Ei saatanan saatana – pitääkö leikkiä hengellä?

  • Mikko Salasuo

Tulli takavarikoi 1000 litraa lakkaa ja viikolla saimme lukea uutisia useista gamma-övereistä Joensuussa. Nyt vetää vihaiseksi. Vihan kohteena on ensinnäkin se posse, joka diilaa lakkaa ja gammaa kokemattomille junioreille. Ja joo, joo, onhan se kivaa, kun tilaa 1000 litraa teollisuuskemikaalia ja voi myydä sitä päihteeksi ilman sen isompia riskejä – itselle! On kyllä saatanan raukkamaista altistaa tietämättömät skidit hengenvaaraan. Vanhan koulun diilerit pitäytyvät sentään perusaineissa ja se on omassa kontekstissaan korkeaa ammattietiikkaa näihin lakka-urpoihin verrattuna. Samaan hengenvetoon totea vielä, että ilman kysyntää ei ole tarjontaa.

Ennen kuin dissaan kokeilijoita, täytyy selittää muutamalla sanalla sitä, mikä tässä niin perkeleesti korpeaa. Päihteiden käyttöön, myös alkoholiin ja tupakkaan, liittyy olennaisesti käsite kulttuurinen käyttöohje. Kyseessä on sosiaaliseen kontrolliin kytkeytyvä säätelymekanismi. Kulttuuristen käyttöohjeiden kautta eri aineiden käytölle muovautuu erilaisia sääntöjä ja ohjeita. Ne määrittävät esimerkiksi mitä ainetta ja millaisia määriä käytetään – älä juo kokonaista kossupulloa ensikänninä. Näin käyttäjät oppivat tekemään ensikokeilunsa kokeneemman käyttäjän seurassa – tämä opastaa aloittelijaa siinä, mitä, miten, miksi, missä ja keiden seurassa ainetta käytetään. Ilman kulttuuria käyttöohjeita ovat seuraukset katastrofaalisia. Vuonna 1999 Turun seudulla alkoi popula noviiseja käyttää heroiinia ilman kokeneempaa opasta ja käyttöohjeita. Lopputulema oli 11 ruumista.

Lakan ja gamman hankaluus on erittäin tarkka annostelu – siis puhutaan millilitrojen tarkkuudesta. Vain todelliset professionaalit hallitsevat annostelun ihan oikeasti. Jaa tinttaan heti perään, että professionaaliksi ei tulla selaamalla nettiä 10 minuuttia tai edes 10 tuntia, vaan tarkoitan hyvin harvoja asiaan vihkiytyneitä. Nyt 99,9 prosentti jokaisesta valopäästä, jolle tarjotaan lakkaa tai gammaa ja luulee tietävänsä mitä tekee, okulaarit tarkkana. Te ette tiedä hevon humppaa! Kyseessä on kaksi ainetta, joiden annostelun yber tarkkuuden ja siihen liittyvän fataalin överi-riskin takia ei yllä kuvatun kaltaisia kulttuurisia käyttöohjeita ole riittävän tarkasti olemassa. Niitä ei ole edes konkareilla ja ei taatusti yhdelläkään noviisilla – koska näiden aineiden kohdalla sellaisia ei yksinkertaisesti voi syntyä.

Setäilen viime viikon tapaan ja pyydän jo valmiiksi anteeksi seuraavaa lausetta. Te, jotka olette ajatelleet ostavanne, ostatte tai olette ostaneet lakkaa tai gammaa olette saatananmoisia puupäitä – sanoisin mieluummin helvetin tyhmiä, mutta joku voisi loukkaantua. Nyt ollaan sillä osastolla, jossa se fiktiivinen varoitusteksti – terveydelle erittäin haitallista – kantsii kerrankin ottaa vakavissaan. Kuupan voi vetää sekaisin monella tapaa ja nuorena on kauhean jännää ottaa riskejä, mutta yksinkertaisempikin ihminen ymmärtää, ettei venäläistä rulettia kannata pelata täydellä rullalla kovia.

Vappuaatto on huomenna ja viikon gamma-överit ja tämä lakka-härdelli langettavat pelon varjon juhlimiseen. Tsekatkaa itsenne ja kaverien perään, kukaan ei halua lepuuttaa vappua lasaretissa tai vappupäivää oikeuslääketieteenlaitoksen kylmiössä.

T: Mikko-setä 38v

Kirjoitettaessa soi Steve Earlen uusi albumi I’ll Never Get Out of This World Alive

23 kommenttia

Anonyymi

29.4.2011 12:51

Hieno kirjoitus, kulttuurinen käyttöohje on sekä terminä hieno että tosiaan jotain joka kokeilijoilla kannattaa olla tukena. Setäilyosuuskin oli erinomainen.

Mielestäni yks suurimpia ongelmia mitä tulee "uusiin" huumeisiin Suomessa on se, että moni jurpo kokeilee niitä kännissä. Alkoholi on kauhiaa myrkkyä ja määrällisesti se tehnee eniten hallaa tälle maalle - mutta nuo huumeet kun eivät tule niinkään korvaamaan viinaa tyyliin "tänä viikonloppuna en juo vaan pössyttelen" vaan "tänä viikonloppuna otan vähän rohkaisua ja kokeilen jotain uutta".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 13:12

RicosMortis ei taida osata lukea: omassa kontekstissaan - siis rikollispiireissä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 13:58

Erinomainen kirjoitus! Herra Salasuo puhuu täyttä asiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

29.4.2011 14:21

Pidän kohtuullisen epäeettisenä päihteiden myymistä 13v. nassikoille ja sitä hiukan vanhemmille. Eiköhän se ole niin, että jos myy tappavia myrkkyjä tappavia annoksia kenelle tahansa nautittavaksi niin jossakin vaiheessa se eettinen selkäranka on katkennut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 14:27

No on rikollisten sisällä jotain eroja etiikassa vaik vanha sanonta sanookin "there's no honour amoung thieves". Kummaa olisi jos meillä ei-rikollisilla olisi huikeasti sävyeroja etiikassa, mutta sitten rikoksen polulle mennessä yhtäkkiä etiikka livahtais nolliin ja that's it. Eiku sori, mähän oon ajanut ylinopeutta, sehän on rikos eli taidankin jäävätä itseni kommentoimasta lisää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 14:47

Vähän erikoisen tuntuinen kirjoitus. Saa kuvan (ehkä tahattomasti, mutta kuitenkin) että huumeiden käyttäjä on okei, kunhan ensin hankkii itselleen jonkun heroiini-gurun, joka opettaa niinkun step by step.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 15:10

Eri kätevä käsite tuo kulttuurinen käyttöohje, loistaa nimittäin poissaolollaan myös Porvoon JWH-tapauksessa. En muista lukeneeni, oliko heillä käytössä tarpeeksi tarkkaa vaakaa muutaman milligramman annostuksiin, mutta tupakkaan sekoittaminen oli joktap aika "ei näin" -toimintaa, kun järkevämpiäkin tapoja olisi ollut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 15:18

Mielestäni kamaa myyvän on pirun epäeettistä jättää mainitsematta blogistin tavoin erinäisiä faktoja. Toisekseen - on suunnatonta vittuilua kavereitaan, läheisiään ja kaikkia muitakin kohtaan vetää ne överit toistamiseen ja päätyä letkuihin. Tai no, ehkä parempi se toka kerta, ettei tuu kolmatta. Kylmiöissä on mukavasti tilaa lepuuttaa itseään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 16:11

Noinhan sen pitäisi mennä...muistan omat ekat kännini riparin jälkeen, ja muistan kysyneeni kokeneimmilta, että mikä on sopiva 'aloitusannos'. Oli kuulemma 6 pulloa keskiolutta. Hyvin toimi.

Ekat pilvikokeilut samoin kokeneemman kanssa, samoin ekat sienikokeilut...ja ekat LSD-kokeilut...ja ekat pirikokeilut... Aina meni hyvin.

Ja täytyy nyt loppukaneetiksi vielä todeta, että kokeiluiksi sitten tosiaan jäivätkin. Nykyään ihan alkoholi- ja tupakkalinjalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 16:49

Hyvä teksti. Toisaalta melko kylmästi ajateltuna kuolemantapaukset noissa piireissä kenties parantavat kansalaismateriaalia. Tosin nuo alaikäiset kokeilijat ja muut daijut eivät ansaitsisi tuollaista kuolemaa niin nuorina, vanhemmista käyttäjistä voi ollakin hyvä päästä sitten tuolla tapaa eroon? Silti asiasta kolmanteen, huumausainerikoksista annetaan ilmeisesti kovempia tuomioita kuin murhista tai tapoista? Jotenkin outoa tämä lainsäädäntö. Muutenkin outo on koko kansa jolla tuntuu menevän päihteiden kaikenlainen käyttö aina överiksi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

29.4.2011 20:20

Nähtävästi viisaitakin ihmisiä on olemassa kun joku ymmärtää ettei kannata pehmittää päätään pysyvän psykoosin tasolle heti lähtölaukauksessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 21:40

Jotenkin jo toivoin, että tämän paskan aika olisi ohi. Ystäväni (jo edesmennyt) valmisti aikoinaan gammaa. Tai en ole varma, että valmistiko vai tilasiko valmiina, mutta kotona väitti keitelleensä. Voihan se olla vain markkinan suojelemista se, ettei kertonut tilanneensa.

Paska on paskaa ja vaarallinen paska on vielä paskempaa paskaa. Nuo paskat ei taida edes tarjota mitään erikoista alkoholiin verrattuna. Ja alkoholikin on paskaa, vaikkakin helvetin vaarallisena vaarattomampaa, mitä nuo paskat. Jos jotakin on käytettävä, niin polttakaa sitä pilveä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.4.2011 23:58

Puhut juuri niinkuin asia on tiedän kokemuksesta juuri tuon lakan ja gamman eron lakasta tehdään gammaa ja siitä se ero juuri syntyy 2milliä lakkaa on sama kun 20milliä gammaa ja silti porukat vetää övereitä ku eivät käytä ruiskua mittarina enkä puolustele liuottimien käyttöä nuorilla vielä vähemmän jos jostain täytyy pää saada sekaisin ottakoon kaljasta/viinasta samaa liuotinta mutta ei ainakaa niin herkästi henki lähde

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.4.2011 09:51

Juurikin RicosMortisin ja muiden samanlaisten takia on suomessa vaikea keskustella huumeasioista järkevästi. Salasuo kirjoittaa pelkkää faktaa (piditte siitä tai ette, päihteisiin nyt vaan ON turvallisempaa tutustua kokeneempien avustuksella) ja heti ollaan leimaamassa huumemyönteiseksi, tai mennään "Pikku-setä on kyllä ihan pihalla"-linjalle. Ei koske vain Cityä.

Ymmärrän, ettette välttämättä ole tutustuneet huumeisiin muuten, kuin koulun/IHRY:n huumevalistuksen, tai esim. tuttavapiirissä ongelmia aiheuttaneen tapauksen kautta ja koette huumeet pahana ja ehkä pelottavanakin asiana. Se on ihan ok ja normaalia. Mutta, kun joku asiaa OIKEASTI tutkinut sanoo mitä tahansa muuta, kuin "nollatoleranssi kaikkeen", ollaan heti kyseenalaistamassa ja/tai leimaamassa, vaikkei itsellä asiasta olisikaan muuta, kuin mielipiteitä (jotka usein ovat em. syistä melko voimakkaita).

Kyllä, huumeet ovat pahasta ja aiheuttavat ongelmia. Kuitenkaan emme voi työntää päätä puskaan ja leikkiä, ettei nistejä ja ongelmia olisi ja dumata Salasuon kaltaisia tutkijoita niistä faktojen esittämisestä, vaikka emme niistä itse pitäisikään. Asiaan ja huumekulttuuriin yleensäkään perehtyneet ihmiset tietävät Salasuon kirjoittavan ihan oikeista asioista informatiiviseen sävyyn JA jopa esittävän konkreettisia parannusehdotuksiakin.

Kitos Mikko taas mainiosta ja asiallisesta (en yleensä tykkää tukaroinnista, mutta setäilysi oli osuvaa) kirjoituksesta! Jatka samaan malliin ja hyvää vappua!

-A

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.5.2011 01:21

Mikko-setä puhuu asiaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.5.2011 11:54

Gamman käyttöön oli olemassa vakiintunut "kulttuuri" vuosituhannen vaihteen tienoilla. Olennaiset seikat:

- Ei ikinä tippaakaan alkoholia gamman kanssa, yhdistelmä on tappava.

- Gammaa ei osteta yksittäisinä annoksina vaan hieman isommassa erässä; jokainen erä on ylivarovaisen pienestä annoksesta alkaen ja vähitellen annosta nostaen testattava sopivan määrän löytämiseksi.

- Virhemarginaali vaikuttavan ja hengenvaarallisen annoksen välillä on todella pieni, eli tupla-annos voi johtaa ambulanssikeikkaan.

- Gammaa ei pidä käyttää jatkuvasti, myönteisistä vaikutuksista (vähenevä unen tarve, seksuaalisen aktiivisuuden kasvu) tulevat hyvät fiilikset peittävät sitä, että aine ei ole pitkässä juoksussa hyväksi.

- GPL:ää tai muita lähtöaineita ei koskaan käytetty, vaan niistä keiteltiin valmista gammaa.

Olen muuten Mikon tapaan ollut huolissani "kolttosten kulttuurin" katoamisesta, mutta myös laajemminkin kuin päihteiden käytön osalta. Nykyään monet nuoret eivät ilmeisesti saa isommiltaan oppia siitä, mitä luvattomuuksia on kannattavaa tehdä ja mitä ei, ja missä tempuissa on mahdollista onnistua ja missä ei. Seurauksena on pahimmillaan nuoren itsensä tai huono-onnisen sivullisen hengen meno.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.5.2011 13:06

"Itse olen tutustunut huumehörhöjen nyrkkeihin ja ihmetellyt, että miksi niitä ei laiteta linnaan. Laki soisi siihen oikeuden. Olen huolehtinut lähimmäisestäni ja soittanut paikalle pakkasessa nukkuville nisteille poliisin, mutta siitähän ne suuttuivat ja kävivät päälle, myös poliisin.

Lukuisat käyttävät huumeita ja mielestäni siitä on tullut joku trendi ja en kenenkään ole nähnyt siitä tulevan viisaaksi. LSD esim. laittaa pään sekaisin varmaan aika yhtä hyvin kuin muutkin kovat. Ainakin niiden jutu on sen mukaisia ja käytös väkivaltaisen sekavaa.

Oma näkökantani on, että tuollaiset tappavat huumeet voivat poistaa kokeilunhalua vai pitäisi Salasvuon mielestä sosialitantta palkata opastamaan uusien huumeiden kokeilijoita, että nuoria ei kuolisi? Olisihan se ratkaisu."

Venäläisen Mamun jälkeläisenä olen sitä mieltä, että kaikki narkkarit pitäs vittu lähettää vankileirille erämaahan tai/ja tappaa, kuten Neuvostoliitossa..

Itsekkin sain Mikko sedän kirjoituksesta käsityksen (rivienvälistä), että "viivojen vetäminenkin on ok, ku ei vedä yliannostusta ja gamma kannattaa jättää

Joten eiköhän se nollatoleranssi ole hyvä ja viina sopiva laillinen päihde

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mikko Salasuo

2.5.2011 16:11

Tästähän kehkeytyi oikein mukavan vireää sanailua. Ne, jotka ovat lukeneet aiempia tekstejäni tietävät tyylieni (diskurssien) elävän kovastikin teeman mukaan. Tällä kertaa oli sekä aihe että tyyli nousevat ravistelun tarpeesta.

Erilaisilla aineilla on erilaisia riskitekijöitä ja potentiaalisia kokeilijaryhmiä. Gamma vuodesta 1998 ja Lakka vuodesta 2002 ovat toistuvalla syklillä tuottaneet kasaantuneita katastrofeja. Edellinen "hullu vuosi" oli 2006, joilloin kaksilla festareilla peräkkäsinä viikonloppuina oli vakavia seurauksia: 1 kuolintapaus, 4 vakavaa myrkytystä, yli 50 myrkytystä ja 2 raiskausta. Markkinoille tuli kerralla iso erä lakkaa ja sitä myytiin nuorisolle ilman mitään ohjeistusta 2e laaki - ja tietysti myös kännisille. Kirjoitin tuolloin Hesariin vieraskynän ongelman havaitsemisen hankaluudesta. Sen jälkimainingeissa SPR viritti STM:n kanssa yhteistyössä nopean tiedotuksen verkoston, joka välittää tehokkaasti tietoa kentältä yli sadan eri tahon tietoon.

Välillä verbaalinen runnominen on kohdallaan, varsinkin mikäli toivoo tärkeän varoitusviestin leviävän eteenpäin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mikko Salasuo

2.5.2011 16:13

PS: Kiitos mainioista puheenvuoroista!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.5.2011 17:13

RicosMortis - en usko että LSD yksinään ainakaan aiheuttaa väkivaltaista käytöstä? Itse niinä parina kertana kun olen ko. ainetta kokeillut, olen ollut 'hyvissä hippifiiliksissä' ja lähinnä vaan nurkassa hymyillyt elämän kauneudelle ja kirkkaille väreille?

Mutta tosiaan, valvotusti olen käyttänyt turvallisessa ympäristössä (so. sisätiloissa) ja kokeneimpien käyttäjien kanssa.

Jos jollain on muita kokemuksia niin kertokaa pois.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.7.2011 21:27

ILTALEHTI:

Poliisi löysi torstai-iltana kuusamolaisen huoltoaseman pihasta auton, jonka sisällä oli nelihenkinen seurue lähes tiedottomassa tilassa.
Kahden miehen tila oli niin huono, että paikalle jouduttiin tilaamaan ambulanssi, ja miehet vietiin jatkohoitoon Ouluun.

Tutkinnassa kävi ilmi, että seurue oli nauttinut lakka-nimistä uutuushuumetta, ja kokemattomuuttaan nauttineet nestemäistä huumausainetta yliannoksen.

Lisäksi asiaa selviteltäessä kävi ilmi, että jo aiemmin illalla autoseuruseeseen kuulunut taivalkoskinen naishenkilö oli pitänyt toimittaa hoitoon Ouluun nautitun yliannoksen vuoksi.
Asiaa tutkitaan alustavasti kuusamolaisen kuljettajan osalta rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.

Kuusamosta ja Oulusta kotoisin olevien kyytiläisten osalta nimike on huumausaineen käyttörikos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.8.2011 11:23

Olen täysin samaa mieltä kirjoituksen kanssa... Ei mitään lisättävää..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.8.2011 14:12

RicosMortisilla ei selkeästi ole minkään sortin tietämystä "huumehista", tai pikemminkin siitä miten ne vaikuttavat. LSD`n rinnastaminen "muihin koviin" ei vaan toimi.

Mikäli et tiedä mitä eroa voi olla Psykedeeleillä, stimulanteilla, hitailla, yms yms - niin ei kannata laukua mutu-tuntumalla suoranaista paskaa.

Omakohtaiset kokemukset niin haposta ( siis se LSD ), kuin myös muista psykedeeleistä ovat olleet aikalailla erillaisia kokemuksia kuin esim perinteinen perjantain känni. Ei noita matkoiksi turhaan sanota, ja voinpa vakuuttaa, että LSD on hyvin kaukana kokemuksena siitä, millaisen kuvan esim; media, populaarikulttuuri yms yms siitä antaa - ja ne, ketkä eivät tuota kokemusta itse halua kokea, voivat sitten nojata noihin "faktoihin" siitä, että kun trippailet, luulet olevasi lintu joku hyppää katolta alas, tai appelsiini joka kuorii itsensä.

Joo, omilla aivoilla ajatteleminen ei ole vieläkään mennyt muodista. uskokaa tai älkää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi