• Mikko Salasuo

Nyt lähti Kaikkoselta lapasesta!

Ei tämä ole todellista. "On otettu uudet silmälasit päähän" ja siksi lahjonta on nyt nostettu "tikun nokkaa" tai "myrskyn silmää". Häh, häh ja mitä? Mitäs tämä läppä on, jota seuraan televisiosta. Antti Kaikkonen selittää aivan pokkana, että kaikki ei mennyt tuomiossa ihan oikein. Nyt karkasi Antilta pahasti lapasesta!

Millainen oikeudentunto on ihmisellä, joka ei näe vaalirahajupakan a) epäeettisyyttä b) rikollista luonnetta c) häpeä tekemisiään? Kaikkonen on minun silmissäni ollut ihan kelpo kansanedustaja ja ajanut ansiokkaaksi nuorten asioita. Hänestä ei kuitenkaan ollut lainkaan outoa, että nuorten asumiseen tarkoitettuja masseja annettiin vaalikampanjointiin - vieläpä samalle jannulle, jolta massit olivat peräisin. Miten noin voi kukaan kelata?

Arroganssi oli tähän saumaan todella huono strategia. Kaikkonen teilataan mediassa noista puheista. Surullista sanoa, mutta ihan aiheesta. Toimittaja kutsui Kaikkosta broileriksi, joka kasvoi jo nuorena sisään poliittiseen järjestelmään. Jatkoi sitten kaunistellen, mutta suunnilleen näin: menivätkö piuhat jo nuorena vinoon? Kaikkonen vastaili lähinnä kyrsiintyneenä, ei suinkaan katuvana. Ei, ei ja ei ja ei! Piuhat olivat todella menneet varhain vinoon, pahasti.

Frendeille voi vipata vaalikampanjaan nuorten asumiseen tarkoitettua rahaa? No ei saatana voi! Ei tarvitse olla kummoinen shamaani, että ymmärtää tämän asian olleen selvä kuin pläkki jo kauan. Kaikkonen sekoittaa nyt kaksi asiaa. Aiemmin poliitikkojen rikollinen toiminta jäi piiloon ja muut broilerit tekivät ihan samoin. Mutta. Iso mutta. Sepäs ei tarkoita, että touhu olisi koskaan ollut millään tavoin hyväksyttävää tai laillista. Suomeksi Kaikkosta siis vituttaa se, että hän jäi kiinni ja aiemmin samoihin rikoksiin syyllistyneet eivät. Antti näin: ennen rikollista ja nyt rikollista. Se, että politiikka oli vielä härskimpää ennen, ei ole mikään argumentti.

Seuratessani vaalirahakeskustelua ajattelin, että Kaikkonen pysyy eduskunnassa eikä kukaan vaadi häntä eroamaan. Äskeisen esiintymisen jälkeen kelkkani kääntyi täysin. Jonkun pitää välittömästi tehdä esitys hänen kansanedustajuutensa torppaamiseksi. Ei kerta kaikkiaan voi olla, että rikostuomion jälkeen rupatellaan takki auki mediassa ja homma Arkadianmäellä jatkuu. Mikäli signaali ei tuomion muodossa mennyt perille, pitää Kaikkonen pistää kävelemään - esimerkkinä hänelle itselleen ja muille, ennen kaikkea kansalaisille. Hän osoittaa kommenteillaan, ettei tämä vielä riittänyt alkuunkaan pesemään hänen oikeudentuntoaan.

Olkoon empaattinen jätkä tai ei, mutta eihän tällainen peli vetele. Se, ettei suhtaudu tuomioon vakavuudella, nostaa politiikan päälle uuden epäilyksen varjon: mitähän muuta siellä touhutaan, jos tällaiseen suhtaudutaan lähinnä turhanpäiväisenä kiusaamisena.

Nyt oli Kaikkoselta todella outo veto - tämä kirjoittaja ei ymmärrä ollenkaan.

Kirjoitettaessa soi John Mellencamp - Rain on the Scarecrow

8 kommenttia

WilleWau

31.1.2013 10:20

Olen kanssasi samaa mieltä kanssasi Mikko. Vaan pitikö joku/jotkut saada tikun nokkaan, että mahdollisesti vielä isommat kalat jäisivät piiloon? Kova ääneen pohdintaan, mutta tässä yksi näkökulma avaamattomiin vaalirahoituksiin.

Ovatko seuraavat keskustan ministerit (7 kpl) saaneet vaalirahoitusta Nuorisosäätiöltä? - linkin takaa avautuu pdf-tiedosto:

”Vasta vaalirahoituksen salaisuudet koko 2000-luvulta avaamalla päästään tilanteeseen, jossa voidaan arvioida ensimmäistä kertaa maan tapaa rehellisyydessä ja avoimuudessa.

Edelleenkään emme tiedä monien ministereiden ja kansanedustajien omien vaalikampanjoiden vaalirahoittajia; eduskuntavaalien 2007 osalta. Siten maan tavan mukainen vaaliraha doping jatkunee entistä kiivaampana. Kepun uudet kasvot ovatkin vain vanhat maskeissaan?

Otan esimerkeiksi viime eduskuntavaaleista muutamia pääministeripuolue keskustan ministereitä:

(HUOM! henkilökohtaisten vaalibudjettien kasvuluvut lista viimeiselläkin huikeat!)”

http://suomi2017.files.wordpress.com/2011/04/mielenosoitus-16042011_sanomatalo_ovatko-seuraavat-keskustan-ministerit-saaneet-vaalirahaa-nuorisosc3a4c3a4tic3b6ltc3a4.pdf

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.1.2013 10:39

Niinhän Kaikkonen totesi, että sitten seuraavissa vaaleissa (vasta) äänestäjät ikään kuin antavat oman "tuomionsa" hänelle. Joko valitsevat uudelleen tai sitten eivät.

Siihen pitää olla 2/3 enemmistö, jos kyseinen henkilö mielitään saada ulos Eduskunnasta.

Ei voi kuin ainostaan hämmästellä noita taivaallisia puheenlahjoja, joita poliitikot omaavat!! Nehän jumalauta selittävät mustankin valkoiseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.1.2013 11:34

Thomas Bärhend (se maajussi) erotettiin luottamustehtävästä Kangasalalla hänen oltuaan vetämässä turpaan paikallista huimausaineiden käyttäjää ja rötöskukkoa. Perusteena oikeudenhoidon jälkeinen seuraamuksensa.
No, Antti varmasti saa jatkaa vastaavassa tilanteessa Kepun kansanedustajana. Yhteismitallisuutta nääs!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.1.2013 12:31

Niinhä tämä Kepulien puheenjohtaja Sipilä jo kommentoi, että ei kerta kaikkijaan mittää valittamista ou Antin duuneista, PÄIN VASTOIN, Että näin meillä..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.1.2013 12:33

Vahinko mikä vahinko. Samoin syin vois esimerkiksi Kimmo Sasin tuupata pois ja oikeastaan koko eduskunta pistää vaihtoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.1.2013 14:09

Suomi ei ole oikeusvaltio enään pitkään aikaan. Jokainen, joka on edes etäisesti tekemisissä oikeuslaitoksen kanssa tietää, ettei käräjäoikeuden päätökset ole lähes koskaan hyvin perusteltuja tai järkeviä. Bingohalliksi ovat mm. juristit ja poliisit jo pitkään nimittäneet Helsingin Käräjäoikeutta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.1.2013 15:24

" Oi aikoja, oi maan tapoja "

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.1.2013 21:33

Bingohallikommentaattorille: Aina niin kriittinen prof. Jyrki Virolainen on tällä kertaa toista mieltä blogissaan. Ja poliisithan ne on tuomioistuimien laadunvalvontaan juuri parhaita...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi