdessä tämän kriittisen vaiheen yli”, Marazziti arvelee. Rakastuminen on stressaavaa, serotoniinitasot laskevat ja kortisoli on koholla. Pari jaksaa valvoa yökaudet ja hehkuttaa päivisin frendeille. Italialaistutkijat lohduttavat hormonien palautuvan normaalitasolle parin vuoden kuluessa.

12. Lisäänny nuorena

Naisten lisääntymisikää ja elämäntapoja on kytätty niin, että miesten osuus jälkeläisten tuotannossa on melkein unohdettu. Perinnöllisyystutkijat varoittavat miesten huonoista elintavoista. Siittiöt kärsivät isän päihteiden käytöstä ja nakkikioskiruuan syönnistä. Isä saattaa siirtää huonoja geenejä jopa kolmanteen polveen sikailullaan. Lapsen terveyteen vaikuttaa paitsi äidin, myös isän lisääntymisikä. Tohtori Barry Starr Stanfordin yliopistosta varoittaa iäkkään siittäjän riskeistä. 50-vuotiaalla miehellä on kolminkertainen riski saada lapsi, jolla puhkeaa skitsofrenia, kuin 25-vuotiaalla. Vanhat isät tuottavat keskenmenoja, autismia ja Downin syndroomaa. ”Ikääntyneiden miesten solujen jakautumisessa ja DNA:n kopioitumisessa tapahtuu enemmän virheitä”, Starr sanoo.

13. Muroilla poikia

Britit väittävät äidin hedelmöityshetken ruokavalion vaikuttavan jälkeläisen sukupuoleen. Eniten kaloreita aamiaisella popsineiden äitien lapsista 56 prosenttia oli poikia, kun vähiten syöneet naiset saivat pojan vain 45 prosentin todennäköisyydellä. Raskaaksi haluavan ei kannata laihduttaa, vaan syödä natriumia, kalsiumia ja B- ja C-vitamiineja sisältäviä ruokia. Tilastollisesti suuren merkityksen sai myös aamiaisen koostumus: muroja syöneet naiset saavat poikia, Oxfordin yliopistosta kerrotaan.

14. Musta pekka: Saitko avioerogeenin?

Psykologian professori Michael Lyons ja psykologi Beth Jerskey vertasivat 8000:n Yhdysvaltojen armeijassa palvelleen identtisen ja epäidenttisen kaksosen naima- ja erotilastoja. Terveydentilaa ja elämänkulkua selvitettiin myös haastatteluin. Identtisillä kaksosilla oli taipumus erota, jos toinenkin kaksonen erosi. Eroalttiutta lisäsivät päihteiden väärinkäyttö ja mielenterveyshäiriöt, kuten depressio. Minnesotan kaksostutkimuksissa selvisi, että väestön eroprosentin ollessa 19 identtisen kaksosen eroriski nousee 45 prosenttiin, jos toinen kaksonen on eronnut. Kaikilla pareilla omien tai puolison vanhempien ero lisää eroriskiä huomattavasti. Johtuuko tämä esimerkistä vai geeneistä? Professori Brian D´Onofrio Indianan yliopistosta arvelee, että 34 prosenttia riskistä johtuu geeneistä ja 66 prosenttia omien vanhempien erosta. ”Ihmiset eivät peri mitään yksittäistä erogeeniä, mutta he perivät vanhemmiltaan avioliittoon sopeutumattoman luonteen”, professori selittää. ”Mikä tahansa psykopatologinen ominaisuus tekee avioliitossa pysymisen vaikeammaksi.” Terri Moffitt King´s Collegesta tutki Wisconsinin yliopiston tiimin kanssa 26 vuoden ajan uusiseelantilaisia ja raportoi MAOA-geenin passiivisuuden altistavan väkivaltaiselle käytökselle. Geenin toiminta on häiriintynyt noin 37 prosentilla väestöstä. Sen tuottama monoamino-oksidaasi A-entsyymi säätää monien keskushermoston välittäjäaineiden, kuten dopamiinin ja serotoniinin toimintaa. Onneton lapsuus ja normaali MAOA-geeni tuplaa henkilön riskin tulla aikuisena tuomituksi väkivaltaisesta käytöksestä. MAOA-geenivirhe ja onneton lapsuus -yhdistelmä nostaa riskin 8-kertaiseksi. Monet tutkijat ovatkin kehottaneet puuttumaan häiritsevästi käyttäytyvien pikkulasten ja koululaisten kasvuympäristöön. Suotuisissa olosuhteissa hankalankin luonteen perinyt tenava kehittyy yleensä yhteiskuntakelpoiseksi.

10 kommenttia

Jaaha....

22.8.2008 21:10

"...Suomessa äidilliset naiset ja kiltit miehet pääsevät naimisiin"

Enpä ole havainnut tällaista. Ennemminkin sanoisin, että juuri Suomen kaltaisessa maassa ns. kunnolliset miehet eivät pääse naimisiin, koska valtio maksaa yh-äideille niin paljon sosiaalitukia, ettei naisten tarvitse käyttää yhtään harkintaa miesten kanssa, vaan voivat vapaasti sekoilla niiden ihanien sosiopaattien kanssa. Ja valtio maksaa viulut verojen kautta, myös kilttien miesten pussista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Acidizer

23.8.2008 04:11

Amen. Turha tuon edellisen kaverin kommenttiin on mitään enää lisätä. Nämäkin kirjaimet vain automaatin vaatimuksesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nimipirkko

23.8.2008 18:23

Jos kunnollinen on
tylsä,
huumorintajuton
katkera
pikkusieluinen
huono itsetuntoinen
ottaa kaiken itseensä
persoonaton
täynnä itsesääliä
naisvihaa

Niin jää luonnon valinnassa ilman naista.

Ihan sama miten "kunnollinen" on, jos ei kiinnosta seksuaalisesti.
Ei mieskään nai sellaisen kanssa, joka ei nosta eteen - miksi naisen sitten pitäisi ottaa moinen mies joka ei kiihota?
Ei se ole naisen ongelma. Miten olisi jos mies itse kehittäisi itseänsä valittamisen sijaan? Mutta ei, valittamalla mies kertoo vain että ei hänessä ole aineksia kehittymiseen, joten miten moista voisi katsoa seksuaalisesti haluttavana?
Asia on niin yksinkertainen.
Miksi valita huono eli itselle sopimaton?

Ennemmin ilman tai joku toinen - jotkut naiset jopa yksinhuoltajina, kun se on mahdollisuus. Ei kai tässä itseänsä pidä miehelle myydä - etenkin kun naiset osaavat elättää itsensä ilman miestäkin. (Esimerkkinä allekiroillut joka ei tarvitse yhteiskunnan tukia)

Valittajat, tehkää itsellenne jotain - opiskelkaa, harrastakaa, olkaa aktiivisia yhteiskunnassa ja ympäristössä. Ei ketään kiinnosta kuunnella negatiivista rutinaa - peilistä löytyy se syy, jos ette sitä muuta, vikakin on siellä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zainab-9

25.8.2008 02:02

Loogisestihan naisella varsinkaan ei ole *varaa* olla täysin uskollinen parittelukumppanilleen. Koska kymmenisenkin aikuisikään elävää lasta on naiselle todella hyvä saavutus (vrt. yritteliäs mies voi siittää vaikka sata lasta), kannattaa ainakin parille hommata jostain vieraat siemenet. Kaikkia munia ei kannata panna samaan koriin!

Siksi naisten seksifantasia #1 on "pitkä, tumma, komea muukalainen", joka "ihmeellisen yön jälkeen" kuitenkin katoaa tiehensä ja jättää naisen elämään normaalia elämäänsä.

(Ja joo joo, kuten kaikki viisaat aikuiset tietävät, "vuoroin vieraissa käydään" on oikeasti tuhoisa rakastavalle parisuhteelle, oli uskoton sitten mies tai nainen. Mutta evoluutiopsyka on nyt muodikas seuraleikki. Ensi vuonna varmaan marxismi tai taas freudilaisuus.)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kriiiiitiikkko

25.8.2008 11:27

Täysin turha artikkeli, tyhmiä yleistyksiä ja täyttä sontaa useimmat noista "tutkimuksista". Citylle nykyään tyypillinen teksti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

metrosex, synnytysikä, imetys

25.8.2008 13:38

Mielenkiintoisia tutkimuksia kun mietii Suomen aivan uusia kasvavia terveysongelmia, vastustuskykyä ynm ja feminismin voimaa maassamme:

”Ainoastaan e-pillereitä syövät naiset valitsivat omaa perimäänsä muistuttavia miehiä. Craig Roberts Liverpoolin yliopistosta väittää pillereiden hämäävän naisen luontaista kykyä valita perimältään erilainen kumppani. Geeneiltään erilaiset onnistuvat lastenteossa paremmin, saavat terveempiä ja vastustuskykyisempiä lapsia, eivätkä kyllästy toisiinsa niin helposti..”

- Eli miksiköhän meillä feministisessä e-pillereiden kultamaassa ovat juuri kaikki metroseksuaali ihanteet ja homot maailman kovimmassa huudossa, vaikka kaikki tutkimukset sanovat juuri päinvastaista –mahdollisimman erilaiset, miehinen mies ja naisellinen nainen, antavat toisilleen terveydeltään vahvimmat lapset.

” Naisten lisääntymisikää ja elämäntapoja on kytätty niin, että miesten osuus jälkeläisten tuotannossa on melkein unohdettu. Perinnöllisyystutkijat varoittavat miesten huonoista elintavoista. Siittiöt kärsivät isän päihteiden käytöstä ja nakkikioskiruuan syönnistä. Isä saattaa siirtää huonoja geenejä jopa kolmanteen polveen sikailullaan. Lapsen terveyteen vaikuttaa paitsi äidin, myös isän lisääntymisikä..”

-Niin siis meillä on maailman korkein ensimmäisen lapsen synnytysikä. Historiallinen +29 vuotta. Tähän ikää mennessä sekä isä, mutta erityisesti lapsen kehityksen kannalta tärkeämpi äiti (raskausaika, imetys jne) ovat hormonitoiminnoiltaan huonontuneet jo 10 vuotta verrattuna ihanteellisimpään ikään sekä mikä pahinta, vetäneet kehoonsa erilaisia kemikaaleja valmisruuista ja ilmansaasteista ynm huikean määrän ennemmän mitä 20v. synnyttävä (vrt taas raskausaika napanuorineen, imetys ynm).

-Mainittakoon myös että meillä on naisten/äitien alkoholinkäyttö viisinkertaistunut vain 30 vuodessa.

-Ja päälle siis vielä tämän ”sairastuttavan” synnytysiän lisäksi tuo e-pillereiden syönti ja ”sairastuttavat” metroseksuaali ihanteet miesten haussa.

-Onko siis ihme että allergiat, hermostoperäiset sairaudet, autoimmuunisairaudet ynm ovat Suomessa yhtäkkiä räjähtäneet kasvuun.

-Ja vielä tämän kaiken päälle on vain kylmä tosiasia että feministisessä Suomessa lopetetaan imetys kaikkein varhaimmin ja äidit suuntaavat takaisin uraohjuksiksi.
-Samoin naisellinen terve äitisuhde joka viihtyy kotona lapsensa kanssa rakentaa lapsen mielenterveyttä parhaiten ja ehkäisee mm sairastumasta masennukseen.
-Suomessa myös ”lapset painostetaan” pois kotoa maailman nuorimpana. Poikalapset erittäinkin koviin oloihin jo siitäkin syystä että meillä on koko länsimaiden viimeisenä vankilankin oloja kovempi asepalvelus tässä mittakaavassa.

Esim.
Imetys edistää vauvan ja äidin terveyttä

http://www.keskipohjanmaa.net/gen/88076.asp
http://www.yle.fi/uutiset/24h/id89874.html

-Kaiken tämän päälle kun vielä laskee maailmanennätys luokan erot (nainen alkuunlaittajana Suomessa lähes ¾ tapauksista) ja yhden ihmisten talouksien määrän, voi kait oikeutetusti kysyä, että onko tämä feminismi tosisssaan joku terve rakentava suuntaus kulttuurissa vai onko se kuitenkin taas yksi luonnoton ISMI historiassa joka loppupeleissä kierouttaa ja sairastuttaa kulttuuria?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juulianoskan

26.8.2008 01:36

Ehkä typerintä on niputtaa aina kaikki uudistus samaan, tyyliin "e-pillerit yleistyy, valmisruoka yleistyy, ydinvoima on keksitty, lääkkeet on keksitty - > ei ihme että allergiat lisääntyy". Huokaus. Eipä asiat ole noin mustavalkoisia. Kun ei asioihin perehdytä (luetaan yksi cityn juttu), vedetään aika vaarallisia ja nopeita tulkintoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

feminismus

28.8.2008 02:10

"-Kaiken tämän päälle kun vielä laskee maailmanennätys luokan erot (nainen alkuunlaittajana Suomessa lähes ¾ tapauksista) ja yhden ihmisten talouksien määrän, voi kait oikeutetusti kysyä, että onko tämä feminismi tosisssaan joku terve rakentava suuntaus kulttuurissa vai onko se kuitenkin taas yksi luonnoton ISMI historiassa joka loppupeleissä kierouttaa ja sairastuttaa kulttuuria?"

No siis mies ja nainen ovat epätasa-arvoisia pääosin siksi, että pariskunnalla on lapsia. Feministi jolla on lapsia se vasta paradoksaalinen olento onkin. Feminismi toimii vallan mainiosti kun jätetään lapset tekemättä. Sellainen yhteiskunta kyllä poistuu luonnollisesti sadassa vuodessa mutta naisten sortoakaan ei samassa mittakaavassa esiinny.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rITZENA

23.11.2009 14:53

Tossa kirjoituksessa, aika hyvin tuli esille pientä katkeruutta yhteikuntaa ja nykyistä elämän tapaa kohtaan.
Se että miksi näin on että naiset tekevät myöhemminlapset ja painuvat heti töihin on se että yhteiskunta ei ue kotiin jäävää naista siten että nainen saisi oikean korvauksen tästä kotona olostansa ja toinen on se että suomen yhteikunta ei tue myöskään koulutuksen välissä lasten hankkimista millään muotoa eikä työ elämä hyvällä katso jos opiskelut ja työt keskeytyvät lapsen teon vuoksi. Muutetaan yhteiskunnan rakenne perhe ja lapsi myönteiseksi kaikilta osin niin ne lapsetkin tulisi hankittua aiemmin.
Sitten se on ny vanha juttu jo sen on naiset tienneet et spurku miehiltä ei jälkeläistä kunnollista saa se on vaan naisten geeneihin näin kirjotettu ,kyllä jokainen nainen haluaa jälkeläisilleen oikeanlaiset geenit ja pysyvän kumppanin ,mutta ei jäädä kotiin lapsikatrasta hoitamaan , nykyään suositaan miestä joka kykenee tasapainoilemaan työn ja perheen välillä ,niin että hoitaa jälkeläisiään ja tukee naistaan sen omissa harrastuksissa.
Evoluutio menee eteenpäin vanhanaikaiset roolimallit väistyy ja se tarvitsisi nyt ottaa näissä koulutus, työ ja lapsenteko asioissa huomioon tosissaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rITZENA

23.11.2009 14:54

Tossa kirjoituksessa, aika hyvin tuli esille pientä katkeruutta yhteikuntaa ja nykyistä elämän tapaa kohtaan.
Se että miksi näin on että naiset tekevät myöhemminlapset ja painuvat heti töihin on se että yhteiskunta ei ue kotiin jäävää naista siten että nainen saisi oikean korvauksen tästä kotona olostansa ja toinen on se että suomen yhteikunta ei tue myöskään koulutuksen välissä lasten hankkimista millään muotoa eikä työ elämä hyvällä katso jos opiskelut ja työt keskeytyvät lapsen teon vuoksi. Muutetaan yhteiskunnan rakenne perhe ja lapsi myönteiseksi kaikilta osin niin ne lapsetkin tulisi hankittua aiemmin.
Sitten se on ny vanha juttu jo sen on naiset tienneet et spurku miehiltä ei jälkeläistä kunnollista saa se on vaan naisten geeneihin näin kirjotettu ,kyllä jokainen nainen haluaa jälkeläisilleen oikeanlaiset geenit ja pysyvän kumppanin ,mutta ei jäädä kotiin lapsikatrasta hoitamaan , nykyään suositaan miestä joka kykenee tasapainoilemaan työn ja perheen välillä ,niin että hoitaa jälkeläisiään ja tukee naistaan sen omissa harrastuksissa.
Evoluutio menee eteenpäin vanhanaikaiset roolimallit väistyy ja se tarvitsisi nyt ottaa näissä koulutus, työ ja lapsenteko asioissa huomioon tosissaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi