Sain kesällä oivan mahdollisuuden vertailla eri maiden keikkayleisöjen käyttäytymistä. Piipahdin niin Zürichissä kuin Oslossakin katsomassa Pomon kiertuetta. Varsinainen jättipottien isä ja äiti osui Helsinkiin, kun Springsteen rokkasi eeppiset 4h 37min ja räjäytti stadionin. Keikoilla musiikillista variaatiota piisasi ja sama koski yleisön käytöstä.
Suomalainen konserttiyleisö vei voiton sekä positiivisissa että negatiivisissa sarjoissa. On aivan huikea nähdä, miten Olympiastadion rokkasi ja osallistui hyperaktiivisesti Pomon Euroopan kiertueen päätöksen tunnelmiin. Meitä on syytetty monesti vaisuiksi, mutta ainakin 31.7 perusteella olemme nousseet erittäin kypsäksi konserttikansaksi.
Zürichissä en nähnyt 3h 31min kestäneen keikan aikana yhtään kännistä katsojaa. Oslossa huomasin 3h 45min aikana itse kaksi – mukana ollut kaverini vielä kolmannen – mutta nuo ördääjät tyytyivät pysymään hieman sivummalla, ei ärsyttävää häiriökäyttäytymistä. Stadissa hulppean keikan aikana känniääliötä näkyikin sitten enemmän. Tosin täytyy samaan hengenvetoon sanoa, että mitään kännisiä massoja ei täälläkään ollut liikkeellä. Sen verran kuitenkin, että se pisti ilkeästi silmään.
Pienen keikkaterästyksen ottaminen kuuluu aina asiaan. Sillä on kuitenkin rajansa. Stadissa puolen tunnin kohdalla 5 henkisen seurueemme eteen parkkeerasi pariskunta, joka oli tullut jostain Alatölviön takametsistä katsomaan Prucea. Pariskunnan kauniimpi osapuoli, Suomi-neito reippaassa lihassa, oli ihan järkyttävässä kännissä ja luuli ilmeisesti olevansa Popedan keikalla Tuurin Miljoona-rokissa. Tämä karjakko heilui ja hoippui, meinasi toistuvasti kaatua, töni muita katsojia, kirkui kuin olisi sikaa tapettu, huuteli Suomi, Suomi -kannatushuutoja?! ja kaikkea muuta ihan helvetin kivaa ja empaattista. Ukkeli oli hieman paremmassa kunnossa, mutta iso karju tökki jatkuvasti muita kyynärpäillä, kun Prucesta piti saada noin 250 valokuvaa. (Saatanan juntit!)
No, toki emme suosiolla tyytyneet kohtaloomme, vaan yritimme erilaisin strategioin saada näitä ääliöitä suksimaan sinne itseensä. Heidän saapuessa, ilmoitin melko kohteliaasti ”että siihen te ette parkkeeraa, sillä olemme varanneet mestaa yli tunnin”. Harmikseni uskoin Alatölviöläisen kännihaahkan hapuilevaan selitykseen, että he viipyvät edessämme vain hetken. Kun tyypit sitten sekoilivat edessämme, myös muut katsojat huomauttelivat heitä toistuvasti – siis muutkin kuin meidän seurueen mimmit, joiden edessä känninen eukko kekkuloi.
Yritykset saada kaksikkoa hieman rauhoittumaan sivistyneellä keskustelulla osoittautuivat tehottomiksi. Myös turvamiehet kävivät katsomassa karjakon kondista, mutta antoivat eukon jäädä eteemme pörräämään. Ukko taas oli niin pirun iso salihousuissaan, ettei mihinkään puolinelsoneihin kannattanut ryhtyä – tai olisi toki voinut, mutta nenäänlyöntikilpailussa olisi tullut varmasti lähtö Stadikalta itsellekin.
Onneksi keikka oli niin intensiivinen, että pian nämä kaksi unohtuivat lähes kokonaan. Välillä annettiin heille selästä vauhtia takaisin omalle paikalleen, mutta muutoin päädyimme ottamaan homman huumorilla. Känninen ukkelikin alkoi selvitä maratonkeikan jatkuessa ja piti karjakkonsa kurissa. Pienet piikit, kuten ”eikös tänne ollut eläinten tuonti kielletty”, saivat reippaan punan nousemaan äijän poskille. Lopulta myös karjakko rauhoittui ja alkoi laskuhumalassa näyttää melkein säälittävältä – ainakin lopetti siantappamiskirkumisen.
Keikan jälkeisenä päivänä kuulin useita samankaltaisia stooreja tutuilta ja kavereilta. Mikähän helvetti siinä on, että jostain mörön pyllystä saakka viitsii tulla Stadiin keikalle niin lärveissä, ettei taatusti muista tapahtumasta mitään – tosin ihan samoja urpoja löytyy myös kehä kolmosen sisältä. Varmaan ne 250 valokuvaa vähän lämmittävät, mutta sen luulisi olevan aika laiha lohtu. Myös kykenemättömyys järkevään keskusteluun tai muiden keikkarauhan huomioiminen ovat känniääliöille ihan vierasta maaperää.
En oikein tiedä, pitääkö noille tyypeille olla vihainen vai sääliä heitä. He missasivat jotain aivan uniikkia, eivätkä luojan kiitos onnistuneet pilaamaan meidänkään keikkaa. Erittäin kuumottavia tyyppejä joka tapauksessa.
Kaikkiaan suomalainen yleisö on kuitenkin noussut ihan uudelle ja huikealle tasolle. Se on komeaa. Näiden kännisten karjakkojen ja sikaniskojen suhteen olemme kuitenkin vielä ripauksen muuta Eurooppaa perässä.
Suosituksena tarjoan kesän viime metreille Southside Johnnyn hienon ja karhean klassikon – tämä jäppinen soitti keskiviikkona hienon keikan Tavastialla.