Toissa perjantainen SYL:n 90-vuotisjuhlaseminaari käsitteli muun muassa opiskelijalähtöistä oppimista. Yksi sen lukuisista helmistä oli opiskelija Veera Kalevan kertoma esimerkki lukupiireistä, joita opiskelijat ovat alkaneet omaehtoisesti elvyttää.
Toinen, vielä pidemmälle viety sovellus samasta aiheesta oli professori Juha Suorannan alustus intialaisesta Sugata Mitrasta, Newcastlen yliopiston professorista, joka on tutkinut miten köyhien alueiden lapset voivat oppia ilman koulua ja opettajaa tai pätevien opettajien hakeutuessa töihin vauraammille alueille.
Mitra tutki, pystyvätkö syrjäisen intialaiskylän tamilinkieliset 10–14-vuotiaat lapset keskenään ja internetin avulla oppimaan molekyylibiologiaa ilman opettajaa ja vieraalla kielellä (englanniksi). Heillä oli mukanaan 14-vuotias maallikko, joka toimi mentorina. Mitra pyysi nuorta mentoria ”olemaan kiinnostunut lasten toiminnasta, kyselemään heiltä ja pyytämään selityksiä, mitä he juuri nyt tekevät tai mitä ovat oppineet.
Viiden kuukauden jälkeen koeryhmän lasten testimenestys ei poikennut vertailuryhmän (suurkaupungin englanninkielisessä eliittikoulussa pätevien opettajien johdolla opiskelevien) lapsien vastaavasta menestyksestä.
Tulosten pohjalta kehitetty pedagoginen ajattelu, ”minimally invasive education” perustuu 1) vapaasti muodostuville pienryhmille 2) internetin käytölle 3) vapaalle yhteiselle ajattelulle ja oivaltamiselle sekä ideoiden vaihdolle ja ”varastamiselle” prosessin aikana 4) oppilaiden ikäiselle mentorille, joka on kiinnostunut oppilaiden tekemisistä.
Suorannan puheenvuoro herätti heti tuoreeltaan kriittisiä kommentteja. Esimerkiksi vertailuryhmän koulun ”eliitti”-asemaa epäröitiin.
Mutta mikä ettei? Siinähän olisi mallia opiskelijalähtöiselle oppimiselle myös yliopistoissa. Jos köyhät intialaislapset pystyvät siihen, mikseivät suomalaiset korkeakouluopiskelijat?
Lähde: Wikipedia-artikkeli, jota professori Juha Suoranta esitteli ja taustoitti SYL:n 90-vuotisjuhlaseminaarissa 11.3.2011.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sugata_Mitra