Kreisibailumeininki

  • Jussi Rauvola

Opiskelijat ovat tunnetusti hyviä keksimään erilaisia tekosyitä viinanjuonnille. Yksi erikoisimmista opiskelijabileformaateista on vuosijuhla, jossa kirkasotsainen ylioppilasnuoriso juhlii akateemisin menoin itseään ja rentoutuu korkeakulttuurin sekä hyvän ruoan äärellä. Perinteisiin kuuluu myös suomenruotsalaista alkuperää olevien juomalaulujen mölyäminen oopperakirjallisuudesta lainatuin sävelin.

Siinä missä ainejärjestöjen ja kiltojen sitseillä tilan täyttää huuruinen hyväjätkätys ja me-henki, isojen organisaatioiden juhlat ovat korkean profiilin kansallisia edustustilaisuuksia. Pahimmillaan monta sataa jäykänpuoleista byrokraattia lyö frakit ja iltapuvut päälle ja kuvittelee olevansa upeilla gaalaillallisilla suurin piirtein Monacossa. Tosiasiassahan ulkona sataa räntää ja lautasella makaa nahkea ja jäähtynyt tusinapihvi. Puitteet näyttävät kuitenkin yllättävän hohdokkailta, kun verisuonissa kiertää Tallinnasta kärrätty snapsi.

Osa ylioppilaista viihtyy juhlissa silti vuodesta toiseen, eikä ihme: kärsivällisten bileet paranevat joka vuosi. Formaatti alkaa toimia, kun tuntee muut juhlijat, osaa laulut ulkoa ja ymmärtää, ettei juhlista ole tarkoitus päätyä saatille vaan jatkoille. Siellä voi sitten tapahtua mitä vain, mutta oleellista on erotella toisistaan normaali baari-ilta sekä äärimmäisen hankalissa juhlavaatteissa tapahtuva entisten tai tulevien työkaverien kanssa säätäminen.

Aidosti mielenkiintoista vuosijuhlissa on niiden tarjoama alusta opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan vuorovaikutukselle. Kolmen ruokalajin ja ruokajuomien jälkeen yliopiston hallintopäällikkö alkaa näyttää fuksityttöjen silmissä menevältä rantaleijonalta, ja vuoden opettajaksi valittu lehtori saa ansaittua huomiota äänestäjiltään.

Lopuksi on kuitenkin todettava, että on vuosijuhlia ja sitten on Vuosijuhlia. Toisissa sedulan portsari odottaa seuruetta vesi kielellä jo yhdeltätoista, toisista väkeä ei saada ulos edes lostarin jonoon. Arvatkaapa, minkä koulun juhlien edustus-illalliskorteista Suomen ylioppilaskunnissa kamppaillaan?

1 kommentti

Anonyymi

11.11.2010 14:38

McDonalds Hamburger Universityn? Ei jaksa arvuutella...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi