Kollega linkkasi minulle Youtubesta päihdesketsejä palkitusta brittikomediasta ”Ruddy Hell! It’s Harry & Paul”. Niissä Harry Enfield ja Paul Whitehouse käyttävät heille ominaista metodia, yllättävää henkilöhahmojen asettelua, tehokeinona, jolla hyvin yksinkertainenkin juoni muuttuu järjettömyydessään humoristiseksi ja kantaaottavaksi. Samankaltaisella yllättävien roolikääntöjen metodilla Dave Chappelle teki rasismista nerokkaalla tavalla näkyvää Yhdysvalloissa. Tässä kiinnostuneille yksi Chappellen suurista klassikoista: http://www.youtube.com/watch?v=2i9iTYe6tEk
Herrat Enfield ja Whitehouse ovat tunnettuja siitä, että he liikkuvat usein hyvän maun harmaalla alueella ja siitä heitä on myös aika ajoin parjattu. Itse luen seuraavaksi tulevien sketsien tehokkuuden nimenomaan absurdiuden absurdointina – leikittelynä yllättävyyden, hyperkaupallistumisen, päihdekulttuurien, Ostos-TV -formaatin, mauttomuuden ja moraalin rajamaastossa. Taitava semiootikko löytäisi useampia syvällisempiä lukutapoja, mutta joudutte tässä tyytymään näihin allekirjoittaneen köyhän miehen tulkintoihin – parempi vielä, jätän tulkinnat teille katsojille. (Itseäni nauratti ja kovasti – onko maailmasta tulossa niin hyperkaupallinen, että tämänkaltaiset asetelmatkin voivat joskus toteutua?)
Tässä linkit kolmeen Harry Enfield -päihdesketsiin:
Tällä viikolla ei suosituksissa musisoida, vaan yritän löytää hiljaisuudessa työminää – hihna etsii vielä oikeaa nopeutta.