Paluu tutun ja turvallisen aiheen pariin. Viittaan tosiaan teemaan, en aineeseen, sillä tänään on pitkästä aikaa puhalleltu kunnolla liekkiä kannabiskeskusteluun. Kannabis hyppäsi otsikoihin, kun THL julkaisi vuotuisen katsauksen huumetilanteesta Suomessa. Erityisesti huomio kiinnittyi nuorten kannabiskokeiluihin.
Pitää kai lähteä liikkeelle perusteista. Keskustelua aiheuttaneet 15-16-vuotiaita koskevat luvut ovat peräisin Espad-tutkimuksesta, joka julkaistiin toukokuussa 2012. Keskeinen tulos vuonna 2011 toteutetussa kyselyssä on, että ikäluokan pojista 12 prosenttia on kokeillut joskus kannabista. Vastaava luku tytöillä on 10 prosenttia. Nousua on tapahtunut muutama prosentti vuodesta 2007, kun taas vuosina 1999 ja 2003 ollaan oltu samalla tasolla kuin nyt. Tilanne ei siis ole uusi eikä mihinkään yhteiskunnallinen moraalipaniikkiin ole akuuttia tarvetta. Nyt on syytä vetää happea ja rauhoittua.
Aamutelevisiossa Elina Kotovirta lausui näin: ”Perinteinen huumevalistus ei ole ehkä kohdannut oikeita kohderyhmiä, ainakaan oikealla tavalla. Voi olla, että se on jopa lisännyt kiinnostusta huumeita kohtaan”. Tätä lausumaa on nyt lähdetty tulkitsemaan mitä kummallisimmin tavoin, kuten ”valistus lisää kannabiksen käyttöä”. Tunnen Elinan hyvin ja suomennan. Hän viittaa vanhaan tuttuun keskusteluun siitä, että valistuksen juuret nojaavat edelleen pelotteluun ja aineiden niputtamiseen toisiinsa. Koska kyseinen metodi on todettu pedagogisesti täysin toimimattomaksi vähintään 20 vuotta sitten, ei Elinan lausumaa kannata ylitulkita. Kannabiksen kohdalla valistuksessa on puhuttava nimenomaan kannabiksesta, vaikka sitten sen mahdollisista haitoista – kuten kiinnijäämisen aiheuttamista yhteiskunnallisista seuraamuksista – eikä yrittää valehdella digiajan nuorisolle vakavista terveysriskeistä.
Tulokulmia on lukusia, mutta yksikään niistä ei voi perustua valehteluun tai hirmuiseen liioitteluun. Ei mene läpi, ei ole oikein koskaan mennytkään. Moralistit voivat huudella mitä tahtovat, mutta asia nyt vaan sattuu olemaan näin.
Mihin huumeraportin tietojen perusteella tulisi sitten kiinnittää huomiota? Vastaus on ilmeinen. Päihteet ovat joillekin nuorille osa laajempaa ongelmavyyhtiä ja voivat myös pahentaa sitä. Tarvitsemme varoja nuorten mielenterveyspalveluihin, täytyy panostaa syrjäytymisen ehkäisyyn ja yleensäkin nuoria koskevaan sosiaalipolitiikkaan. Panostaminen viittaa tässä ihan oikeaan panostamiseen, ei nykypoliitikkojen kovasti suosimaan panostamisesta puhumiseen ja sydäntä riipivään voivotteluun – ilman konkreettisia toimia tietenkin.
Vähän tämän päivän uutisoinnissa haiskahtaa taas se klassinen hyvä vihollinen. Paniikki suunnataan yksittäisten kannabiskokeilujen hienoiseen kasvuun, ei laajemmin nuorten pahoinvointiin ja sen ongelman hoitamiseen. Katsoja ja kuulija saadaan kauhistelemaan yhtä puuta, kun metsä on liekeissä.
Nyt jotain rauhoittavaa (musiikkia) kansalle, että loppuu tällainen ihmeellinen panikointi! Jackson Browne ja Take it easy!!!