Koistinen pikkujouluissa

  • Mikko Salasuo

Pikkujouluaikana sattuu ja tapahtuu. Erityisen kiusallisia saattavat olla tilanteet, joissa lähdetään työporukalla istumaan iltaa. Ihmiset eivät välttämättä tunne toisiaan kovin hyvin ja suomalainen humala paljastaa joistakin uusia puolia. Monille alkoholi toimii sosiaalisena voiteluaineena, mutta sitten löytyy niitä, joista paljastuu siistin ulkokuoren takaa ”Koistinen”.

Koistinen on alterego, joka saapuu kuokkimaan lupaa kysymättä joidenkin ihmisten persoonaan alkoholin houkuttelemana. Koistinen on eri henkilö kuin isäntänsä. Häneltä voi odottaa ihan mitä vaan, aina väkivallasta 30 vuotta vanhemman pomon pokausyritykseen. Koistinen ei välitä huomisesta tai kantajansa arkiroolista. Koistinen häppää, sikailee, tappelee, kertoo härskejä juttuja ja vittuilee muille. Hänelle ei voi puhua järkeä, sillä kantajan arkiminä on siirtynyt off-asentoon ja jäljellä on vain täysin arvaamaton ja hetkessä elävä Koistinen.

Koistinen on yleensä pikkujoulujen turmio. Hiljalleen muu porukka alkaa poistua paikalta, kun Koistinen pistää yksin jalalla koreasti. Sepalus auki, paita keskioluen tahrimana ja räkä poskella Koistinen kyselee kollegoiden kuppikokoa, iskee tarinaa eniten työpaikalla himoitsemistaan naiskollegoista ja kyselee haluaako joku lähteä tatamille mittelemään voimiaan. Koistisen saa kuitenkin olla rauhassa, sillä suomalaisessa kulttuurissa ei ole tapana puuttua muiden juopuneeseen käyttäytymiseen.

Suomi on ”etäkohteliaisuuksien maa”, kuten sosiologi Klaus Mäkelä on todennut. Koistiset voivat rauhassa pilata muiden pikkujoulut, sillä meidän kulttuurissamme varjellaan toisten vapautta ja toimitilaa. Tästä syystä Koistinen asuukin Suomessa. ”Lähikohteliaisuuksien” kulttuureissa ilmaistaan herkemmin hyväksyntää, kannustusta ja yhteenkuuluvuutta. Klaus Mäkelä esittää, että ”se, ettei toisten juomiseen puututa, on jotain perustavanlaatuista Suomessa. Jos sen voisi muuttaa, voitaisiin samalla muuttaa koko suomalainen yhteiskunta ja sen kulttuuri. Juomatavan reunoilta voidaan ehkä löytää jotain sellaista, joka antaa itseään manipuloida”.

Kirjoitettaessa soi Ramones

1 kommentti

Anonyymi

14.12.2009 20:31

En tykänny yhtään.

terv.

Koistinen Tampereelta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi