Helsingin seudun liikenne käynnisti vuoden vaihteessa Matkarauha-kampanjan. Se kestää koko vuoden 2012 ja varsinaisessa julistuksessa lausutaan seuraavaa:
”Joukkoliikennevälineitä käyttävien ja niitä kuljettavien puolesta haluamme todeta, että kaikilla ihmisillä on tasavertaiset oikeudet liikkumiseen, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
Ketään ei saa kohdella epäinhimillisesti tai alentavasti. Näiden oikeuksien toteutuminen ei saa riippua ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvasta erosta.
Jokaisella on oikeus matkarauhaan, mahdollisuuteen matkustaa ja työskennellä lähijunassa, bussissa, raitiovaunussa, metrossa tai Suomenlinnan lautalla ilman pelkoa joutumisesta fyysisen tai sanallisen häirinnän kohteeksi. Matkalippunsa lunastaneella on oikeus olettaa että tätä periaatetta noudatetaan kaikissa liikennevälineissä, kaikkina aikoina, ilman poikkeuksia.
Näitä periaatteita kunnioittaen julistamme täten matkarauhan vuodelle 2012.”
Kampanjan on ajankohtainen monesta syystä. Jo silmämääräisesti itse kukin pystyy huomaan ainakin lähijunissa, raitiovaunuissa ja metrossa, että häiriökäyttäytymistä esiintyy. Lisäksi media on uutisoinut näkyvästi matkustajiin ja kuskeihin kohdistuneista väkivallanteoista, erityisesti viikonloppuöinä.
Tämän tyyppinen kampanjointi johtaa kansalaisten keskuudessa erilaisiin tulkintoihin. Näin huolimatta siitä, että itse julistus on taitavasti muotoiltu eikä osoita mitään tiettyä ryhmää syyttävällä sormella. Tyypillisin mielikuva häiriökäyttäytymisestä liittyy varmasti päihtymykseen ja kaikenlaiseen kännissä häsläämiseen. Näin, vaikka Anu Silfverberg ruotiikin Hesarin blogissaan perustellusti HSL:n tuoreen kyselyn tuloksia, joiden mukaan eniten ihmisiä häiritsee äänekäs puhuminen, esimerkiksi kännykkään – se kertoo aika kieroutuneesti siitä mikä häiritsee, ei kuitenkaan mielikuvista häiriökäyttäytymiseen suhteen.
Huoli omasta ja muiden turvallisuudesta on yksi tapa hahmottaa kampanjan tavoitteita. Tähän kytkeytyy humalainen käyttäytyminen ja humalainen häiriökäyttäytyminen. Niitä pitää hieman pilkkoa, jotta ei mene puurot ja vellit sekaisin.
Ensinnäkin julistuksen mukaan kaikilla on oikeus matkustaa rauhassa. Se oikeus kuuluu myös laitapuolen kulkijoille, eli pelkkä läsnäolo tai paha haju eivät oikeuta kampanjan aikana mihinkään kansalaispidätyksiin tai -ulosheittoihin. Älkäämme siis alkako kampanjan henkeä väärin käyttäen epäämään kenenkään kansalaisoikeuksia – humalassa saa matkustaa.
Toiseksi on erotettava tosistaan erilaisia häiriköinnin muotoja. Päivisin ainakin itse törmään yleisimmin alkoholin vaikutuksen alaisena rähjäävään henkilöön tai porukkaan. Kyseessä on useimmiten verbaalinen älämölö, joka kohdistuu usein ulkomaalaisen näköisiin ihmisiin ja naisiin. Sitä ei saa suvaita. Ainakin oman kokemukseni mukaan koodia vaan kuskille ja öykkäreitä on hyvinkin pian vastassa vartijat tai poliisi. Eräs strategia, jota en suosittele, on napakka kanssamatkustajapalaute mölyäjälle. Se tuottaa usein toivottavan tuloksen, mutta altistaa tietysti tietyille riskeille.
Kolmanneksi oma kokonaisuus on yöliikenteen problematiikka. Siellä meininki on usein hulppeaa, mutta hulppeus ei ole kiellettyä. Sen sijaan rähinöinti, nimittely ja kaikenlainen sikailu ovat, puhumattakaan kanssamatkustajiin tai kuljettajaan kohdistuvasta kaikenlaisesta väkivallasta.
Synteesinä, on enemmän kuin toivottavaa, ettei Matkarauha-kampanja luo mitään foucaultlaista muiden yltiöpäistä tarkkailuaaltoa – joka kodin linja-auto-bussipoliisia. Humalaisella, spurgulla ja laitapuolen tallustajalla on tasavertainen oikeus matkustaa muiden tavoin. Kännykkään saa puhua ja yöliikenteessä iloisesti ilakoida. Täytyy osata erottaa tosistaan häiriökäyttäytyminen ja itseä ärsyttävä käyttäytyminen. Jälkimmäinen ei ole peruste kenenkään kansalais- tai matkustusoikeuksien polkemiseen.