Yhteiskunta

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ero.

Språk problem  1

Oppiakseen äidinkielen merkityksen pitää matkustaa toiselle puolelle maapalloa.

Turistin kyllästyminen englanninkielisyyden puutteeseen arabimaan lentokentällä johti taannoin tarjoilijan kipakkaan kysymykseen: "Puhutko itse arabiaa??" Tulin luokitelluksi taas yhdeksi jenkkiurpoksi jonon perälle.

Ulkomailla on välillä vaikea muistaa, että ei, englanti ei ole Suomen virallinen kieli eikä juuri kenenkään täällä syntyneen äidinkieli. Kaikki amerikkalaisetkaan eivät tajua sitä selittämättä; (turhaan) parjattu kieltenopetus yhdessä elokuvatekstitysten kanssa on purrut melko hyvin.

Osaamisen varjopuoli on, että illuusio kahdesta kohteliaasti vierasta kieltä puhuvasta tasavertaisesta maailmankansalaisesta särkyy nopeasti, kun (työkseen englantia puhuvalta) tarjoilijalta loppuu suomalaisen nuoren kanssa sanavarasto jo ravintolan ulko-ovella.

Ja nyt takaisin kotimaahan.

Tällä viikolla huomasin käyttäväni yksinkertaisissa, jopa tylsissäkin työasioissa niin monitahoista ja sivumerkityksillä ladattua suomea, että kun puhekumppani kuulee puutteellisen kielitaitonsa vuoksi vain sen mitä oikeasti sanon, viesti ei mene perille. Turhauttavaa.

Samaan aikaan kun yhdys sana virheistä nillittävät nörtit bondaavat Facebookissa, hyvinvointiraporteissa keskustellaan jo siitä, miten eri sosiaaliluokkien suomenkieliset eivät pian enää ymmärrä toisiaan, koska puhuttu ja kirjoitettu kieli, sen rakenteet ja sanat merkityksineen ovat ihan eri planeetalta.

Kun vertaa ruotsinkielisten tai muiden suomea toisena kielenä puhuvien suomenkielistä puhetta äidinkieliseen, huomaa jossain vaiheessa, että persoonallisuus muuttuu kielen mukana. Yksi yleinen tapa kompensoida suomen sävyjen ja yksityiskohtien puutteellista hallintaa on hymyillä kaiken aikaa leveästi.

Hymyllä ei pärjää kuin livetilanteessa, ja niinpä kielitaidon osittainen puuttuminen heittää monet fiksut, nuoret maahanmuuttajat ulos koulutusputkesta jo ennen lukiota.

Nykymaailmassa ihminen on rampa, jos hän ei saa kielellistä kontaktia ympäristöönsä, ja liikuntavammainen, jos hän ei osaa kieltä kuin ontuen.

Ymmärsitkö? ;)


Eroa kaikesta  9

Ajan kuumimmat trendit ovat aktiivinen kuoreen vetäytyminen, poistuminen paikalta sekä ulkopuolelta länkyttäminen ja sivusta huutelu.

Koska totuus kuullaan lasten suusta ja nuoruutta jatketaan yhä pidempään, loogisesti myös ikivihreä ”mä en leiki teiän kaa” on levinnyt lasten hiekkalaatikoilta aikuisten hiekkalaatikoille.

Yhä harvempi perinteinen yhteiskunnallinen instituutio joutuu tappelemaan uudistusmielisten radikaalien kanssa. Sen sijaan ongelmana on vähenevä kiinnostus: osallistujien ja varsinkin toivotunlaisten osallistujien (nuoret, fiksut, hyväkuntoiset jne.) puute vaivaa puolueita, kirkkoa, armeijaa, ylioppilaskuntia, järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa ja muita jossain mielessä perinteisellä tyylillä hiihtäviä laitoksia.

Vaikuttaa siltä, että emme olekaan ”mullekaikkihetinyt”-sukupolvi vaan ennen kaikkea ”ihansamamullesuksikaa****uun” -sukupolvi.

Sitoutumiskammo on viety yksityiselämästä yhteiskunnalliseen toimintaan. Nuoret ikäluokat eroavat kirkosta, kieltäytyvät aseista (osa hankkiutuu palveluskelvottomaksi), boikotoivat tilaisuuksia, jättävät äänestämättä ja sitten vielä valittavat, kun homma ei toimi.

Kielitaidon ja matkustelun lisääntyessä yhä useampi voi valita myös kotimaansa. Viime kuukausien eduskuntavaaligallupien ja ns. maahanmuuttokeskustelun lomassa olen kuullut useamman yliopisto-opiskelijan suunnittelevan kevytmaanpakoa Eurooppaan. Jos vaikkapa kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ottavat vaaleissa murskavoiton, lisääntyvätkö erot valtiosta? Vai riittäisikö syyksi Päivi Räsäsen päräyttävä esiintyminen television vaalikeskustelussa?

Toivotaan ettei Suomi eroa EU:sta ennen kuin kaikki ehtivät hankkia menolipun. Sillä eihän sitä nyt yksin mistään erota.