Menetetyt ystävät

  • Mikko Salasuo

Nuoruudessa ajattelin olevani kuolematon ja niin tekivät monet ystävänikin. Vuodet ovat kuitenkin vierineet ja päihteet ovat korjanneet satoaan. Olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että vain yksi ystävistäni on kuollut päihteisiin, tai pikemminkin päihtymyksen vuoksi. Sen sijaan isolle sivuraiteille on lähtenyt vaeltamaan usea. Moni on palannut, mutta muutama jatkaa tuskaista taivalta.

Pääosa ystävistäni, joille päihteet ovat aiheuttaneet vakavia ongelmia, ovat olleet turhan persoja kapakoille ja alkoholille. Huumeet eivät ole vieneet ketään, vaikka pitkälti iso liuta frendiäni touhusi nuoruudessaan esson, pirin ja kokkelin kanssa. Niin ja tietysti sekakäyttö, sillekin polulle on pari mennyt - lähinnä pamit ja alkoholi ovat siivittäneet heitä.

Kun katselen 38-vuotiaana ystäväpiirini päihdeongelmamaisemaa, löytyy siitä tiettyjä yhteisiä tekijöitä. Tärkein lienee kaverien apu. Sivuraiteella käyneet ja sinne jääneetkin, ovat olleet pitkää frendien tiukassa kuristuksessa. Kaveria ei tosiaan ole jätetty. Varmasti osin juuri siksi suurin osa on tehnyt vuosienkin jälkeen come backin.

Ikävä kyllä joukkoon mahtuu myös niitä, joiden auttaminen on ollut kaikille läheisille mahdotonta. Vastoin tahtoaan ei ketään voi auttaa, jos henkilöllä ei yksinkertaisesti ole mitään halua tulla autetuksi. Heistä kuulen hyvin harvoin. Yleensä kuulumiset eivät ole kovin mukavia ja liittyvät tapaturmiin, sairauksiin tai hankaluuksiin lain kanssa. Heidän miettiminen on tuskallista. Olisinko sittenkin voinut tehdä vielä jotain? Pahimmillani olen miettinyt lyöväni täysin menetetyltä tapaukset lumpiot paskaksi, jotta tämä joutuisi sairaalaan kuivumaan. Ajatus ei kuitenkaan kanna. Jos oma halu puuttuu täysin, seuraa kuivumista sama rumba ja saa vielä elinikäisen vihollisen.

Ikään kuin olisi luonnon laki, että Suomessa osa ihmisistä sortuu dokaamaan ja jää sille tielle. Yleensä se koskee iäkkäämpiä sukulaisia tai tuttavia. Nyt, kun mittarissa alkaa olla jo kilometrejä, huomaa että asia koskee omia ikätovereita. Se ajatus hämmentää ja vetää mielen matalaksi.

Kirjoitettaessa soi Southside Johnny - It's been a long time

2 kommenttia

Anonyymi

23.8.2010 10:28

Kukaan ei kuollut kannabikseen, tässäkään tarinassa.

Mitä tulee rapa-alkkiksiin niin halvin tapa on kärrätä heidät saarelle missä on ilmaista viinaa ja HK:n sinistä. Esim. Ahvenanmaalle. Kerran viikossa kysytään ketkä haluavat sieltä pois vieroitukseen ja lopuille annetaan ilmaista viinaa ja kyrsää.

Jos joku haluaa väkisin dokata, niin sitten se dokaa täysin seurauksista välittämättä ja jos se ei halua tulla autetuksi niin siinä ei mikään apu auta. Yhteiskunta voi vain minimoida seuraukset.

Lakimuutos jossa humalassa väkivaltaiset ihmiset pääsevät vapaalle ainoastaan ehdonalaiseen, jossa siviilissä dokaaminen on kiellettyä ja humalatila aiheuttaa passituksen takaisin lukkojen taakse olisi ihan jees.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.8.2010 13:09

^No ei perkele Ahvenanmaalle, siellä saa sentään vielä olla juopoilta suht rauhassa!!!

Itse 35-vuotiaana aloin pohtia että mimmoisissa piireissä Mikko on nuoruutensa viettänyt - en tiedä omista ystävistäni tai tuttavistani yhtään alkkista tai narkkaria.

Itse asiassa kun tarkemmin ajattelen, niin koko kaveripiiristä vain minä ja paras ystäväni edes kokeilimme huumehia, jäi ihan pilvi- ja sienilinjalle sitäpaitsi (eli ei mitään kemikaalikakkaa).

Ja joo kasvoin pk-seudulla enkä missään Tornionjokilaaksossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi