“Aggressiivisen kerjäämisen kieltäminen etenee” uutisoi Hesari eilen. Tämä tarkoittaa sellaista kerjäämistä, joka sisältää esimerkiksi suullisia uhkauksia, vaatteista nykimistä, tönimistä tai auton kulun estämistä. Minä en ymmärrä! Eikös suullinen uhkailu, kiinnikäyminen, töniminen ja auton kulun estäminen ole laitonta puuhaa, vaikkei kerjäisikään samalla? Onko nyt siis tekeillä samankaltainen järjestyslaki kuin aikanaan julkijuopottelun kohdalla. Lainsäädäntö puuttumiseen on jo olemassa, mutta kyseessä onkin moraalisen paheksunnan julkinen lietsonta.
Suomalaisessa kulttuurissa elää vahvana omintakeinen kerjäämiseen rinnastuva instituutio: pummaaminen. Siihen ei pahemmin kiinnitetä huomiota, sillä jostakin syystä emme rinnasta sitä kerjäämiseen. Pummaaminen on varmasti kaikille tuttu asia. Kaupungin kaduilla törmää lähes päivittäin tärisevin käsin etenevään krapulaiseen, joka pummaa hiluja korjaussarjaan. Kapakoissa pummaaminen on jo Suomessakin vähintään 100 vuotta vanha ilmiö. 2000-luvulla katukuvaan on tullut myös huumeongelmaisia, jotka kyselevät vähemmän korrektisti kolikoita ruokaan. Entäs röökin pummaaminen, asia johon syyllistyn itsekin joskus? En jotenkin jaksa uskoa, että nyt tekeillä oleva järjestyslaki on ensisijaisesti suunnattu kapakoissa tai kaduilla haahuileville känniläisille, jotka pummaavat aggressiivisesti kaljarahaa tai baarin kulmalla kovaäänisesti rähjäten röökiä.
Kadulla kerjääminen ei varmastikaan ole ihmisarvoa kohentava kokemus. Se on puuhaa, jota kukaan ei tee kokeakseen nautintoa tai etsiessään ekstreme-kokemuksia. Piilevät katukerjäämisen rakenteelliset juuret missä tahansa, tai pistää se esteettisesti keskiluokkaiseen okulaariimme kuinka häiritsevästi vain, niin emmehän me voi syyllistää pakkasessa värjöttelevää nälkäistä ihmispoloa. Ja Suomessahan me emme suoraan sitä teekään, vaan säädämme moraalista paheksuntaa nostattavan uuden järjestyslain!
Hyväksymme kitisemättä pummaamisen, sillä kuka tahansa meistä voi joutua samaan tilanteeseen. Joskushan mopo voi heikolla hetkellä karata keneltä tahansa ja kyllä kaveria täytyy silloin jelpata. Tupakoitsijoiden kesken taas vallitsee tietty solidaarisuus, sillä jokainen tietää sen kurjuuden, kun aamurööki jää saamatta. Kapakassa taas ei olla köyhiä tai kipeitä ja kyllähän silloin yhden stoben voi tuntemattomallekin pummaajalle pistää. Entäs aggressiiviset kurvin kundit, jotka istuvat ratikassa viereen ja alkavat kinuta ”paria euroa”. Sitten vielä nämä laitapuolen kulkijat, joita parveilee joka ikisen pitkäripaisten lähistöillä. Suomi onkin täynnä kerjäämistä, jota emme miellä kerjäämiseksi. Onhan tämä vaan ihmeellinen maa, känninen saa rähisten pummata, mutta nälkäinen ei saa kerjätä. Tätäkö se perustuslain yhdenvertaisuusperiaate tarkoittaa?
PS. Mitenhän tätä pykälää sovelletaan, kun humalapäissään kerjää baarissa pikkutunneilla vähemmän sensitiivisesti piparia?