Istuin lounaalla hieman itseäni nuoremman ystäväni kanssa ja hän kysyi – valintaa itse pohtien – olenko tosiaan ollut tipattomalla 6 vuotta ja oliko juomisen lopettaminen vaikeaa? Onneksi oli lauantai ja vastaamiseen hyvää aikaa, sillä kysymys oli hyvä, mutta väärä.
Väärä kysymys oli siksi, että lopulta harva menee kapakkaan ainoastaan juodakseen. Jos kyse olisi vain alkoholista, tekisi sen mieluiten yksin kotisohvalla. Tarkensinkin heti vastaukseni alkuun, että ei juomisen lopettaminen ole vaikeaa, vaan ulkopuolisuus, joka syntyy kun ei käy enää kapakoissa. Ainakin itselläni perjantai-iltasin tuli aina kummaa kutinaa vatsanpohjaan ja olo, että pitää lähteä jonnekin. Se jonnekin oli kapakka, jossa tapaa ihmisiä, alkoholin voitelemana sosiaalisuus luistaa ja saavuttaa jonkinlaisen vapaamman flown – arjen huolet jäävät taakse.
Keskimääräisen kapakoissa kiertelevän alkoholin käyttäjän ongelma ei siis ole ensisijaisesti alkoholista luopuminen – oli siis vastaukseni. Alkoholin käytön lopettaminen tarkoittaa monille, kuten itselleni, eräästä kapakkasosiaalisuuden elementistä luopumista. Olemme oppineet ja sosiaalistuneet ajatukseen, että kapakka, alkoholi ja hyvä seura ovat toisistaan irrottamattomia elementtejä. Yhden noista puuttuessa, ei kaksi muutakaan toteudu.
Vastaus ystäväni kysymykseen onkin, että alkoholista oli helppo luopua, mutta kapakkasosiaalisuudesta sen sijaan ei. Kun ei lähde viikonloppuisin radalle, kokee sosiaalinen elämä melkoisen mullistuksen. Oikeastaan se muuttuu hyvin radikaalisti. Täytyy luoda uusia rutiineja ja tapoja, jotta viikonloppuinen kapakkarituaali painuu taustalla ja unholaan. Siihen kuluu aikaa, mutta isossa kuvassa se on aika kivuton prosessi.
Kuusi vuotta tipattomalla on niin pitkä aika, että nyt ajatus alkoholista ja kännissä kapakassa heilumisesta pikemminkin ällöttää kuin houkuttaa. Älkää tulkitko väärin, olen siis itse oppinut elämään ilman juuri kyseistä viikonloppurituaalia, mutta kukin valitkoon itse oman tapansa.
Lopuksi ynnäilin ystävälleni plussia ja miinuksia, joita kapakkaelämän jättäminen tuotti.
Plussaa: iän mukana pahenevien krapuloiden loppuminen, yleisen vireystilan selvä paraneminen, työtehon lisääntyminen (kirjoittajalla ei päässä saa olla jumeja), melkoisen rahan säästön, kännisekoilun loppuminen (ja niitä riitti), viikonloppujen tehokkaampi käyttö hyödylliseen tai lepäämiseen.
Miinukset: villin juhlimisen loppuminen (se oli välillä saatanan hauskaa), sosiaalisen elämän nahistuminen, pään nollaamisen hetkittäinen kaipuu, ulosjäänti tietystä kaveripiireistä ja (poikamiehelle) mimmien tapaamisen hankaloituminen.
Lista ei ole tyhjentävä, mutta nämä tulivat ensin mieleen.
Musiikiksi tarjoan aivan uunituoretta Springsteeniä. Video on todella hieno ja koska Ronald Reaganeita on tämän biisin tiimoilta ollut jo liikkeellä, niin vielä lukuohje: kertosäe on sarkasmia, joka tekee kappaleesta iskun päin tähtilipun kasvoja.