12.2.2015

Lasten villapaidasta pikkuinen käsilaukku

Joskus tulee kierrätyksestä otettua myös huonokuntoisia tavaroita mukaansa. Tämä paita oli niin nukkainen ja likainen kun sen kotona kaivoin aarrekassistani. Pesin, koitin irrotella varovasti likaa hihoista tuloksetta. Poistin siis lopulta…

28.1.2015

Kaksi vanhaa paitaa

Sukelsin jälleen lumppulaatikkoon josta kaivoin kaksi vanhaa paitaa. Toinen miesten flanellipaita ja toinen naisten puuvillaneule. Molemmat parhaat päivänsä nähneitä. Ensin pesua ja nukanpoistoa flanellista, puuvillaneule oli vain harmaa, enkä sitä…

25.1.2015

Kaksi parhaat päivänsä nähnyttä kaulaliinaa

Nämähän oli jo viskattu kylmään Kierrätyskeskuksen ilmaispisteeseen. Raasut huusivat kylmästä. Otin kotiin, pesin ja huoltsin. Otin sakset esiin ja annoin niille uuden elämän.

21.1.2015

Jussipaidasta

Vanha, venunut ja vanunut jussipaita, jonka selässä komea reikä. Paidan toki voisi heittää kaatopaikalle tai voi kerätä tilkkua muutamat palaset ja langan jämät nurkasta lojumasta ja tehdä jotain ihanan lämpöistä….

20.1.2015

Nahkatakki

Ilmaispisteellä roikkui surullisena vanha nahkatakki, se oli roikkunut siinä jo jonkin aikaa ennen kuin päätin ottaa sen mukaani kotiin. Nahkatakki värjötteli aikansa pakkasessa kun otin sen sisään ja aloin työstämään….

Kuvassa kaikki tarpeellinen: Käsikoru, ketjuja, koristeita ja liimaa
29.12.2014

Vanhan käsikorun muodonmuutos

En heitä koskaan oikeastaan mitään pois. Ihan siitä syystä, että joskus voi tarvita niitä. Huono ajatus sinällään, sillä voi tuolla tavoin voi saada myös kaaoksen aikaan. Itselläni tosin kiertää materiaalit…

28.12.2014

Hattu ja ruusuke

Vanha ja kummallinen villakangashattu oli viskattu kirpparille. Musta ja tylsä hattu, raasu oli tungettu piiloon laatikon pimeimpään nurkkaan. Kenellekkään ei hattu kelvannut. Mutta minä päätin sen mukaani ottaa kun surullisesti…

27.12.2014

Vyöstä ranneremmi

Vöistä saa helposti ja nopeasti kaikenlaista korua. Varsinkin rannekoruja. Tässä yksi vaihtoehto. Tarvikkeet: -leveä vyö -neljä sirkkaa -nahkanauha Leikkaa vyöstä ranteen mittainen pala ja tee neljä reikää molempiin päihin. Pujota…

20.12.2014

Kierrätyslahja

Onko kierrätyslahja hyvä lahja vai tunnetko sen olevan lähinnä ällötys? Tein ystävälleni vanhasta punaviinillä tuhotusta pöytäliinasta ja paidannapista ruusukkeen jota voi käyttää pipossa, paidassa tai laukussa. Lahjalaatikon ruusukkeelle tein tapetin…