Janin ympyrä sulkeutui

  • Mikko Salasuo

Lapin Kansan mukaan Reindeerspotting -elokuvan päähenkilö Jani on kuollut. Kuolema ei aiheutunut huumausaineiden yliannoksesta. Janin tarina sai sellaisen lopun, jota kukaan ei olisi toivonut. Omasta puolestani esitän surunvalittelut hänen omaisille ja ystäville. Vaikka näin Janin vain valkokankaan välityksellä, syntyi kuva sympaattisesta ja herkästä ihmisestä – jokin liikahti sisälläni.

Jani tullaan muistamaan pitkään Reindeerspottingin kautta. Hän jää muistuttamaan meitä inhimillisyydestä yhteiskunnan reunalla. Jani antoi kasvot huumeongelmalle ja teki samalla lihaksi suomalaisen sosiaalipolitiikan ideologisen välinpitämättömyyden. Kuolleen Janin tarina kelpaa varmasti myös moralisteille valistustarinaksi – näin käy kun käytät huumeita. Paskat sanon minä. Janin elämästä pitää oppia ja kunnioittaa siten hänen muistoaan. Voiko päihdeongelmien luonne tulla paremmin näkyväksi kuin Reindeerspottingissa? Eikö sosiaali- ja päihdepolitiikan tekijöiden ihmisyyteen koske, kun jälleen yksi ihminen – ihminen – on menetetty.

Sulloisin mieluusti Lapin Kansan lehtiversion niiden ihmisten suuhun, jotka sanoivat elokuvan antavan ”liian positiivisen” kuvan huumeista. Te parat ette näe metsää puilta. Kyse ei huumeista, vaan sosiaalisista ongelmista, kasautuvasta huono-osaisuudesta, alas ajettavista mielenterveys- ja hoitopalveluista, yksilön kamppailusta selvitä järjissään markkinaliberalismin yltiöpäisessä maisemassa. Janin elämä oli valkokankaalle tallennettuna kuva Suomesta 2000-luvulla. Hänen kohtaloonsa saattoi huumeilla olla välillistä merkitystä, mutta sen juuri löytyy muualta. Myyrmanni, Jokela, Kauhajoki, kasvavat nuorten mielenterveysongelmat ja samalla romutettava palvelujärjestelmä.

Janin elämä ja kuolema siirtyvät jatkoksi uutta suomalaista kertomusta. Se on kertomus välinpitämättömyydestä, kvartaalitalouden riemuvoitosta, rahan ylivallasta ja kirkassilmäisen oikeistohallituksen moraalin alhaisuudesta, loasta ja arroganssista.

Omaisia ja ystäviä ei varmasti lohduta, mutta Janin elämällä oli iso merkitys. Hän kosketti ainakin hetkellisesti 60 000 suomalaisen sisintä ja herätti inhimillisiä tunteita – juuri niitä jotka olemme kansakuntana kadottamassa.

Kirjoitettaessa soi hiljaisuus

17 kommenttia

Anonyymi

8.9.2010 14:47

Mikä sitten oli Janin kuolinsyy? Varmaankin jotain huumeisiin liittyvää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.9.2010 15:38

RIP

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.9.2010 18:07

Kauniisti puit sanoiksi monen ihmisen tunteet. Kiitos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Elijah

8.9.2010 18:08

Vähät kuolinsyystä, mutta kylläpä on hirveätä hymistelyä yhden narkkarin perään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.9.2010 19:44

Tässä ei kyllä ollut mun mielestä mitään hymistelyä. Eniten ihmetyttää se miksi tälle laitettiin K-18 ikäraja. Varmasti nuoremmille iskisi kaaliin sisältö siitä millaista on olla huumeidenkäyttäjä. Siitä on bling bling aika kaukana.

Mixu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.9.2010 00:22

Ihmisen kuolemalle ei tarvitse hymistellä? Omallesikaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.9.2010 10:19

Niin Elijah, tässä kirjoituksessa kun juuri koitettiin valoittaa tuota hymistelyä ja että miksi sitä pitäisi käydä. Vaan ettehän se sinun kaltaiset pienisieluiset ihmiset näe sitä metsää puilta "kun mulla on kaikki hyvin".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.9.2010 17:58

o/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.9.2010 14:07

Hienoa tekstiä, jälleen kerran! Olen NIIN tyytyväinen, että dokumentin myötä bongasin myös sinut teksteinesi, lausuntoinesi ja tutkimuksinesi. Olet mainioa persoona tässä ankeassa kentässä, vaikuttamassa myös päihdepolitiikaan, ainakin toivon näin. Kaltaisiasi innokkaita ihmisiä tullaan aina tarvitsemaan! T: Neiti päihdetyön kentältä Tampereelta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.9.2010 19:49

Hieno kirjoitus ja todellakin Jani liikutti meitä niin monia!! Rauha hänelle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.9.2010 19:50

Hieno kirjoitus ja todellakin Jani liikutti meitä niin monia!! Rauha hänelle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.9.2010 09:09

en ole vielä nähnyt janin tarinaa mutta...R.I.P...........................§

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.9.2010 00:16

Elijah
8.9.2010 18:08
Vähät kuolinsyystä, mutta kylläpä on hirveätä hymistelyä yhden narkkarin perään.
Vastaisin tuohon:- että tämä "yksi narkkari" on todelliset kasvot niille monille tuhansille narkkareille suomessa ja sille vakavalle ongelmalle, joka kaikessa hiljaisuudessa vain kasvaa koko ajan ja vain siksi,että niin monet haluavat vain lakaista ongelman ns."maton alle". Janikin oli vielä ihan lapsi ,vaikka olikin virallisesti jo miehen iässä...Silti tämäkin lyhyt elämä oli ja on tärkeä. Toivon todella, että huumeiden,lääkkeiden ym. väärinkäytön lisääntymiseen löydettäisiin jokin jarru!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.9.2010 13:09

Jani vaikuttaa mieheltä, joka loi temmellyskentän kaikenmaailman city-lehden kirjoittelijoille, tutkijoille, elokuvantekijöille ja palkintojen pokkaajille. Miehelle itselleen ei tainnut sitten jäädäkään juuri muuta kuin julkisuudelle menetetyt kasvot ja hirttoköysi, sekä killuminen vainaana jokaisella yleisöosastopalstalla. On se niin hienoo.

Asiallista olisi vähintään ollut panna dvd:n julkaisut jäihin suru-uutisen tultua, mutta kappas, kun tehtiinkin toisinpäin. Artisti maksaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.9.2010 11:30

Hmm...no on kai pähteiden väärinkäyttöä ollut edellistenkin hallitusten aikana? Tarkoitan, että hienosta kirjoituksesta meni hieman pohja pois, kun alettiin puhua kvartaalitaloudesta ja oikeistohallituksen alhaisuudesta. Toki oravanpyörä on olemassa ja se pyörii, siltä ainakin tuntuu, koko ajan hurjempaa vauhtia. Tunnustan myös puutteet sosiaalipalveluissa. Siltikin huumetutkijana olet varmasti tutkinut myös sitä, miksi ihminen yleensäkin haluaa päihtyä ja miksi osalla se ei pysy hanskassa, oli sitten kyseessä alkoholi, lääkkeet, tai huumeet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.9.2010 22:42

Kosketti tosi paljon,tuli katottua pari päivää sitten... R.I.P Jani

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.9.2010 22:12

Janihan voi loppujen lopuksi syyttää vain itseään. Oli jo kuivilla vankilassa, mutta retkahti matkalla uudestaan ja tuloksena hengenmeno. Jos päihteitä käyttää, tarvitsee tietää rajansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi