Maailman vanhin ammatti

  • Aapo Puskala

Prostituutiota sanotaan maailman vanhimmaksi ammatiksi. Miksi ihmeessä?

Prostituutio ei voi olla maailman vanhin ammatti, eivätkä sitä kukaan historian tuntijat sellaiseksi esitäkään. Jotta prostituutiota voi olla, on oltava jotain, jolla seksiä voisi ostaa. Yhteisön on tuotettava sen verran ylimääräistä, että mukaan mahtuu ainakin yksi, joka ei suoranaisesti tuota vaurautta. Ruokaa ja suojaa pitää olla tarjolla yli oman tarpeen.

Ylimääräisen vaurauden haaliminen on jo itsessään ammatti, oli se vauraus sitten suojaa, turvaa, ruokaa tai mitä vaan. Sellaisen kokoaminen edellyttää vähintään joitakin seuraavista ammateista: keräilijä, metsästäjä, maanviljelijä, kalastaja, lastenhoitaja (jotta muut voivat esim. metsästää), kätilö, ompelija jne. Arkeologi Petri Halisen mukaan vanhin ammatti olisi parantaja, samaani tai kätilö.

Legenda maailman vanhimmasta lienee perua Rudyard Kiplingin teoksesta On the City Wall, joka ilmesty 1888: "Lalun is a member of the most ancient profession in the world." Kipling ei kuitenkaan kirjoita kätilöstä, sillä hän jatkaa kuvailemalla tämän ns vahimman ammatin moraalisesta tuomitsemisesta yhteiskunnassa.

Lalunin esiäiti oli Lilith, joka oli Kabbalan ja babylonialaisten mytologioiden mukaan Raamatun Aataminen ensimmäinen vaimo ennen Eevaa. Kabbalan mukaan Aatami yhtyi ensin eläimiin ja sitten Lilithiin. Lilith kuitenkin kieltäytyi pitämästä Aatamia herranaan. Feministisen tutkimuksen mukaan kyse oli siitä, että Lilith ei suostunut lähetyssaarnaaja-asentoon. Keskiaikaiset juutalaiset uskoivat Lilithin olevan lapsen kimpussa, jos lapsi hymyili sapatin tai uudenkuun yönä unissaan. Tällöin nukkuvaa lasta lyötiin kolme kertaa nenälle ja manattiin Lilith lapsesta pois. On siinäkin peruste lapsen pieksemiselle. Hymyilee, perkele, unissaan.

Sanontaan palatakseni, miksi "maailman vanhin ammatti" -sanontaa käytetään vieläkin, ja miksi sillä viitataan nimenomaan prostituutioon? Lähinnä väitettä tai sanontaa toistavat tavalliset ihmiset sen kummemmin sitä miettimättä. Ehkä sillä halutaan korostaa prostituution vanhuutta tai merkitystä. Sanoisivat sitten, että se on vanhaa tai merkityksellistä.

Sanonnan "maailman vanhin ammatti" käyttäminen merkityksessä oikeasti vanhin ammatti ja viitaten samalla prostituutioon, on yksinkertaisesti typerää.

10 kommenttia

Ida

28.1.2011 00:04

Hyvä kirjoitus! :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.1.2011 16:30

Pillu rulettaa maailmaa ennen, nyt ja aina. Siksi se on vanhin ammatti :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.1.2011 16:36

Kyllä kyllä, mutta entäpä sitten?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pasi

28.1.2011 17:23

Itseänikin ärsyttää hillittömästi kaikki sananlaskut tai sanonnat, jotka ovat väärin tai joilla ei ole loogista perustetta. Moni käyttää lähes ohjenuoranaan jotain "Ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan" mantraa, mutta kun sitä yrittää avata heille loogisesti, alkaa huuto, ettei sitä nyt pidä kirjaimellisesti ottaa! No miten sit? Tässä on myös ihmistyyppiero. Jotkut haluavat että sanonnat tarkoittavat jotain ja jotkut loukkaantuvat henkilökohtaisesti, jos sanontoja yrittää avata ja pyytää, että voisiko ne vaihtaa fiksumpiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.4.2011 14:52

Vanhimmat ammatit ovat shamaani, parantaja, ja kätilö.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.6.2011 16:34

Pikemminkin niin kauan kuin on toista sorrettu on ollut 'prostituutiota'. Lähinnä kyse on ihmiskaupasta, eikä esim. naisen halusta ryhtyä tähän 'ammattiin'. On aika sinisilmäistä uskoa, että tähän ammattiin ajaudutaan omasta halusta. Tänäkin päivänä lapsia ja naisia kaapataan ja/tai myydään seksiorjiksi.
Mielestäni sana ammatti ei oikein sovi kuvaamaan tällaista asiaa ja vähättelee edellä mainitussa tilanteessa olevien kärsimystä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tutkija

28.5.2015 15:16

Itse asiassa maailmassa on yllättävän paljon henkilöitä (naisia ja miehiä), jotka haluavat täysin vapaaehtoisesti myydä itseään elannokseen, koska he sattuvat pitämään siitä. Jos joku tykkää esimerkiksi kitaran soitosta, miksei hän saisi tehdä sitä työkseen? Sama pätee seksin harrastamiseen. Pitäisi osata erottaa vapaasta tahdosta riippuvainen prostituutio ihmiskaupasta ja parantaa seksityöntekijöiden oikeuksia :)

Örkki

25.12.2013 19:09

Maailman vanhin ammatti on sähköasentaja. Kun Jumala loi maan ja sanoi tulkoon valkeus, sähkömiehet olivat jo kytkeneet piuhat ja valaisimet. Pääkytkin vain kiinni ja katso maailma valaistui.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

FollowerOfJesus

25.3.2019 01:49

Vanhimmat Ammatit ovat Pyhan Raamatun mukaan Aatamin ja Eevan pojilla Abelilla ja Kainilla jotka ovat Abelilla Paimen ja Pastori ja Kainilla Maanviljelija.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

perunamaakari

30.1.2020 12:36

hyvä olen koulussa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi