Kuviteltuja elämyksiä

  • Aapo Puskala

Jos ensin kuvittelet syöväsi jotakin tiettyä ruokaa, syöt sitä vähemmän kun tilaisuus syömiseen tulee. Kuvittelu toimii psykologisesti jossain määrin oikean syömisen korvikkeena. Tutkimustulos kumoaa pitkäaikaisen käsityksen, että kuvitteleminen vain lisää halua ja siten lisää syömistä. Usein käytetty strategia unohtaa tai peittää kaipuunsa on perustavalla tavalla virheellinen.

Tutkimuksessa oli monta eri asetelmaa, joilla pyrittiin selvittämään kuvitellun syömisen vaikutuksia oikeaan syömiseen, ja että oliko syy nimenomaan kuvitellussa syömisessä tai jossain muussa. Tulokset olivat johdonmukaisia: kuviteltu syöminen vähensi oikeaa syömistä, samaan tapaan kuin jos kuvittelun tilalla olisi syönyt oikeastikin.

Ilmiötä ei kuitenkaan ollut, jos koehenkilö vain kuvitteli ruuan, mutta ei kuvitellut syövänsä sitä. Jos koehenkilö kuvitteli syövänsä toista ruokaa, se ei vähentänyt kohteena olevan ruuan syömistä. Vain se, että kuvitteli syövänsä nimenomaan kohteena olevaa ruokaa, vähensi sen syömistä.

Jos siis haluat syödä vähemmän, kuvittele syöväsi paljon juuri sitä ruokaa, jota seuraavalla aterialla aiot syödä.

1 kommentti

Pipboy81

12.1.2011 13:37

Mielenkiintoista. Aioinkin viettää herkuttoman helmikuun ja tuo teoria pääsee ahkeraan testiin....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi